Lomalla viimeinkin ja ajatuksia joulun ruokaövereistä

Kokeet ohi ja loma edessä, ihanaaaaaa! Vaikka opiskeleminen on aivan mahtavaa ja olen todella iloinen siitä, että päätin kaikesta huolimatta hakea juuri Pepperdineen niin loma on todellakin tullut tarpeeseen. Olen ottanut omaksi opiskelutaktiikakseni sen, että opiskelen kunnolla joka ikinen päivä, jotta koeviikot ovat helpompia ja viime viikolla huomasin, että tämä oli todellakin hyvä valinta, vaikka jakson aikana onkin välillä harmittanut se, että muut ovat menneet piknikeille ja matseihin ja itse olen ollut kirja nenässä kiinni. 

Mutta viime viikolla ehdin esimerkiksi urheilemaan ihan kunnolla eikä tarvinnut valvoa aamuyöhön asti kerratessa kurssikirjoja! Liikuntoina oli balettia, kävelyä, pari juoksulenkkiä ja perjantaina kampukselta poistuttuani suuntasin suoraan isän kanssa pelaamaan tennistä ja otettiin toinen tennismatsi vielä sunnuntaina. Lauantaina oli juhlat, koska myös serkuillani alkoi joululoma yliopistoista, joten kokoonnuttiin heidän ja mun tätieni ja setien kanssa vanhempieni luokse hieman nollailemaan. Itse join vain muutaman lasin kuplivaa, mutta tanssin aivan hulluna niin kuin tapoihini kuuluu. =D 

Sunnuntaina olo oli siis mahtava ja tulin taas todenneeksi, että valitsemani alkoholittomuus/hyvin minimaalinen juominen on ehdottomasti oikea valinta elämääni! Nyt tuntuu hassulta edes ajatella, että luulin joskus, ettei voisi olla hauskaa ilman humalaa tai että en uskaltaisi tanssia ilman humalaa...

Tällä viikolla on jo joulu, en voi uskoa tätä! Jouluaatto menee rauhallisesti vanhempieni luona eikä meillä ole tiedossa muuta kuin liikuntaa, terveellistä ruokaa, hieman lahjojen vaihtoa ja muutaman elokuvan katsominen. Huolimatta siitä, että olemme kaikin puolin todella hyvin juurtuneita amerikkalaisiin tapoihin, niin joulu on meillä edelleen jouluaattona eikä 25.12. niin kuin täällä vietetään joulua. Joulun pyhinä käymme luultavasti joulupäivällisillä sukulaisilla ja seurakunnassa, mutta muuten emme ole halunneet mitään hirveitä suunnitelmia ja aikataulumeininkiä jouluun. 

On ollut ihanaa huomata terveellisiin elämäntapoihin liittynyt muutos läheisissäni tälläisinä juhlapäivinä, koska aiemmin vanhempani olisivat ehdottomasti lähteneet toteuttamaan todella epäterveellistä ja ruuan täyteistä joulua. Mutta nyt meidän joulumme tulee sisältämään terveellistä, vegaania ruokaa, liikuntaa ja muutenkin itsestään huolta pitämistä! Äitini totesikin, että miksi jouluun muka kuuluu luvan kanssa ahmiminen etenkin, kun siitä tulee vain fyysisesti ja henkisesti huono olo ja tuota oloa jo oikein etukäteen pelkää. Ja olen itsekin tullut kyseenalaistaneeksi tuollaiset joulut vasta vähän aikaa sitten, kun olen ns. vahingossa tullut viettäneeksi toisenlaisen joulun ja huomannut, miten mahtava olo oli joulun jälkeen. 

Ja totta kai juhlapäivinä saa nauttia ruuasta, mutta niin moni katuu suklaan mättämistä ja juhlapöydässä liikaa syömistä, joten miksi teemme tuota itsellemme? Etenkin, kun moni sitten kuitenkin aloittaa diettaamisen joulun ja uudenvuoden jälkeen: asia, jota ei tarvitsisi tehdä, jos juhlapyhistä huolimatta pitäisi ruokailurytmit ja annoskoot sekä liikkuisi. Pahana jojoilijana minua ärsyttää se, että tälläistä poukkoilua pidetään ihan normaalina sen sijaan, että meille opetettaisiin juhlintaa siten, että ei tarvitsisi lähteä mihinkään quick fixeilyyn pyhien jälkeen! Lehdet täyttyvät aina joulun jälkeen näistä "laihduta jouluna tulleet 5 kiloa"-ohjeista ja se on jotenkin todella irvokasta ja surullista.

Muutos voi kuitenkin lähteä pelkästään yhdestä perheestä niin kuin minun tapauksessani on alkanut tapahtumaan, sillä myös serkkujeni juhlapyhät ovat alkaneet muovautua järkevämmiksi sen jälkeen, kun he ovat päässeet kokemaan minun perheeni houstaamia juhlia. Juhlia, joissa on herkkuruokaa, mutta annoskoot pidetään järkevinä ja minä ja vanhempani sädehditään aamun urheilusessioista. Joskus on itse oltava se muutos, jota toivoo näkevänsä ja ajattelen, että sen ruokaöverin sijaan joulun henkeen oikeasti pitäisi kuulua vilpittömästi halu pitää itsestään ja läheisistään huolta. Ahmiminen ja kehon täyttäminen roskalla ei ole koskaan hyvä asia oli sitten joulu tai ei ja keho joutuu todella rankkaan paikkaan, kun sen täytyy yhtäkkiä sulatella hirveäö määrää ruokaa. 

Toivonkin, että sinä, joka tätä tekstiä luet annat itsellesi luvan jouluun, jota ei tarvitse katua! Jouluun, jonka jälkeen ei tarvitse vieroittautua sokerista ja kemikaaleista tai lähteä jollekin vihersmoothielinjalle ihan vain, että pääset takaisin siihen, miten vaatteet istuivat päällä ennen joulua! Jokainen meistä ansaitsee oikeasti hyvän olon eikä se hyvä olo tule ahmimimalla.

Mahtava viikko takana!

Alkuviikon auringonpaistetta ja eilisen lounas eli basmatiriisiä, seitania, paprikaa, porkkanaa, sipulia, korianteria ja mausteista kastiketta, jossa oli muun muassa kookoskermaa, pippuria, chiliä ja juustokuminaa. Nam!

Tämä viikko on ollut oikea tehoviikko! Olen tehnyt yliopistojuttuja aivan hulluna ja huomenna alkaakin viimeinen koeviikko, jonka jälkeen alkaa joululoma ja kampus menee kokonaan kiinni eli siirryn joululoman ajaksi takaisin vanhempieni luokse, mitä kyllä odotan innolla! Malibu on aivan ihana paikka ja olen viihtynyt täällä todella hyvin, mutta rakastan sitä kukkulaista, jylhää maisemaa vanhempieni luona ja etenkin iltaisin on ihanaa istua terassilla ja katsoa, kun sinne ja tänne alkaa ilmestyä valoja pimenevässä illassa. 

Yliopistojuttujen lisäksi olen myös saanut lyötyä lukkoon pari aivan mahtavaa projektia tammikuulle, joista toinen liittyy balettiin ja toinen kauneuteen ja hyvinvointiin. Tämän jälkimmäisen keikan löin lukkoon tänään sunnuntaina eilisen promokeikan jäljiltä. Do your job well ja näin se puskaradio vain toimii! =) Eli luvassa on paljon mahtavaa oikeasti itseltäni tuntuvaa tekemistä, joiden parissa aloitan jo ensi viikolla, vaikka tuon baletin osalta itse H-hetki tulee vasta ensi kuun lopulla.

Tulevan koeviikon takia olen lisäksi siivonnut huonettani ja koko meidän asuntoa lattiasta kattoon tänä viikonloppuna kämppisteni kanssa, koska kukaan ei todellakaan jaksa siivota ensi viikolla ja kampukselta on kirjauduttava ulos viimeistään jo klo 9 aamulla perjantaina. Lisäksi yritin saada vielä viimeisiä joululahjoja hankittua ja se oli aivan kamala reissu! Hirveää säätämistä Beverly Centerissä ja kävelin lähes ympyrää todella pitkään, jolloin jopa vartija kiinnostui minusta hahhah. =D Selvisin kuitenkin ja sain oikeasti tehtyä lauantaina kaiken, mitä piti, mitä en olisi uskonut, koska ylibuukkasin päivän aivan totaalisesti!

Liikuntoina on tällä viikolla ollut balettia, pari juoksulenkkiä ja kävelyä ja lisäksi tuli myös joogattua keskiviikkona pitkästä aikaa. Juoksulenkit ovat sujuneet yllättävän hyvin, sillä en ole juossut piiiiitkääääään aikaan ja yleensä minulle tulee todella nopeasti kaikenlaisia "oireita" eli kehoni tuntuu menevät ihan hullun lukkoon ja etenkin pohkeet alkavat vihoitella. Mutta nyt on ollut todella helppoa enkä keksi muuta syytä kuin se, että treenan tällä hetkellä myös balettia, joka vahvistaa esimerkiksi juurikin pohkeita. Kuntoni ei nimittäin vieläkään ole ihan niin hyvä kuin se oli esimerkiksi kesällä, mutta jotain on selvästi muuttunut!

Kunnosta puheen ollen... Olin hieman kipeänä joitakin viikkoja sitten, mutta ei mitään sen ihmeellisempää eli minulla oli kuume kirjaimellisesti yhden päivän ajan ja siitä seuraavat kolme päivää olin vain hieman tavallista väsyneempi. Koronan kotitesti näytti negatiivista, mutta olen nyt viimeisen parin viikon ajan miettinyt, että olikohan se kuitenkin koronaa. =0 Koska jotenkin olo ei ole ollut ihan normaali tuon jälkeen eli en edelleenkään oikein maista tai haista kunnolla kaikkia makuja ja hajuja ja nämä ovat kuitenkin ne aistit, jotka minulla ovat välillä vähän liiankin vahvat. Etenkin hajuaisti! Lisäksi huomaan, että pulssini nousee tavallista korkeammalle ihan pienestäkin liikkumisesta, vaikka sinänsä en tunne oloani väsyneeksi tai sellaiseksi, että olisin juuri huhkinut rasvanpolttosykkeissä. Eli ihan rauhallinen kävelykin nostaa pulssia tavallista korkeammalle, vaikka suurimman osan ajasta en edes huomaa sitä, koska jotenkin tuo pulssin nouseminen ei tunnu samalta kuin kunnon urheilusuorituksen kautta tullut sykkeen nousu.

Mitään muita "jälkioireita" ei ole - onneksi - jos se nyt sitten oli koronaa! Yksi jälkioireista, joita olen pelännyt eniten on ollut fyysisen kunnon rapautuminen ja erilaiset niveloireet, joita olen kuullut ihmisillä olevan koronan jälkeen eli että liikkuminen on kankeaa ja hankalaa. Onneksi tuollaista en ole huomannut ja muutenkin tuntuu, että nyt fyysinen kehittyminen on taas lähtenyt edistymään harppauksin! Esimerkiksi viime viikon lauantaina minulla oli hieman erilaisempi tanssitunti, sillä teimme sarjoja niin, että aluksi kättä pidettiin normaalisti tangolla, mutta sen jälkeen sarja aloitettiin alusta niin, että kumpikin käsi oli vapaana. Ja voi luoja sitä heiluntaa ja sitä, miten julmettoman kipeät mun jalkalihakseni olivat sunnuntaina! 

Liikkeiden oli siis tarkoitus näyttää ja tuntua samalta oli käsi tangolla tai ei, mutta voitte vain kuvitella, että tämä ei todellakaan toteutunut. ='D Mutta eilen samalla kaavalla ollut tunti meni jo todella, todella hyvin: minulla ei ollut yhtäkkiä enää melkein ollenkaan ongelmia tasapainon kanssa, sain paljon kehuja opettajalta eivätkä jalat olleet tänään yhtään kipeät. Kyllähän siinä hiki tuli, kun niitä sarjoja teki läpi ja pingotti lihakset äärimmilleen, jotta tasapaino säilyi, mutta tuo treeni ei tuottanut enää yhtään niin suuria vaikeuksia kuin edellisellä viikolla. Oikeastaan huomasin joka sarjan jälkeen miettineeni, että eihän tämä ollut yhtään vaikeaa, miksi olin niin pulassa viime viikolla!

Silloin, kun lopetin säännöllisen salitreenaamisen, pelkäsin, että minulle ei jäisi mitään sellaista liikuntamuotoa, jossa pääsisin näkemään tuon nopean kehittymisen, johon tiedän kehoni pystyvän, mutta onneksi olin väärässä! Painoilla treenaamisen osaltahan sain yleensä lisätä painoja "pahimpina" eli nopeimman kehityksen aikana jopa kerran viikossa, koska esimerkiksi maanantaina aivan hiellä ja verellä puristettu treeni ei tuntunutkaan torstaina niin tehokkaalta kuin mikä olisi hyvä. Tuollaista kehitystä on niin paljon helpompaa mitata kuin sellaista, että viikko viikolta jalka nousee vähän ylemmäs tai jalkojen aukikierto on parempi. Eli täytyy jatkossakin käydä tuollaisilla vähän erilaisilla tunneilla ehkä niin pääsee jatkuvasti näkemään sitä, mihin minun kehoni pystyy! =)

Tässä tämän viikon kuulumiset todella tiivistetyst ja olen varmaankin poissa blogista ensi viikon viikonloppuun asti, kun olen saanut raahattua tavarani up to the hills! Olen nähnyt aivan ihania talvikuvia Suomesta ja ollut jopa vähän surullinen siitä, että en pääse kokemaan kunnon talvea, mutta.... Sitten muistelen viime vuoden joulukuuta, jolloin kirjaimellisesti ihoni rapisi irti, koska se oli niin kuiva ja se oli ai-van ka-ma-laa! Tästä blogista löytyykin 26.12.2021 päiväyksellä yksi parhaimmista syistä olla onnellinen Kaliforniasta: "Aaaaa, miten ihmiset elää talven keskellä ilman, että iho kuoriutuu irti!?" =')

Kehokuvat (6.12.) ja tämän hetken liikunta- ja ruokatilanne

61.5 kg - rasva% 26.2

Pahoittelen muuttunutta taustaa, mutta jouduin taiteilemaan täällä kampuksen huoneessani, koska en kehtaa ottaa kuvia yhteisissä tiloissa, joissa saisin kunnolla valkoisen taustan. =D Huomasin myös vasta äsken, että uusien lukujen päivämäärästä puuttuu piste kuukauden perästä aaargh!! Korjaan sen huomenna! 

Joka tapauksessa, olen pehmentynyt huomattavasti edellisistä kuvista, mikä on ehdottomasti typerän sh-vammailun takia, jolloin kehoni ei saanut terveellistä ruokaa säännöllisesti ja urheilukin oli vähän mitä sattuu. Silti pakko myös antaa itselleni kehuja, sillä kun katson liikuntojani tämän vuoden keväältä ja alkukesältä niin en voi uskoa, että liikuin aiemmin niin vähän! Silti tiedän (ja olen varmasti kirjoittanut tämän aiemminkin), että esimerkiksi marraskuun kävelyt eivät polta riittävästi rasvaa ja kasvata lihasta, mikä pitää kehoni kiinteänä. 

Noh, turhaa velloa liikaa menneessä, sillä mikä on tehty on tehty ja nyt on aika katsoa eteenpäin! Eli liikuntojen osalta olen tanssin suhteen palaamassa takaisin sellaiseen vaiheeseen, jossa pääsen oikeasti kehittymään eli balettia on kolme kertaa viikossa. Lisäksi aion pitää pääasiassa sunnuntaiset tennissessioni, sillä vaikka en varsinaisesti halua kehittyä tenniksessä, niin se on mukavaa sosiaalista liikuntaa. Yleensä siis pelaan isäni kanssa ja nuo sunnuntait ovat ihan ihania: olemme kentällä jo yhdeksän aikoihin ja pelaamme yleensä pari tuntia, jonka jälkeen käymme brunssilla. 

Kävelemistä tulee tehtyä mitä luultavimmin lähes päivittäin vähintään puoli tuntia, mikä on nyt tullut tavaksi. Lisäksi rasvanpolttoa tehostamaan aion tehdä muutaman HIIT-treenin viikossa ja luulen, että salille palaan vasta siinä vaiheessa, kun olen saanut tämän rutiinin toimimaan!

Ruuan osalta jatkan irrottautumista valmis- ja roskaruuista ja yritän parhaani mukaan tehdä ruokani itse. Syön tervellisen lounaan kampuksella, mutta muuten syön niin paljon tuoretta, orgaanista ruokaa kuin mahdollista! En aio laskea kaloreita ja makroja, sillä uskon ja tiedän, että kehoni kertoo minulle kyllä mitä tarvitsen. Olen ollut monta kertaa pidemmänkin aikaa hyvässä ruokailurytmissä, mutta yleensä valmisruoka ja roska on pilannut tuon kaiken, koska jään noiden "ruokien" kemikaaleihin koukkuun todella helposti. Sillä ei siis ole väliä olenko syönyt iloon vai suruun: riippuvuus voi alkaa yhdestäkin pizzasta tai jäätelöannoksesta.

Tämä irrottautuminen tuleekin varmasti olemaan se vaikein sekä itselleni että myös ihmisille ympärilleni, sillä iso osa ihmisistä pystyy yhden päivän ajan syömään vähän jotain herkkuja eikä herkuttelu jää päälle. Minulle sen sijaan tulee todella helposti fyysinen riippuvuus noissa herkuista oleviin kemikaaleihin ja saatan pudota usean päivän tai viikonkin roskaruokaralliin ja joka ikinen kerta joudun taas uudestaan vieroittautumaan kemikaaleista. Tuo vieroittauminen on välillä helpompaa etenkin, jos olen kiireinen, mutta välillä todella vaikeaa. Tuolloin saatan viikonkin ajan kärsiä päänsärystä, masentuneisuudesta, levottomuudesta ja mielialojen suurista vaihteluista. 

Sanomattakin selvää, että tuo on sekä henkisesti että fyysisesti todella raskasta enkä halua elää noin! Ja tavallaan on ehkä vähän outoa, että tämä roskaruuattomuus ylipäätään koetaan ongelmalliseksi tai jopa sairaaksi. Eikö tämän pitäisi olla se ideaali tapa elää? Etenkin, jos tietää, että omalla kohdalla on kyse alkoholismiin verrattavissa olevasta riippuvuudesta. 

Joka tapauksessa tässä tämän hetken suunnitelma, joka on lähinnä aiempien elämäntapojen hienosäätämistä ja myös oman elämän johdonmukaista täyttämistä esimerkiksi sellaisilla ihmisillä, jotka ymmärtävät minua ja tavoitteitani! Olen nimittäin ehkä vähän laiskistunut siinä, että en enää kurottaudu uusiin sosiaalisiin kohtaamisiin, jotka saattaisivat tukea minua tavoitteissani paljon enemmän kuin nykyiset ympyräni. Rohkeasti siis eteenpäin ja täyttämään elämää hyvillä valinnoilla ja sellaisilla asioilla ja ihmisillä, jotka työntävät minua eteenpäin! =)

Näillä sanoilla kohti viikonloppua:

Takaisin minuksi itsekseni

 

Mistä sitä edes aloittaisi... Viimeiset pari kuukautta ovat olleet sekä palkitsevia, positiivisella tavalla käänteen tekeviä että myös täynnä hämmennystä, ahdistusta ja takapakkeja terveyden osalta. Kauneuskilpailu, johon osallistuin alkoi heti ensimmäisen viikon jälkeen tuntua jotenkin epäsopivalta minulle ja tämä tunne tuli totaalisen puskista, koska aloin jo joskus 16-vuotiaana haaveilemaan tuollaiseen kilpailuun osallistumisesta. Urheiluun ja kauneuteen liittyviä brändisponsseja, kuvauksia, kuvausmatkoja, esiintymis- ja somekoulutuksia ja promotilaisuuksia - mikä sen upeampaa!

Niinpä jouduinkin kohtaamaan todellisen identiteettiromahduksen, kun jokaisen sponssikassin jälkeen sisälläni vain vahvistui tunne siitä, että en halua osallistua tällaiseen kulutushysteriaan ja ravintolisäsirkukseen. Tätä tasapainottaakseni huomasin hillitöntä tarvetta minimalististaa jo nykyäänkin varsin minimalistista vaatekaappiani ja ympäristöäni enkä edes huomannut tätä hysteeristä käännettä ennen kuin huonekamuni ihmetteli tätä minulle ääneen. Silloin tajusin sen, että nykyinen minä ei vain pysty seisomaan enää tuollaisen takana. En halua täyttää ruokavaliotani lisäravinnejauheilla, vaan kunnon ravinnolla. Enkä tarvitse isoa kasaa erilaisia treenihärpäkkeitä, joita en kuitenkaan koskaan käytä, vaan tällä hetkellä, kun käytössäni on yliopiston sali niin en oikeastaan edes tarvitse muuta kuin joogamaton omaan huoneeseeni ja sellainen minulla jo on.

Lisäksi vegaanisia kosmetiikkatuotteita oli paljon vähemmän kuin mitä olin odottanut ja jotenkin sekin teki mielestä surullisen. Muutenkin tänä syksynä ja alkutalvesta huomasin itsessäni suurta tarvetta mahdollisimman vastuulliseen somenäkyvyyteen ja tähän tuo isojen urheilubrändien ja eläimillä testaavien kosmetiikkamerkkien vastaanottaminen ei vain sopinut. Kaikki se glitz'n glam, josta aiemmin haaveilin vuosien ajan joutuikin todella rajulle törmäyskurssille nykyisen minän kanssa. Ja ei, en todellakaan ole edelleenkään täydellinen ja minulla on vielä paljon opittavaa kuluttajana, mutta en voi enää sulkea silmiäni siltä, minkä jo tiedän.

Niinpä tein päätöksen jättää kisan ja alkuun tämä oli suuri helpotus, mutta loppujen lopuksi ajauduin hieman ahdistavaan identiteettikriisiin, jonka aikana en oikein edes kunnolla liikkunut enää ja söin huonosti. Arki oli lähinnä selviytymistä enkä saanut otetta mistään ja huomasin, että aloin myös lipsua takaisin syömishäiriökäyttäytymiseen eli joko söin aivan liikaa tai sitten olin jatkuvasti nälissäni. Tuon vaikean syklin keskellä paino nousi, mikä lisäsi halua laihduttaa aivan hulluna, mikä taas kosahti nykyiseen minääni, joka haluaa nauttia terveellisestä, ravitsevasta ruuasta. Ja hetken aikaa pystyinkin pitäytymään tässä nykyisessä minässä ja paino laski, kunnes taas sorruin syömään liikaa, mikä laukaisi laihdutushimot ja näin sykli oli valmis.

Nyt olen kuitenkin saanut taas otteen arjesta ja järjestellyt päätäni, tarkoitustani ja tulevaisuuden suunnitelmiani. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen edelleen ns. vierottautumisvaiheessa roskaruuan osalta eli minulla on lähes päivittäin suuria himoja vetää överit ja mielialani vaihtelee aika paljon päivän aikana, mutta pidän pintani ja pitäydyn niin terveellisessä ruuassa kuin mahdollista. En ihan niin terveellisessä kuin mikä on tavoitteeni eli paluu siihen, miten aloin syömään kesäkuussa, mutta tämä on ihan okei tähän siirtymävaiheeseen! 

Olen yrittänyt parhaani mukaan vaikeiden viikkojenkin keskellä tehdä asioita, jotka tuovat iloa ja vievät ajatuksia pois inhottavista asioista, mutta en ole tehnyt noita asioita kovin säännönmukaisesti. On esimerkiksi ollut viikkoja, kun olen pystynyt pitämään itseni siinä, että iltaisin kännykän selailun sijaan luen, mutta nyt lähes kuukauteen voin sanoa, että en todellakaan ole onnistunut tuossa. Sen sijaan se, mikä on ehkä kaikista parhaiten onnistunut ja vienyt minua eteenpäin on ollut yliopisto. En väitä, etteikö se olisi myös tuonut stressiä ja väsymystä, mutta samalla se on pakottanut minua katsomaan eteenpäin ja olemaan aktiivinen myös vapaa-ajalla.

Olenkin nauttinut paljon sosiaalisista tapahtumista ja olen huomannut, että mitä enemmän olen täyttänyt arkeani noilla asioilla, sitä lyhyemmiksi nuo ruokaan ja laihdutukseen liittyvät aallonpohjat ovat muuttuneet. Sen sijaan, että velloisin niissä viikkojen ajan nykyään kyseessä on enemmänkin päivistä. Olen hullaantunut yliopiston koripallopeleissä käymisestä, mikä on todella hassua, koska en ole koskaan aikaisemmin ollut kiinnostunut koripallosta. Mutta jotenkin tämä on vain niin American college/university life ja haluan olla mukana noissa hetkissä. Ja kyllähän siihen matsin tunnelmaan pääsee huomaamattaankin vaikka ei muka kiinnosta! ='D

Nuo matsit ovat myös tuoneet vahvistusta sille, mitä ajattelinkin yliopiston alkaessa eli haluan toisena opiskeluvuonnani hakea mukaan cheer-tiimiin ja tämä jos mikä motivoi siihen, että saan itseni parhaaseen mahdolliseen kuntoon! Lisäksi olen katsonut ensi vuoden varalle, mihin sororityihin haluaisin hakea ja luulenkin, että olen löytänyt sen, mikä kiinnostaa minua eniten, mutta toki rushin ensimmäisenä päivänä tuo voi vielä muuttua! En tiedä kuinka moni tietää näistä monipäiväisistä rush-tapahtumista, joiden kautta sororityihin yleensä tutustutaan ja haetaan. Joissain yliopistoissa nuo ovat oikeasti jotain aiiiiivan järkyttävää ja niihin liittyy hirveää draamaa ja todella epäreilua ja likaista peliä. Alabaman Bama Rush tänä vuonna oli todella absurdia seurattavaa ja siitä löytyy esimerkiksi tämä hyvä video. Welcome to the madness! =D

Pepperdinen rushista en ole kuullut ihan noin villejä tarinoita, mitä odotinkin, kun kyseessä on kuitenkin hyvin vahvasti kristillinen yliopisto. Mutta tämän ei tietenkään saa antaa hämätä siinä, että noihin sororityihin käveltäisiin sisään tuosta noin vaan ja cheer-tiimiin hakemisen lisäksi tämä sororitykin on asia, joka vaatii kunnolla valmistautumista! 

Tässä oli nyt todella tiivistetysti tämän hetken kuulumiset! Jatkossa kirjoitan enemmän liittyen ruokaan ja urheiluun, mutta toki varmasti tulee myös kirjoiteltua muista arjen jutuista niin kuin tähänkin asti. =) Huomenna käyn pitkästä aikaa kehonkoostumusmittauksessa, mikä ihan suoraan sanottuna ahdistaa, koska tiedän olevani niin pettynyt siihen, että tämä vuosi on jo kohta ohi ja olen vain kompuroinut sen läpi. Eli hyvää itsenäisyyspäivää vain minulle hah. Mutta.... Minulla on nyt vahvempi ote siitä, mitä todella haluan ja millaisilla tavoilla aion sinne päästä. Oikeastaan on jopa aika helpottavaa, että tuon kilpailun myötä totesin lopullisesti, että sellainen kunnon salimuidu ei ole minun identiteettini vaan oma tieni on enemmänkin tanssin, kävelyn ja HIIT-treenien näköinen. 

Ja ei, tämä ei tarkoita sitä, ettenkö haluaisi myös treenata isoilma painoilla salilla ja ettenkö nauttisi siitä, vaan enemmänkin tämä tuntuu siltä, että saan nyt hyvällä omallatunnolla antaa itselleni luvan liikkua pääosin muilla tavoilla. Oikeastaan luulen, että kirjoitan kehonkoostumuspostaukseen lisäksi ajatuksiani tämän hetken ruoka- ja urheiluindentiteetistäni, sillä se on se, joka ohjaa elämääni ja valintojani. Nämä asiat ovat vahvistuneet esimerkiksi sen myötä, että tuo aiempi syömishäiriökäyttäytyminen sai minut tajuamaan sen, miten moni sosiaalinen ja yhteisöllinen aspekti elämässäni oli itse asiassa edelleen tavalla tai toisella sidoksissa syömishäiriöihin. Eli esimerkiksi, että hain laihdutustukea nimenomaan syömishäiriöisten ryhmistä enkä ihan vain "tavallisesti" laihduttavilta. 

Mutta tuosta ja muusta lisää huomenna, jotta tämä postaus ei veny enää tämän pidemmäksi! =D

Viikko tähän asti

Tämä viikko tuntuu menneen ohi vain muutamassa päivässä ja tuntuu siltä, että en ole saanut yhtään mitään aikaiseksi. Liikuttua ei ole tullut niin paljon kuin olisin halunnut, mutta ainakin tiistaina tuli kokeiltua vähän toisenlaista treeniä ja todettua, että jos treeni ei ole balettia tai joogaa niin mulle jää todella vajavainen olo, jos en hikoile oikein kunnolla. =D Tuli siis käytyä kämppiksen kanssa aamuhölkällä ja vaikka pulssi nousikin rasvanpolttopulssiin asti useita kertoja niin näemmä mun kuntoni on kasvanut niin paljon, että tarvitsisin paljon enemmän rasitusta, jotta saisin tuntuman kunnon reenistä. Yeah buddy, otan tämän todella positiivisena asiana!

Tuon lenkin lisäksi en oikeastaan ole liikkunut muuten kuin kävelemällä eli not good, mutta annan itselleni tämän viikon anteeksi, koska olen yrittänyt saada opiskelujuttuja pois alta niin paljon kuin mahdollista! Lisäksi aiempaan verrattuna otan sen positiivisena asiana, että olen sentään kävellyt ja lisäksi syömiset ovat menneet normaalilla painollaan eli en ole lähtenyt muuttamaan niitä suhteessa liikuntaan. Tätäkin nimittäin olen usein aiemmin tehnyt: jos en ole hikiliikkunut niin paljon kuin olin suunnitellut, olen vähentänyt syömisiä, koska "en tarvitse" niin paljoa ruokaa. Etenkin nyt, kun syön ns. kevyemmin niin on todella, todella tärkeää syödä tarpeeksi vaikka en liikkuisi ollenkaan päivän aikana! Ja tietenkin sitäkin enemmän, kun treenit puskee päälle.

 

Finaaliin päässeet saivat palkintona mm. urheiluverkkokaupan lahjakortin ja kosmetiikkaa. Tällä viikolla testiin onkin päässyt tämä tuote!

Kisassa joillakin on makeover päivä huomenna perjantaina eli hiuksia laitetaan uuteen uskoon, mutta uskomatonta kyllä minä sain pitää oman tukkani! Olen kyllä todella onnellinen tästä, koska pelkäsin, että mulle tyyliin laitettaisiin tumma ja pitkä tukka. =D Mutta onneksi tätä mun vaaleaa luonnonkiharaa osattiin arvostaa! Nyt vaan täytyy itse panostaa siihen, että oikeasti käytän oikeita hiustuotteita ja pidän hiukseni kosteutettuina ja hyvin hoidettuina. 😶

Yritän parhaani mukaan pitää tämän blogin edelleen sellaisena, että droppailen mahdollisimman vähän eri brändien ja tuotteiden nimiä yms. koska en halua blogistani mitään mainostuspaikkaa. Mutta varmasti tulee näkymään ainakin niitä tuotteita, joista tykkään todella paljon ja sellaisia, joita en missään nimessä voi suositella. Tuo yllä oleva Estée Lauderin tuote esimerkiksi on yksi sellainen uutuus, joka on lyönyt minut totaalisesti ällikällä, sillä olen käyttänyt sitä vasta neljä kokonaista päivää ja huomaan jo nyt eron! Iho on paljon, paljon kuulaampi, väri on hieman tasoittunut (minulla on poskien kohdalla hieman punaista) ja näyttää siltä, että minulla olisi poskipäissä koko ajan vähän highlighteria vaikka tuote itse on matta eli siinä ei ole mitään lisättyä shimmeriä. Kiinnostavaa onkin nähdä, miten tämä tuote vaikuttaa pitkällä aikavälillä!

Viikonlopun ohjelmistossa on huomenna mennä ulos syömään serkkujen kanssa ja illalla koripallomatsiin, lauantaina aamupala+esiintymiskoulutus kisaan liittyen ja liikuntaa ja sunnuntaina on kuvaus plus liikuntaa taas vaihteeksi. =') Ja pitää myös edelleen tehdä joku kunnon pläni miten aion aikatauluttaa kaiken, koska yeah, en ole vieläkään sellaista tehnyt. Viikko onkin tähän asti tuntunut juuri siltä, että olet palannut lomalta ja arki on lähtenyt taas rullaamaan, mutta matkalaukku on edelleen purkamatta. Eikun to do listaa vaan tekemään ja siitä ruutuja raksimaan!

Mukavaa loppuviikkoa kaikille! =)

Kun mikään ei mene niin kuin piti... vaan paremmin

Sunnuntain nami päivällinen, jonka jälkeen sammuin suurin piirtein saman tien ='D

Mistähän taas aloittaisin kirjoittamisen............. ='''D Nyt voi sanoa, että oli sellainen viikonloppu takana, että oksat pois ja siirsinkin mamin kanssa suosiolla Tennesseen Memphiksen matkan ensi kuuhun, jolloin kyseessä on (ainakin luultavasti hahhah) vain loma ja iskäkin on silloin meidän seurana työkuvioiden tiimoilta! Eli tämän viikon osallistumiseni kauneuskilpailuun on peruttu, mutta worry not, sillä tämä sopii itselleni enemmän kuin hyvin! Nimittäin....

Perjantaina oli tosiaan se fitnessmallikisojen semifinaali ja päivä oli yllättävän raskas. Semifinaali alkoi kymmenen aikoihin aamulla ja siihen kuului yksilö- ja ryhmähaastatteluja, peräti kahdet treenit, yksi luento ja kaksi photoshootingia ja finaaliin pääsivät selvisivät iltaseitsemältä. Arvatkaapa kuka jäi kolmen (!!!) pisteen päähän finaalipaikasta? That me ja ai että otti pannuun, kun tiedän, mistä olisin voinut saada nuo uupuneet lisäpisteet! =( Lisäksi jätin hakematta yhteen toiseen itseäni paljon enemmän kiinnostaneeseen kilpailuun, koska ajattelin, että tämä mallikisa olisi ollut parempi vaihtoehto. Toinen kisa on nimittäin paljon intensiivisempi eli siihen olisi pitänyt sitoutua ihan kunnolla seuraavaksi kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi eli vaikka kisan sisältö (liikunta ja terveys laajemmin kuin tuossa fitnesskisassa plus lisäksi yleisesti hyvinvointi ja myös kauneus) tuntui enemmän omalta niin priorisoin kisan, jossa mokasin. 

Toisaalta jollain tasolla tiesin tuon heti, kun näin muut tytöt, sillä he olivat selvästi enemmän "jo perillä" if that makes sense, kun taas itse olen vielä matkalla kunnon elämäntapaan. Ja tuolla perillä olemisella en siis tarkoita super timmiä kroppaa, koska se ei ollut kisaan osallistumisen kriteerinä vaan että he olivat oikeasti jo vuosien ajan yhtäjaksoisesti treenanneet ja pitäneet itsestään huolta. Paremmin kuin minä.

 

 

Noh, ei voi mitään ja perjantaina mulla oli vielä sellainen olo, että hei, ei mitään hätää, sulla on paljon kivaa duunia tulossa tulevaisuudessakin. Mutta lauantaihin heräsin jotenkin tosi huonolla moodilla ja se on multa todella poikkeuksellista, sillä ylipäätään olen noin 98% ajasta iloinen ja positiivinen. Lauantaina kuitenkin olo oli ärtynyt ja kävinkin heti aamusta peräti kahden tunnin raivokävelyllä. =') Perjantain väsymys oli siis todellakin pyyhkiytynyt pois! Mutta oon viime viikkoina huomannut, että olen selvästi todella hyvässä putkessa ja samalla aaltopotuudella sen kanssa, että kun ajattelen jotain niin se oikeasti tipahtaa syliini joskus peräti saman tien ja joskus muutaman päivän kuluessa. No nyt se tapahtui ihan oikeasti lähes saman tien, koska kävelyltä kampukselle palattuani uuden promofirmani ihana N soitti minulle ja esitti juuri ne kysymykset, joita pilvilinnoissani pyörittelinkin.... Sunnuntaina klo 9 juurikin tuon väliin jättämäni kisan semifinaali. Are you able to send an application right now? And would you be able to participate in the competition full-time?

You freaking bet I am, yes and YES!!!! Eli yksi tyttö oli perunut osallistumisensa, joten hänen tilalleen etsittiin pikapikaa toista henkilöä ja tämä, joka etsi korvaajaa sattui olemaan N:n tuttu. Ne, jotka eivät usko puskaradion voimaan niin watch me! Eli aivan sama miten "pieneen" asiaan sinut kutsutaan niin tee se täysillä ja niin hyvin kuin mahdollista, sillä et koskaan tiedä, mihin tuo mitättömältä vaikuttava asia voi johtaa! Tämä mun ja tuon promofirman tarina alkaa kirjaimellisesti vuosia sitten, mutta se on pitkä tarina, joten en avaa sitä nyt tähän. Mutta siihen liittyy niin monia silloin vuosia sitten pieniltä vaikuttaneita juttuja ja kohtaamisia ja kaikki nuo ovat johtaneet juuri tähän hetkeen, mistä olen ikuisesti kiitollinen! Every small thing is yet another piece to the puzzle.

No joo, joka tapauksessa eikun hakemusta sisään ja puolen tunnin kuluessa tuli confirmation semifinaalipaikasta. Sitten äkkiä suunnittelemaan talent-osiota sunnuntaille, juoksu vanhemmille hakemaan mun mustat korkkarit ja samalla siirrettiin se Tennessee, sitten takaisin kampukselle jatkamaan talent-osiota, yhden luentosarjan tehtävän suunnitelman viimeistelyä ja jossain välissä taisin ehtiä myös syömään ja käymään suihkussa. ='D Talent-osio oli siis 2 min kestävä esitys, jossa sai näyttää jotain omaa osaamista ja itse valitsin kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli sekä laulun että tanssin. Vaikeinta olikin löytää hyvä biisi tuohon kahteen minuuttiin, mutta päädyin lopulta Ariana Granden goodnight n go kappaleeseen, josta editoin äänenmuokkausohjelmalla itselleni sopivan pätkän. Valitsin kappaleen, koska siinä on tanssia ajatellen mukava flow, joka tuo mahdollisuuden sekä isoihin liikkeisiin, että myös pienempiin ja nopeampiin pyrähdyksiin. Lisäksi siinä tietenkin pääsee osoittamaan, että I can and I will sing. =D Tosin jouduin treenaamaan ilman mikkiä eli ei ideaalia, mutta niillä piti mennä, mitä ehdin lauantaina haalimaan kasaan!

Lauantai meni siis kauheassa kaaoksessa ja kun sanon, että heräsin sunnuntaihin todella väsyneenä niin I mean it! Mutta ei muuta kuin tehot täysille ja taas oli pitkä päivä edessä: haastatteluja, ryhmätehtävä, talent-osio, pieni "muotinäytös", jossa siis lähinnä katsottiin kävelyä ja esiintymistä..... Sentään päivä oli hieman lyhyempi kuin perjantaina ja finalistit julkistettiin jo kolmen aikoihin ja niin siinä vain kävi, että vaikeuksien kautta voittoon! Olen siis yksi kymmenestä tytöstä, joka kilpailee finaalissa vuoden lopussa ja voittajaa odottaa vaikka mitä mahtavaa!!! On kylpylämatkaa, urheiluvaatesponssia, edustustehtäviä, mainoskampanjoita jne. jne. 

Tähän maanantaihin heräsin aivan intoa pullollaan, mutta myönnän, että tuolloin sunnuntaina olin suurinpiirtein vain, että "okei, kiitos tiedosta, saanko nyt mennä nukkumaan?" =""D Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tulikin nukuttua lähes 12 tuntia ja nyt olo on jo hieman energisempi vaikka tuntuukin, että kaikki on vähän levällään tällä hetkellä pään sisällä, kun syksyn ja talven suunnitelmat menivät aivan uusiksi. Tästä sotkuisuudesta kertokoon se, että en edes nyt jotenkin saa tungettua tähän postaukseen kuvia eli pahoittelut, että tästä tulee taas todella tekstipainotteinen kirjoitus. Kasaan itseni, parannan tapani ja teen tästä kaiken kaikkiaan parhaimman syksyni ja talveni ikinä koskaan!!! 

Kiitos, kiitos, kiitos!! 🤍

Dieettikuulumisia ja muutakin höpinää

How it started vs how it's going ='D

Huhhuh, millainen viikko takana! Niin paljon on taas kerrottavaa, koska tuntuu siltä, että nyt kun olen laittanut juttuja lukkoon ja alkanut tähtäämään niitä kohti niin johan on alkanut tapahtua! =D 

Mutta aloitetaan kuulumisten kertominen ruoka- ja treenijutuista eli aloitin tosiaan kasvisversion Go fat go:sta 25.9. sunnuntaina. Mahan oireilu alkoi maanantaina ja tiistaina se yltyi aivan järkyttäväksi vatsakivuksi, joka lähes esti kävelemisen. Olinkin odottanut jonkinlaista vastarintaa, koska olen Havaijin jälkeen (eli kesäkuun lopulta lähtien) syönyt hyvin eri tavalla kuin GFG:ssa ja tälläinen muutos vaatii aina keholta tottumista. 

Mutta se vatsakipu, mitä aloin kokea oli todella pelottavaa ja muistutti niistä aiemmista yhtäkkisistä vatsakivuista, joita sain joskus 2018 ja jouduin käymään päivystyksessäkin muutaman kerran. Ja tietenkin kivut myös haittasi treenaamista. Lisäksi torstaina huomasin, että kasvoni alkoivat kirjaimellisesti kuplia eli otsaani ja poskia oikein kihelmöi ja iho kutisi, kun uusia finnejä alkoi pompahdella esiin. Tämä ei sinänsä yllättänyt, koska myös suoliston toiminnan kanssa oli ongelmaa eli tavara ei liikkunut eteenpäin normaalilla tahdilla (sorry not sorry =D), mikä alkaa aina näkyä ja tuntua ihossani todella nopeasti.

Mitään energiaan liittyvää muutosta en sinänsä huomannut eli treenit olisivat kulkeneet normaalisti, jos tuo vatsakipu ei olisi haitannut lähes päivittäin. (Ps. En ole päivittänyt Liikuntaseuranta-sivua vielä, anteeksi!) Vatsakipujen lisäksi yksi ehkä vähän outokin ilmiö oli se, että tiistaista eteenpäin minulla oli jat-ku-vas-ti nälkä ja se oli oikeasti todella inhottavaa enkä osannut varautua tuohon, sillä olin kuitenkin laskeskellut itselleni hieman yli 1400 kalorin ruokaohjelman! Normaalistihan en laske kaloreita ollenkaan eli syön sen verran, että nälkä lähtee ja jos huomaan, että vaikka herään yhtenä aamuna selvästi tavallista nälkäisempänä niin tiedän syödä sinä päivänä enemmän kuin eilen.

Perjantaina päätinkin sitten kokeilla siirtyä taas raakaruokapainotteiselle linjalle ja aaaa, miten hyvältä se tuntuikaan! Minusta tuntui paljon iloisemmaltakin, kun sain syödä ruokaa sen alkuperäisimmässä muodossa. Jotenkin tunnen  paljon enemmän iloa ja arvostusta ruokaa kohtaan, kun syön sitä muokkaamattomassa muodossa. Olenkin tajunnut, että kun ihmiset puhuvat tuoreesta ruuasta niin ne eivät yleensä tarkoita sillä ihan samaa kuin minä. =') 

Mietin siis viikonloppuna sitä, mitä teen nyt: puristanko kehoni tottumaan taas tavalliseen länsimaalaiseen treeniruokavalioon vai jatkanko linjalla, jota olen jo vuosien ajan kokeillut aina välillä ja huomannut sen toimivan ja johon ajauduin taas kesäkuussa? Ja voin sanoa, että päätös oli todella helppo, kun muistelin sitä, miten paljon minulla oli erilaisia maha-, suolisto-, iho-, nestetasapaino- sekä uniongelmia silloin, kun yritin syödä tuon ensimmäisen mallin mukaisesti. Huolimatta siitä, että välttelin ruokia, joiden tiesin aiheuttavan ongelmia. Huolimatta siitä, että olin suurimmaksi osaksi vegaani. Huolimatta siitä, että kokeilin ties mitä IBS-ruokavalioita.

Joten tein päätöksen palata takaisin pääasiassa raakaruokavalioon, mutta viime viikko ei mennyt kokonaan hukkaan, sillä tuo yllä oleva mausteinen ja rapeaksi uunissa paahdettu seitan oli kyllä niin namia, että se tulee ehdottomasti osaksi päivällisiäni eli hyvä, kun tuli kokeiltua! Lisäksi olen oikeasti todella kiitollinen siitä, että olen selvästi vihdoinkin vuosien etsinnän, tuskailun ja epätoivon jälkeen löytänyt elämäntavan, joka toimii minulle! Minulta on otettu vuosien saatossa liuta verikokeitakin, kun on mietitty voiko minulla olla keliakiaa tai muita allergioita, samoin on tutkittu kilpirauhastani ja koskaan ei ole löytynyt mitään erityisen huolestuttavaa. Silti olen tuntenut, että kehoni ei ole ollut paras mahdollinen versio itsestään ja olenkin todella, todella kiitollinen, että tämä iso ja paljon huolta ja harmia aiheuttanut pala on nyt loksahtanut paikoilleen! 

Totta kai tulevaisuudessa voi olla, että kehoni tarvitseekin jotain muuta toimiakseen niin hyvin kuin mahdollista, mutta ainakin juuri nyt tämä on hyvä ja sillä mennään! Eli ruokavalio palautuu takaisin, mutta treenaaminen kovenee ja olen siitä todella innoissani! Haluan todella, todella kovasti päästä tänä perjantaina jatkoon mallikilpailussa, sillä tiedän, että se on jotain sellaista, mikä sekä näyttäisi todella hyvältä portfoliossani että myös toisi minulle paljon iloa. 

Lisäkuulumisina siis kerrottakoon, että pari viikkoa sitten kävin yhden promofirman haastattelussa ja kerroinkin siitä myös täällä  Jotenkin en kuitenkaan kokenut tuota firmaa omaksesi ja vaikka he olivat samantien heittämässä minulle jo buukkauksia niin kaikki päässäni huusi, että tämä ei ole minulle. Heitinkin siihen jotain, että juu, elämäntilanne on vähän muuttunut niin täytyy pohtia tätä vielä, koska ei kuulosta kovin hyvältä sanoa, että nyt ei käy, kun mulla on tää mutu. =D Konsultoin mun serkkujakin, että oonko ihan pöhlö, mutta hekin olivat sitä mieltä, että mulle on selvästi tekeillä vielä jotain parempaa. 

Ja näinhän siinä kävi, koska viime viikon keskiviikkona sain soiton puskaradion kautta minut löytäneeltä firmalta ja vitsi miten mahtavia juttuja onkaan nyt luvassa! Ensimmäinen keikka oli lauantaina, jolloin pääsin pitkästä aikaa toimimaan vaatemallina yhdelle nettikaupalle ja tuolloin tajusin, miten paljon oon ikävöinyt tollasia keikkoja! Joskus 2018-19 tuli tehtyä tollasia nettikauppamalleiluja enemmän, mutta sitten pidin kaikesta työstä taukoa ja sen jälkeen tuo vain jäi. 

Tämän viikon olenkin taas saanut aloittaa täynnä kiitollisuutta siitä, miten mahtavia asioita minun varalleni on ja miten osaamiseeni luotetaan ja minussa nähdään paljon sellaista potentiaalia, jota en edes itse vielä näe. Kävi tämän viikon perjantaina siis mitä tahansa niin minulla on kuitenkin vaikka mitä mielenkiintoista tulossa eli vaikka todellakin lähden täysillä kohti perjantaita niin en putoa kokonaan ns. tyhjän päälle, jos en pääsekään finaaliin. 

Tulevaisuutta miettiessä ja siitä intoillessani en kuitenkaan voi kieltää, etteikö edelleen joku päässäni muistuttelisi tämän hetken tilanteesta. Usein minusta tuntuu todella yksinäiseltä, kun niin moni täällä ei tajua, että ydinaseet vaikuttavat koko maapallon, eivät ainoastaan Eurooppaan! Eihän Euroopassa tarvinnut kuin yhden tulivuoren purkautua ja iso osa koko maailman lentoliikenteestä oli pulassa. Mutta edelleen: the future doesn't exist. Joten onneksi myös hyvät lopputulemat ovat edelleen mahdollisia ja ei saa heittää toivoa menemään!

Amerikkalaisesta uskonnollisuudesta ja hengellisyydestä

Nyt vihdoinkin on aikaa istua kunnolla alas ja pohtia tätä aihetta ja ajattelin julkaista tämän ennen kuin päästän GFG:n ja "kisaprepit" valtaamaan tämän blogin! =)

Tätä oli todella mielenkiintoista pohtia ja kaikista vaikeinta oli yrittää jotenkin tiivistää tätä, jotta postauksesta ei olisi tullut kunnon esseetä. Aihe on tavalla tai toisella päivittäin läsnä, mutta se on ollut niin iso, että on tuntunut välillä vaikealta lähteä purkamaan sitä. Postaustoive tuli siis lukijalta ja vaikka aihe onkin laaja ja laajuudessaan hankala niin kiitos paljon tuosta ehdotuksesta, sillä tämä oli itsellenikin todella hyvä pysähtymisen ja pohtimisen paikka!

Aloitetaan vaikka siitä, millainen minun taustani on. Eli mä niin kuin aika moni muukin on kasteessa tullut osaksi Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ja kävin riparin muiden mukana. Koin pitkään outoa ristiriitaa sen kanssa, että huomasin hengellisten asioiden kiinnostavan minua paljon, mutta en saanut mitään otetta jumalanpalveluksista tai Raamatusta. En kirjaimellisesti tuntenut yhtään mitään ja myös läheisissäni oli ainoastaan sellaisia henkilöitä, jotka kyllä pitivät ristiä aina kaulassa ja aika ajoin he viittasivat Jumalaan, mutta kristillisyys ei oikeastaan kunnolla koskaan näkynyt heidän arkisessa elämisessä tai sanoissa. Minulla ei siis ollut ketään läheistä, jonka kautta olisin saanut nähdä, millaista on oikeasti elää tiiviisti elävän Jumalan kanssa.

Havahtuminen tapahtuikin vasta lukion ensimmäisellä luokalla, kun kävin uskonnon ryhmätyön takia erään pienemmän seurakunnan keskiviikkokokouksessa. Jo lähtökohtaisesti olin hämmästynyt siitä, miten paljon ihmisiä oli tullut keskiviikkoillasta kokoukseen ja hyvin nopeasti huomasin, että värikkäiden vaatteiden ja suuren ilon keskellä oli jotain sellaista, mitä en ollut koskaan kokenut. Niin hassua ja typerän kuuloista kuin tämä onkin niin se oli ensimmäinen kerta, kun näin oikeasti iloa ja elämää pursuavia kristittyjä, jotka eivät peitelleet kiitostaan, riemuaan ja nauruaan. Näytettiin varmaan todella huvittavilta luokkalaisteni kanssa alussa, kun istuttiin rautakankeina paikoillamme ja mietittiin vain, että apua, olen liian suomalainen tälläiseen ja pitääkö mun oikeasti tervehtiä mun vieressä istuvia tuntemattomia. =D 

Mutta loppujen lopuksi aika nopeasti tajusin sen, että hitto vie, kyllähän minullakin on vaikka miten monta syytä kiittää, nauraa ja olla onnellinen ja kuvailisin tuota tapahtumaa sellaiseksi, joka käänsi minut pois uskonnollisuudesta ja avasi hengellisyyden portin, jonka kautta lopulta tulinkin uskoon. 

Määrittelen siis itseni hengelliseksi ihmiseksi, sillä vuosien saatossa olen omissa seurakunnissani tottunut näkemään uskonnollisuuden ja hengellisyyden kahdeksi eri asiaksi ja näiden ero on huomattavasti korostunut, kun olen mennyt mukaan seurakuntien toimintaan Kaliforniassa. Eli niin kuin monet seurakunnat täällä niin määrittelen uskonnollisen henkilön sellaiseksi, että hänen uskonsa on pääasiassa kirjaoppinutta rutiineiden harjoittamista, johon ei välttämättä kuulu kunnon itsetutkiskelua, Jumalan tutkiskelua, joustavuutta, halua kasvaa ja kehittyä uskossa, ymmärrystä muiden matkaan tai vilpitöntä halua olla osa yhteisöä. Uskonnollinen ihminen on kiinni uskonnollisten rutiineiden noudattamisessa ja saattaa esimerkiksi tunnollisesti rukoilla aamulla ja illalla, mutta hänen rukouksensa eivät sisällä paljoakaan tunnelatausta vaan se lähentelee hampaiden pesuun verrattavissa olevaa perusarjen toimintaa. Yksi suomalainen esimerkki voisi olla, että minut nyt vain kastettiin evankelis-luterilaiseksi ja kävin riparin niin tätä minä nyt olen sen sijaan, että olisit itse tullut tutkiskelun kautta Jumalan luokse.

Hengellinen ihminen sen sijaan ei ota Jumalaa valmiiksi annettuna, vaan tutkii, kyseenalaistaa, kasvaa, kokeilee ja näin löytää tiensä. Hengellinen ihminen ei siis pelkää olla eriä mieltä jopa Jumalan kanssa ja olenkin huomannut, että monella nykyään todella hengellisellä ihmisellä on ollut kunnon "kapinavaihe" Jumalaa kohtaan. He ovat usein juurikin vanhempiensa määräämänä tulleet osaksi jotain uskontoa ja kirkkoa, mutta ovat halunneet rikkoa nuo "kahleet". Uskonnollinen ihminen toteaa, että rutiinit riittävät, mutta hengellinen ihminen haluaa vieläkin enemmän.

Huolimatta siitä, miten uskonnollisen "tympeä" joku henkilö on, niin mielestäni kristillisyys näkyy täällä siltikin paljon enemmän arjessa kuin yleensä Suomessa. Esimerkiksi kuinka monen ihan tuiki tavallisen kirkkoon kuuluvan suomalaisen perheessä rukoillaan aina ennen ruokailua? Tai käydään sunnuntaisin kirkossa? Tai sanotaan siunausta henkilölle, joka auttoi sinua löytämään jotain lähiruokakaupastasi? Kristillisyys onkin usein paljon nivoutuneempaa arjen tekojen ja sanojen kanssa siitäkin huolimatta, että se ei ehkä ole kovin tunnelatautunutta hengellisyyttä. Lisäksi yksi kristillisyyden isoista kulmakivistä ihan Raamattuunkin pohjautuen on ehdottomasti yhteisö ja yhteisöllisyys, joka on täällä todella tärkeässä roolissa ja ulottuu myös ei-uskontoon liittyviin tapahtumiin ja tekoihin.

Itselleni vaikeinta onkin ehkä ollut se, että täällä minulle ei usein anneta samanlaista yksityisyyttä kristillisyyteni kanssa kuin Suomessa. En koskaan ole pitänyt siitä, miten Suomessa ei ehdottomasti saa kysyä tai puhua uskonnosta ellei se tule jotenkin kiertotietä esiin, joten on ollut vaikeampaa löytää kohtalotovereita lähipiiristä ja on joutunut kokeilemaan eri seurakuntia löytääkseen samoin ajattelevia ja kokevia henkilöitä. Mutta myös tämä toinen ääripää aiheuttaa välillä kiusallista oloa itselleni. Koska yhteisö on niin tärkeässä roolissa, tuntuu välillä siltä, että tätä yhteisöllisyyttä yritetään korostaa hieman liikaa sillä, että kaikkien pitäisi puhua avoimesti joka ikisestä aspektista liittyen vaikka omaan Jumala-suhteeseen.

Tähän arkisempaan uskonnollisuuteen tai miksei toki myös hengellisyyteenkin kuitenkin liittyy mielestäni hyvin vahvasti eräs ilmiö, joka on näkynyt suomalaisessakin mediassa aika ajoin. Täällä nimittäin kuulee ihmisten sanovan "I don't want to be a lukewarm Christian" ja tällä he tarkoittavat juurikin sitä, että tuollainen arjen "bless you" tai sunnuntaikirkko ei vain yksinkertaisesti riitä. Suomessahan se ei paljoa vaadi, jotta eroat massasta eli pelkästään sunnuntaikirkossa käyminen taitaa jo laittaa sinut silmätikuksi. Täällä kuitenkin kaikki on isompaa ja kauniimpaa ja tästä syystä onkin syntynyt megachurch-nimellä kulkevia seurakuntia/organisaatioita, joiden kokoukset täyttävät kokonaisia stadiumeja ja osaanottajien määrä saattaakin olla yli 10 000 henkilöä tavallisessa sunnuntaikokouksessa.*

Tälläisiä isoja seurakuntia on toki ympäri maailmaa, mutta suurin määrä on Yhdysvalloissa* ja oh boy, sen kyllä huomaa! Tälläisissä isoissa kokouksissa ja seurakunnissa/organisaatioissahan itsessään ei varsinaisesti ole mitään vikaa ja mielestäni on upeaa, että esim. paikallista kriisiapua ja muuta apua pystytään antamaan paljon nopeammin ja laajemmalle alueelle yksinkertaisesti, koska auttavia käsiä ja toki myös pankkitilejä on enemmän. Mutta valitettavasti samalla tavalla kuin hyvä kasvaa niin kasvavat myös ne seurakunnat, joiden oppi pohjautuu rankkaan moraalin vartiointiin sekä räikeään rahallisen hyödyn tavoitteluun ja menestysteologiaan. Eikä tämä valitettavasti ole mitenkään poikkeuksellinen lopputulema, sillä harva hieman kieroon kasvanut henkilö suostuu olemaan vain pienen seurakunnan pastori, jos voi saada jotain suurempaa ja hienompaa.

Huolimatta siitä, että nuo seurakunnat ovat jäätävän kokoisia, jolloin ajattelisi, että on vaikeampaa kokea olevansa osa jotain tavallisesta poikkeavaa pienempää ryhmää niin täytyy kuitenkin muistaa, että iso osa ihan "tavallisista" ihmisistä käy tavallisen kokoisissa seurakunnissa. Joten vaikka oman seurakuntasi kokoukset ovatkin seurakuntasalin tai kirkon sijasta stadiumilla niin olet silti koko osavaltion tai valtion massassa hyvin erikoinen. Lisäksi ainakin oman kokemukseni kautta on tullut ajatus siitä, että välillä noissa megakirkoissa vedetään asiat todella äärimmäisyyksiin juuri sen takia, jotta pystyttäisiin ylläpitämään tiiviimpi ote ja kontrolli seurakuntalaisiin, jolloin aletaan mielestäni mennä jo kristillisyydestä enemmänkin kultin puolelle. Etenkin kun seurakuntaa johtavat pastorit nähdään kaikkitietävinä Mr. Täydellisyyksinä ja he itsekin näyttävät ymmärtävän julkkis-statuksensa enkä itse ainakaan enää tiedä, ovatko he oikeasti koskaan uskoneet siihen, mitä ovat saarnanneet. Tästä kertoo etenkin se, että niin monella megakirkon pastoripariskunnalla on ollut ties mitä päivänvaloa kestämätöntä toimintaa. Toimintaa, jonka tekemisestä itse seurakuntalaisia on jopa erotettu. Jos oikeasti moraalikoodiisi kuuluu se, että et esimerkiksi voi missään tilanteessa harrastaa avioliiton ulkopuolista seksiä, niin et tee sitä piste.

Koenkin, että vaikka amerikkalaisessa arkisessa kristillisyydessä ja yhteisöllisyydessä on paljon, paljon hyvää niin se myös osaltaan on aiheuttanut ääripäiden kasvua. Myös nyt jo uskossa vuosia olleena osaan antaa enemmän arvostusta suomalaisen kulttuuriin sisäänpäinkääntyvyydelle ja arvostan henkilökohtaisen Jumala-suhteen korostamista. Välillä huomaan nimittäin, että täällä ihmiset ympärilläni puhuvat hyvinkin aroista asioista mielummin pastoreilleen kuin suoraan itse Jumalalle ja koen tuon hieman vaarallisena, sillä pastorikin on vain ihminen. Jopa Jeesuksella meni hermo useamman kerran eli edes puoliksi Jumala ei ole täydellinen, joten miten kokonaan ihminen olisi! 

En ole itse kokenut, että suomalaisessa mediassa amerikkalainen uskonnollisuus tai hengellisyys esitettäisi jotenkin "väärällä" tavalla tai jotain tiettyä asiaa ylikorostettaisiin. Suurimmassa osassa etenkin reality-televisiosarjoista näkyy juurikin sitä arjen kristillisyyttä ja noita toisen ääripään ilmiöitä on turha yrittää peitellä, sillä ne aiheuttavat närää ja myös oikeuskeissejä täälläkin. Samojen seurakuntien versiot ovat rantautuneet Suomeenkin, joten have fun with that! =D kuitenkin sitä ei kai voi liiaksi korostaa, että samoin kuin Suomessa niin myös täällä suurin massa on ihan "tavallisia tyyppejä", mutta tuo arjen uskonnollisuus ja hengellisyys näkyy mielestäni ehdottomasti enemmän täällä kuin Suomessa ja noista asioista saa myös kysyä ja puhua vapaammin.

Kokonaan en siis suostu suomalaisista juuristani luopumaan tämän asian suhteen, mutta olen myös ottanut innolla vastaan hieman avoimemman ja tunteellisemman otteen omaan kristillisyyteeni. Haluan kuitenkin huomauttaa, että kuten lukioaikana huomasin, niin myös Suomessa on paljon ihan perus protestanttisia seurakuntia, joista löytyy ääntä ja riemua! Suurin ero liittyykin mielestäni siihen, että täällä ei useinkaan tarvitse kohdata tuollaisen pienemmän seurakunnan jäsentä saadakseen siunauksia tai kuullakseen ruokarukouksia.

* http://hirr.hartsem.edu/megachurch/definition.html

Lähtölaskenta mallikilpailun semifinaaliin sekä kauneuskilpailuun!

Asukuvaa tältä päivältä

Mun piti tulla kirjoittelemaan pitkä pätkä siitä, miten vanhat, päiväkotiajoista asti jatkuneet ystävyyssuhteet saattavat muuttua todella toksisiksi ja miten vaikeaa tuollaisista tilanteista on lähteä pois ennen kuin on "liian myöhäistä" mitä tulee esimerkiksi omaan itseluottamukseen. Tämä viikko on siis ollut tähän päivään asti todella rankka ja olen ymmärtänyt, miten alas itseluottamukseni on vajonnut porukassa, jossa kukaan ei oikeastaan ole enää kunnolla viihtynyt pitkään aikaan. Muutama tyyppi hengaa keskenään ja loput ovat löytäneet jo kauan aikaa sitten uudet porukat, mutta silti on vain tuntunut siltä, että meidän on "pakko" olla ryhmänä forever together, koska olemme tunteneet jo niin pitkään. Ja niin usein kuulee ihmisten ihailevan tuollaisia päiväkotiajoista jatkuneita ystävyyssuhteita, joten olen itsekin ajatellut, että en luovuta.

Mutta tosi asiassa en ole kokenut tulleeni ymmärretyksi enää pitkään aikaan ja tällä viikolla olenkin käynyt läpi prosessia, jota olen pitkittänyt jo aivan liiaksi ja tullut samalla pilanneeksi "sosiaalisen itseluottamukseni" lähes totaalisesti. Osa minusta on ollut äärettömän surullinen siitä, että tilanne on muuttunut niin kireäksi ja vaikeaksi, vaikka toisaalta olen jo vuosien ajan toivonut voivani hiljalleen irroittautua ja tutustua sekä käyttää aikaani sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa minulla on enemmän yhteistä nykyisyydessä. Vanhoja asioita menee rikki, jotta vapautuu tilaa jollekin uudelle ja minulle tuo uusi tipahti syliin tänään, kun sain tiedon siitä, että minut on hyväksytty yhden fitnessmallikilpailun semifinaaliin!

Laitoin huvikseen hakemuksen tuohon kilpailuun tämän kuun alussa, kun olin vielä liikunnan ja ruokavalion osalta kunnon imussa, joten kun sain tuon semifinaalin sähköpostin, olin aluiksi kauhuissani, koska realistisesti en ole nyt antanut kaikkeani lähes kahteen viikkoon. Ei, en ole heittänyt kokonaan kehitystäni hukkaan, mutta kunnon rasvanpolttoliikuntaa ei ole ollut tarpeeksi ja olen edelleen syönyt huonommin. Mutta alun kauhun tilalle tuli nopeasti kunnon challenge accepted-fiilis ja tämän innoittamana päätin myös vihdoinkin ilmoittautua elämäni ensimmäiseen kauneuskilpailuun, jota olen silmäillyt jo jonkin aikaa. Täältä voi käydä lukemassa alkuperäisestä suunnitelmastani noiden kilpailuiden suhteen ja myöskin niistä syistä, joiden takia halusin lähteä tähän mukaan.

Anyway kaikki tämähän tarkoittaa sit, että let's level uppppp!

Tuon mallikilpailun semifinaali käydään 7.10. eli siihen ei todellakaan ole paljoa aikaa enää ja kauneuskilpailu on heti seuraavalla viikolla ja jatkuu useiden päivien ajan eli jos pääsen läpi semifinaalin niin kilpailu kestää yhteensä kolme päivää, mikä on aika tavallinen pituus koko kilpailulle, koska myös arvostelu pohjautuu niin moneen eri osa-alueeseen. Tämä aika tiukka aikataulu ei kuitenkaan enää alkushokin jälkeen pelota ollenkaan, vaan oon oikeasti todella innoissani tästä ja alkuviikon draamojen ja menneisyyden pöllytyksen jälkeen tämä on tuonut todella ihanan freshiyden. Onkin paras hetki koskaan vain pitää silmät kiinni tulevaisuudessa ja todeta, että ne kulkevat rinnallani, jotka kulkevat ja muut jääköön taakse!

Sen lisäksi siis, että hyppään johonkin ihan uuteen niin haluan myös vihdoinkin kokeilla jotain sellaista, mitä olen pitkään halunnut (noiden kilpailujen lisäksi toki): haluan kokeilla ja oikeasti kunnolla sitoutua Fitfarmin Go fat go ruokavalioon. Ensimmäinen liikuntaan ja ravintoon liittyvät blogit, jotka muistan löytäneeni ja lukeneeni läpi joskus 2017 olivat erään suomalaisen bloggaajan, joka kirjoittelee edelleenkin ja joka suoritti useammin kuin kerran Fitfarmin valmennuksia kokonaan läpi. Muistan, miten mietin, että vau, hän oikeasti sitoutuu esimerkiksi noihin 10 viikon biksuchallengeihin! Toki ideaalitilanteessahan tekisit sen haasteen yhden kerran ja sitten oppisit ylläpitämään uutta kroppaasi, jotta ei tarvitse tasaisin väliajoin aina "aloittaa alusta", mutta onneksi itse voin vaikuttaa siihen, mikä oma lopputulemani on!

Miksi juuri tuo ruokavalio? Rehellisesti tämä on ollut jo vuosien ajan päähänpinttymäni, joten ei kai ole mitään sen erityisempää syytä sen lisäksi siis, että moni on saanut hyviä tuloksia tuolla. =D Oma versioni tosin tulee olemaan kokonaan lihaton ja ainoa eläinperäinen tuote, mitä tulen syömään ainakin aluksi on raejuusto, mutta tuostakin toivon mukaan pääsen jossain vaiheessa pois. Näin aluksi olen kuitenkin ajatellut ottaa raejuuston mukaan tuohon dieettiin, koska se on vain yksinkertaisesti todella helppo ja täyttävä protsku, josta tiedän myös, että mahani ei tule kipeäksi eikä kehoni ala erittämään lähes ollenkaan limaa.

Aion siis lauantaina ikään kuin laskeutua dieettiin ja sunnuntai tulee olemaan ensimmäinen päivä, kun kokeilen tuota ja postaan myös suunnittelemani ja tuunaamani ruokavalion! Iiiks, olen niin innoissani kaikesta tästä! Let's level up! =)

It's a party in the U.S.A 🎶

Huh huh, millainen viikonloppu takana! Perjantaina siirryin Losiin vanhempien luokse viikonlopuksi ja tuolloin ei tullut tehtyä mitään sen suurempaa eli tehtiin vanhempien kanssa vähän ruokaa ja menin aika ajoissa nukkumaan. Lauantaina kävin tunnin aamukävelyllä ja sen jälkeen olikin jo aika valmistautua yhden firman haastatteluun ja sieltä riensinkin toisen firman promotöihin, joiden jälkeen kävin hetken aikaa pyörimässä kaupoilla ystävien kanssa. Iltapäivällä siirryttiin kätyilemään meidän kämpille, sillä juhlittiin minun ja muutaman muun ystävän yliopiston ja collegen aloitusta ja voi luoja... Luukutettiin musiikkia Miley Cyruksesta J. Karjalaiseen ja Alice Cooperiin, tanssittiin aivan hulluina ja hiestä märkinä ja nukkumaan taidettiin mennä kolmen aikoihin aamulla. Sunnuntaina olo oli jotain sellaista, mitä en muista hetkeen kokeneeni ja koko eilinen menikin kirjaimellisesti sängyn pohjalla päänsäryssä, etovassa olossa ja mahaongelmista kärsien. 

Hauskaa siis oli, mutta huomattavasti vähempi määrä alkoholia olisi kyllä ehdottomasti riittänyt! Tajusin myös eilen, että nykyään yksi isoimmista alkoholin tuomista ongelmista on se, että jo pelkästään yksi lasi skumppaa vie ruokahalun lähes kokonaan pois. Vaikka totta kai sekin on ollut keholle haitallista, että on aiemmin partyillessä juonut äärettömän määrän niin sentään myös söin illan ja yön aikana. Mutta nyt tässä on selvästi tapahtunut muutos ja esimerkiksi tuolloin lauantaina tuli 21-tuntisen hereillä olon aikana syötyä: iso hedelmäsalaatti, protskupatukka, pieni salaatti seitanilla ja krutongeilla sekä kaksi palaa pizzaa. Ja näistä nuo pizzat olivat ainoa ruoka, jonka söin sen jälkeen kun alotettiin juhlinta. Sunnuntainakaan ei ollut yhtään nälkä, joten päivän aikana join puoli litraa Alpron suklaasoijamaitoa ja söin yhden pienen leivän salaatilla, kurkulla ja seitanilla. That's all ja siltä kyllä tuntuikin, kun tänään aamulla heräsin. 

Sen lisäksi siis, että ylipäätään alkoholi ei nykyään sovi keholleni enää ollenkaan, aiheuttaa se tälläisiä toisenlaisiakin ongelmia. Pelkkä päivällisen aikana nautittu lasi viiniä aiheuttaa tuota ruokahalun tipahtamista lähes olemattomaksi ja tästä tietenkin taas aiheutuu väsymystä seuraavaksi päiväksi. Myös tämä maanantai tulee olemaan low energy day, mikä harmittaa, koska olen tykännyt niin paljon siitä, että pääsen aloittamaan uuden viikon liikunnallisesti. Tänään kuitenkin priona oli palaaminen takaisin kampukselle, koska eilen en yksinkertaisesti pystynyt liikkumaan ja lisäksi täytän kehoni ravinteikkaalla kunnon ruualla, jotta jaksan huomenna liikkua!

Olen muuttanut paljon elämässäni ja itsessäni ja kaikista muutoskohteista en ole täällä edes erityisesti kirjoitellut, mutta olen ollut todella kiitollinen siitä, millaisia uusia tuulia elämääni on tullut viimeisten parin vuoden aikana! Lisäisku vanhasta irrottautumiselle oli eilen iltapäivästä erään ihanan nuoren miehen ilo ja kupliva kerronta hänen viikonloppunsa kuulumisista. Kyseisen henkilön pehmeä ääni ja nauru tuntuvat ihan kodilta, josta en haluaisi olla poissa yhtäkään päivää. Hän on myös ollut iso motivaattori minulle siihen, että saan itseni uudelle ja vakaalle tasolle ja eilisen fyysisen huonon olon lisäksi tuli huono mieli ihan vain siitä, että tuo mies on kaikki se uusi ja vakaa, mitä haluan elämääni, mutta sen hetkinen fyysinen tilani oli kaikki se vanha, josta haluan eroon. Se entinen sekoileva bileminä ei vain tunnu enää oikealta minulta ja tällä hetkellä se on myös sellainen aikakausi, jota en halua edes kovin paljoa muistella. Ehkä joskus pystyn nauramaan niille jutuille, mutta tällä hetkellä ne ovat hieman liian lähellä ja vain aiheuttavat kauheasti häpeää ja myös surua. 

Viikko alkoikin ei niin hyvissä fiiliksissä, mutta toisaalta myös todella kiitollisena siitä, että taas vahvistui se suunta, jota kohti jatkaa! Välillä tälläisiä mokia ja kuoppia vain kai tarvitsee, jotta saa kokemuksen siitä, että se aiemmin tavoitteeksi asetettu suunta on oikeasti se major goal. Nuo mokailit ovat ikään kuin lisää pieniä paloja omaan identiteettiin ja vahvistaa näkemystä unelmaminästä. Fyysinen hyvä kunto, terveelliset elämäntavat ja aktiivinen elämä ovat siis edelleen se suunta, jota kohti menen ja jonka annan ohjata valintojani. 

Jääköön lauantain alkoholin läträys siis oikeasti viimeiseksi kunnon pämppäykseksi! Tanssiminen jatkukoon, mutta ihan selvinpäin tästä lähtien! =)

Pientä turbulenssia

Heippa! Tuli pidettyä viikon blogitauko ja aluksi syyksi tuli se, että jotenkin vain yhtäkkiä koin, että en muka tarvitsisi enää niin tarkkaa kirjanpitoa liikunnoista, sykkeistä ja muusta ja terveelliset elämäntavat ja liikunnallisuus vaan menisivät omalla painollaan. Mietin myös, miten paljon aikaa jäisi muuhun, jos en bloggaisi, mutta kuinkas sitten kävikään... Lauantaita ja sunnuntaita lukuunottamatta liikkuminen ei ollut yhtään sellaista, mitä olin suunnitellut ja liikunnan nikottelu vaikutti saman tien myös ruokailuihin. Syöminen siis aluksi väheni ja sen jälkeen söin aika huonosti eli kahvilasta jotain bagelia ja muffinsseja ja vegaaniudesta ei tietoakaan. Mitään varsinaista ahmimista ei ole ollut, mutta ruokaa on tullut syötyä yli tarpeiden eikä ravinto todellakaan ole ollut ideaalia ja se on välittömästi näkynyt unen laadussa, vireystilassa ja ihon kunnossa. Lisäksi ruuassa (tai "ruuassa") ollut maito on laittanut mut yskimään limaa ja myös keuhkoissa tuntuu outoa kipuilua (ei ole koronaa, ei hätää), mikä tapahtuu aina, kun olen syönyt maitotuotteita useita päiviä putkeen.

Mutta nyt katkeaa tuo tahmeampi viikko ja Luojalle kiitos liikuin oikein kunnolla sekä lauantaina että sunnuntaina eli tällä hetkellä päällä lienee pääasiassa liiasta suolasta tullutta turvotusta! Vielä eilen söin vähän huonommin eli liikaa suolaa ja rasvaa, mutta nyt tiistaista eteenpäin aion taas panostaa kunnon ravintoon, sillä huomasin jopa, että hedelmien vähäinen syönti viime viikolla johti siihen, että olin lauantaiaamuna aivan tajuttoman kuiva koko päivän. En ole edes koskaan tajunnut sitä, miten paljon vettä kehooni tulee pelkästään hedelmien muodossa! Back to business siis tuonkin osalta, koska hyi se olo, kun koko keho on karhea kuivuudesta ja kamala määrä vettäkään ei tunnu helpottavan oloa.

Osa viime viikon laiskottelusta johtuu myös varmasti siitä, että yhtäkkiä kaikki vain alkoivat kirjaimellisesti kuolla tai sairastua vakavasti. Yksi suru-uutinen tuli Ukrainasta, jossa minulla on siis sukua ja muut uutiset tulivat kaukaisemmilta sukulaisilta tai ystävien sukulaisilta. Tähän päälle tietenkin Her Royal Majesty, rest in peace! Mutta jotenkin tuntui vain siltä, että pakka alkoi oudosti hajoilla ja hassulta tuntuu se, että tällaista alkoi tapahtua aika monelle nimenomaan viime viikolla. Olen aiemmin ollut aika skeptinen kuun kiertoon liittyviin energioihin, mutta tällä kertaa pakko sanoa, että kaikki näiltä videoilta (video 1 ja video 2) ovat osuneet omaan elämääni. Ja näin ollen olen jopa aika helpottunut siitä, että viime viikon perjantaina esiin nousi hassu reaktio, jota en mitenkään suunnitellut.

Eli yhtäkkiä kuin jonkun toisen sanomana tuli mieleen ajatus siitä, että pitäisi ikään kuin astua sivulle ja seurata tätä kaikkea mielenkiinnolla eikä todellakaan olla pelokas tai huolissaan. Ja tuon jälkeen päälle laskeutui suuri rauha vaikka osa minusta mietti, että apua, olenko tosiaan näin tunteeton?! Mutta nyt olen vain kiitollinen siitä, että tuo rauha oli automaattinen reaktio, sillä juuri tuohonhan minun tulisikin pyrkiä sekä kristittynä että myös henkilönä, joka uskoo siihen, että maailma peilaa omia tekoja ja asenteitamme. Joten tällä hetkellä annan itseni pysyä rauhallisena enkä pidä sitä merkkinä tunteettomuudesta, sillä tiedän, että en todellakaan ole kylmä ja epäempaattinen. 

Asiat liikkuvat ja irtoilevat juuriltaan, jotta jotain uutta voi tulla tilalle. Pidän myös Sri Akarshanan tavasta puhua siitä, että sinänsä paha ei ole pahaa, se vain on. Ajattelen moraalin olevan sitten toinen asia ja oma laaja keskustelunsa, jossa minullakin on vahvat mielipiteeni, mutta etenkin tälläisinä hetkinä siinä on jotain todella lohdullista ja helpottavaa, että eivät nämä asiat ole pahoja. Ne vain ovat.

Tälläistä kuuluu siis tällä hetkellä ja jos jotain vähän tylsemmän tavallista on kerrottava niin se, että hui, miten onkin yhtäkkiä kylmä! Lämpötila on siis ollut lähes 40-asteessa jo jonkun aikaa, mutta nyt se on tippunut alle 30-asteeseen ja tuntuukin todella absurdilta, että von edes oikeasti olla kananlihalla +26-asteessa?!? ='D This California life, lemme tell ya... En enää varmaankaan kestäisi hetkeäkään jossain Lapin pakkasissa! 

Toivottavasti muillakin on alkanut uusi viikko täynnä tsemppiä ja motivaatiota muuttaa elämä ja terveys parempaan suuntaan! Muistakaa, että oikeasti koskaan ei ole liian myöhäistä päättää, että riittää jo tää itsesabotointi! En todellakaan ole mikään täydellisyyden perikuva ja myös sen takia halusin tulla takaisin tänne ja kertoa epäonnistumisistani. I win and then I fall, mutta häviäjä on häviäjä vain, jos ei nouse uudestaan ylös. Ja jokainen meistä ansaitsee parhaimman mahdollisen terveyden! 🤍​

Viimeisen viikon kehitysloikat

Tuntuu, että viime kirjoituskerrasta on jo ikuisuus vaikka ei siitä ole kuin joitakin päiviä. =D Treenit on edistyneet todella, todella hyvin! We gettin' stronger ja se tuntuu aivan mahtavalta. Alla on taas HIIT-treenien osalta kehitysseuranta eli ensimmäiset kaksi treeniä ovat sama 20 min HIIT + venyttely ja kaksi viimeistä ovat sama 30 min HIIT + venyttely.

27.8. lauantai

29.8. maanantai

1.9. torstai

5.9. maanantai

Kuten voi huomata niin tämän päivän treenissä keskivertopulssi ei yltänyt enää lähellekään 120 bpm:ään enää! Maksimipulssi on aina ollut 170 bpm:n rajoilla, mutta kyllä tästä voi jo nähdä kunnon huomattavaa parantumista, mitä tukee myös se, miltä treenit ovat tuntuneet. Tänään ei oikeasti edes tehnyt mieli tehdä tuota HIIT:iä ja jotenkin olin odottanut todella tahmeaa treeniä, mutta yllätyksekseni siitä vaiheessa, kun treeni loppui suusta pääsikin: "ei, ei vielä, mulla on hirveesti vielä energiaa jäljellä!" =D Ihan mahtava hikoilusessio takana siis ja loistoaloitus viikolle!

Viime viikolla piti lisäksi lisätä päivittäisiä ruokamääriä ihan kunnolla, koska huomasin, että mulla oli koko ajan nälkä ja energia oli vähissä. Yllätyksekseni ruokamäärän lisääminen ei aiheuttanutkaan mitään ahdistusta tai muuta mitä odotin, koska niin on käynyt aina aiemmin. Ruuan määrän lisääminen nimittäin auttoi heti etenkin aamuturvotukseen, joka katoaa nyt paljon nopeemmin, maha on toiminut paremmin ja se on aamuisin jopa oikeasti aika litteä ja luonnollisesti energiaa on paljon enemmän koko päiväksi. Uskon, että nuo positiiviset muutokset olivat se syy, minkä takia tällä kertaa ei tullut päälle taas se sama vanha pelko siitä, että jos syön lisää syön liikaa eikä rasvaa pala ja keho kehity kiinteämmäksi. 

Nyt on myös ehkä vain ollut yksinkertaisesti "oikea" hetki tuollaiseen lisäykseen, sillä olen kaikista töyssyistä huolimatta pitänyt kehostani hyvää huolta useita kuukausia putkeen mikä näkyy parantuneessa ruuansulatuselimistössä ja aineenvaihdunnassa. Aiemmin nimittäin ruuan määrän lisäys kun on saattanut heti alkuunsa tyssätä ihan vain siihen, että maha ei ole kestänyt enempää ruokaa ja olo on ollut paljon pahempi kuin hieman vähäisemmällä ruualla. Näin siis yleensä pitkän huono jakson jälkeen, kun olen ehkä viikon tai pari ollut niukemmalla kalorimäärällä ja treenit ovat alkaneet tuntua vaikeilta, jolloin olen yrittänyt lisätä energian saantia. Mutta nyt tuntuu siltä, että ruuan lisäys on vain laittanut kehoon lisää kierroksia!

Vaatteet alkavat jo tuntua todella hyviltä päällä ja keho tuntuu paljon kiinteämmältä, mutta silti tämän viikon tuleva punnitus hieman jännittää. Kävin viime viikolla pari kertaa kehonkoostumusvaa'alla ja paino oli noussut, mutta lihas- ja rasvaprosentit olivat jatkaneet liikkumista oikeaan suuntaan. Kunnon kehonkoostumusmittauksen otan kuitenkin vasta parin viikon päästä, kun datan vertailussa on oikeasti jotain järkeä. 

Eli siihen asti peili, vaatteet ja fiilis saavat olla edistymisen mittarit! =) Mahtavaa viikon alkua kaikille!

Koukussa uusiin alkuihin

 

Tunnustaako kukaan ostaneen joskus uuden päiväkirjan ihan vaan sen takia, että ”uusi päiväkirja, uusi minä”? Tai syöneen kaapeista kaikki vanhat moskat pois, jotta voi aloittaa puhtaalta pöydältä?  

Perus juttuja aika monelle, mut mitä jos tuosta kaikesta tuleekin riippuvuus? Mitä jos tuon riippuvuuden takia seilailet eri harrastusten, tyylien ja jopa kaupunkien ja maanosien välissä ihan vain, koska tarvitset jatkuvasti sen uuden alun tuoman kutinan vatsan pohjaan? Mitä jos tästä johtuen joudutkin yhtenä päivänä huomaamaan sen, että sinulla ei oikeastaan ole ollenkaan kunnon identiteettiä enää etkä uskalla tehdä mitään pitkän tähtäimen suunnitelmia, koska ikinä ei voi tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi? Kadotat itsesi ja samalla luottamuksen itseesi.

Näin kävi minulle enkä ole vieläkään täysin varma siitä, mistä tuo kaikki sai alkunsa tai milloin se alkoi tasaantumaan. En edes ollut ajatellut asiaa ennen kuin törmäsin erääseen tubettajaan, jonka videoita aloin kahlata läpi ihan toisesta syystä. Minua siis vain kiinnosti hänen matkansa siihen pisteeseen, missä hän silloin vuonna 2019 oli. Kun katsoi putkeen videoita, jotka sijoittuivat noin viidelle vuodelle, huomasin kaavan: jatkuvaa muuttamista, jatkuvia uusia dieettikokeiluja ja elämäntapoja ja tietenkin se uusi julistettiin aina parhaimmaksi mahdolliseksi kunnes hän hyppäsi seuraavaan juttuun. Kokonaisia ystäväporukan ja sitä myötä moraalikäsitysten muuttumisia... Ja kun näin sen kaiken niin selvästi niin jokin siinä kliksahti ja tajusin olleeni itse aivan samanlainen.

Don’t get me wrong, kaikki me muutumme ja kasvamme, mutta sanoisin omasta kokemuksestani elämään kuuluvan kasvamisen ja uusien alkujen riippuvuuden eron tulevan esiin etenkin siinä, miten impulsiivisesti asioita muutetaan. Ja myös kuinka järjestelmällisesti toistuvissa sykleissä nuo impulsiiviset ja radikaalit muutokset tapahtuvat, jotta saa pidettyä sen jatkuvan honeymoonin elämässään. Tasaantumisvaihe tulee vastaan kaikessa ja meille kaikille ja toki se riippuu myös hieman asiasta onko se tasaantumisvaihe mieluinen vai alkaako jyllätä pelko siitä, että esim. parisuhteessa se toinen kyllästyy.

Minulle uusien alkujen riippuvuudessa eläneelle nuo tasaantumisvaiheet olivat todella painajaismaisia ja saattoivat jopa aiheuttaa masentumista. Tuntui, että elämä luisui käsistä ja tuhlasin aikaani ja että tuolla jossain olisi se paljon parempi elämä. Osittain tuohon uusien alkujen riippuvuuteen kai vaikuttikin myös FOMO eli fear of missing out. Jos en nyt hyppää tästä kelkasta seuraavaan niin ihan varmasti minulta jää kokematta jotain elämää suurempaa.

Oman lisänsä tasaantumisvaiheen paniikkiin toivat sellaiset negatiiviset asiat, jotka monille ovat vain yksi luonnollinen osa sitä tasaista arkea eikä mikään merkki siitä, että kaikki täytyisi saman tien uudistaa. Esimerkiksi epäonnistumiset kehoprojekteissa, tanssiryhmän hajoaminen muiden jäsenten mielenkiinnon ja ajan puutteeseen sekä turhautuminen siihen, että ei vaikka ollutkaan opiskellut viikolla x niin paljon kuin piti. Nämä kaikki tavalliseen elämään kuuluvat asiat toivat itselleni jatkuvasti ”selkeää näyttöä” siitä, että nyt on lähdettävä räjäyttämään perustus ja aloitettava kokonaan alusta. Jos kehoprojekti oli mennyt penkin alle niin saatoin viikonkin ajan vain mässäillä kaikkea mitä mieli teki, koska tämän tulen jälkeen voin nousta fenixinä johonkin ihan uuteen.

Tämä riippuvuus uusiin alkuihin aiheuttikin todella paljon haittaa niin fyysiselle kuin mielenkin terveydelle, koska uuden lähdön aikaansaamiseksi piti todellakin rikkoa kaikki vanha. Loppujen lopuksi siis tuo uuden alun tarjoama ihana kutina vatsanpohjassa aiheuttikin usein vain stressiä ja ahdistusta, mitä vielä syvensi se, kun huomasi, että eivät asiat olleetkaan muuttuneet 100%:sesti niin kuin itselleen uskotteli. Ja sitten täytyi taas rusauttaa perustus pois ja näin vaarallinen sykli oli valmis.

Tässä muutamia esimerkkejä mun dramaattisimmista ”uusista aluistani”. Nämä ovat siis ne isoimmat jutut eli kaikki uudet alut eivät ole olleet näin radikaaleja!

• Kerralla pois kaikki tietynlainen ruoka ja aloin syömään samoin kuin joku henkilö x, kunnes realiteetit (eli että ruokavalio ei vain palvele juuri mun aktiivisuustasoja ja kroppaani) tuli vastaan ja taas tarvittiin ”uusi alku”
• Lähes kaikkien entisten vaatteiden, kenkien ja laukkujen pois myyminen/kierrätykseen vieminen ja uusien vaatteiden yms. ostaminen
• Voin sanoa, että huhheijaa, mikä urakka käydä vuosien kerrostumat pois vaatekaapista ja hankkia kaikki tarpeellinen kerralla! Näitä tehdessä en välttämättä ole edes nukkunut kuin 3-4 h yöunia, koska on vain ollut niin pakonomainen tarve päästä vanhasta eroon niin nopeasti kuin mahdollista
• Kaikkien entisten urheiluvaatteiden kierrätykseen vieminen, koska ”uusi minä” urheilee eri tavalla ja tarvitsee uudet vaatteet
• Seriously what?!
• Hki-LA-Hki-LA-Miami-LA-San Fransisco-LA-Hki-LA-Hki-Italia-Espanja-Hki-LA-NYC-LA-Hki-LA
• Tämä kaikki siis muutaman vuoden sisällä
• Hiusten muuttaminen blondista polkkatukasta tumman ruskeaksi ja pitkäksi
• Hitto sitä värjäilyurakkaa takaisin omaan väriin ja pidennykset myös osittain vaurioittivat päänahkaani =(
  
• Oman huoneen vaihtaminen huoneesta toiseen ja myös huonekalujen jatkuva siirtely (etenkin sängyn paikan vaihtaminen oli se tärkein asia)
• Etu/kutsumanimen ja toisen nimen pallottelu kaksi kertaa
• Jep, olen oikeasti vaihtanut kaksi kertaa kutsuma- ja toista nimeäni niin, että vaihdoin syntymässä annetut nimet ensiksi päittäin, jolloin aiemmasta toisesta nimestä tuli etu- ja kutsumanimi ja sitten myöhemmin muutin ne takaisin syntymänimien järjestykseen. Eli nykyään etu- ja kutsumanimeni on se sama, jollaisena synnyinkin, mutta blogissa tykkään edelleen pitää tuota nykyistä toista nimeäni kutsumanimenä
• Oman tanssilajin vaihto kerralla baletista hiphoppiin
• Suurimalla osalla tanssijoista on siis ns. ”oma laji” eli se tanssilaji, joka on heille luontevin ja se, missä he eniten haluavat kehittyä. Ja muut tanssilajit ovat sitten vain kevyt harrastus tai ne nähdään tuota omaa lajia kehittävinä lajeina
• Bileminän vaihtuminen lennosta "kilttiin tyttöön", jolla oli aivan eri harrastukset, vaatekaappi, ystäväporukka ja jopa musiikkimaku kuin tuolla bileminällä

 

Uusien alkujen riippuvuuteen liittyi myös hyvin vahvasti joko-tai ajattelu ja tätä tekstiä kirjoittaessa tulinkin miettineeksi oliko yksi riippuvuuden katkaisemisen isoimmista syistä se, että opettelin FOMO:n lisäksi pois tuosta mustavalkoisesta ajattelutavasta. Riippuvuuden keskimmäinen teema ja ajatushan oli se, että kun vaikka muutan uuteen maahan, olen jotain ihan erilaista eli musta muuttuu yhdellä napsautuksella valkoiseksi. Sitten kun arki koittikin vaikka Losissa niin muutin takas Helsinkiin ja olin muka taas uusi ihminen. Tai jos vähänkään haparoin uuden ruokavalion kanssa ja söin jotain mitä "entinen minä" söi niin kaikki oli muka saman tien pilalla. Uus minä oli muuttunut valkoisen kimaltelevasta tahmean harmaaksi ja eikun vieläkin uudempaa minää vaan tulille!

Mietin noina pahimpina aikoinani olisiko minulla joku persoonallisuushäiriö, mutta enää en usko tuohon, sillä ne uudenlaiset ajattelumallit, joita olen opetellut on selvästi auttaneet ja nykyään arvostankin juuri sitä, että suurin osa asioista pysyy entisellään. Käytännön muutos on siis se, että olen opetellut pois pahimmasta joko-tai-ajattelusta, FOMO:sta ja perfektionismista, mutta toki nämä on tunteita ja ajatuksia, jotka pulpahtavat esiin aika vaistomaisestikin välillä ja sitten vain täytyy niissä hetkissä pysähtyä ja rauhoitella itseään.

Ja välillä se on oikeasti todella vaikeaa ja joudun suurin piirtein itkua vääntäen pakottamaan itteni pysymään sillä polulla, jonka mä tiedän pitkällä tähtäimellä oikeaksi, jotta en lähde rikkomaan jotain sellaista, minkä ei tarvitse muuttua niin radikaalisti. Sitten hiljalleen tunteet tasaantuvat ja rauhoitun ja usein jo seuraavana päivänä totean, et hitto, mitä eilen oikeen tapahtu, olinpa typerä ja kiitos minä, kun pysyit vahvana. Sanoisin myös, että oman mielenterveyden ja myös fyysisen terveyden parantaminen on tehneet tuollaisista uusista aluista lähes tarpeettomia: mun elämä on mahtavaa tässä ja nyt eikä mun tarvitse aloittaa puhtaalta pöydältä, jotta olisin onnellinen tai kiinnostunut omasta elämästäni!

 

Jos joku kokee, että tää teksti kertoi juuri sinusta niin neuvona voisin sanoa, että tätä ehdottomasti voi ja pitääkin lähteä purkamaan osiin! Miksi tämä nykyisyys pitäisi muuttaa? Mitä oikeasti haluan siltä uudelta alulta? Mitkä asiat nykyisessä elämässäni tulevat luultavasti myös siirtymään siihen uuteen? Mitkä jäävät taakse? Onko niitä taakse jääviä asioita mahdollista poistaa tässä nykyisyydessä ilman suuria korjausliikkeitä? Mitä kaipaan nykyisyyteeni ja mikä siinä on hyvää? Mitä kaipaan tulevaisuuteeni ja mitä taas en?

Samoin kuin kaikkien riippuvuuksien kanssa niin valitettavasti näihin kysymyksiin vastaaminen rehellisesti voi ensiksi tuntua mahdottomalta tai sitten vaan aivan liian vaikeelta. Koska se on vaikeeta katsoa itseään ja omaa pirstaleista elämäänsä rehellisesti ja todeta, et hitto mä oon sekaisin. Riippuvuuksista eroon pääseminen on aina pitkä prosessi. Itseltä se on vaatinut vuosia ja silti edelleenkin joudun olemaan tarkkana, koska kaikissa tilanteissa en vielä osaa automaattisesti reagoida järkevästi eli löydän itsekin vähintään kuukausittain uusia triggereitä, joita en ole vuosiin kohdannut ja tällöin nuo vanhat tottumukset nostavat päätään, koska en ole saanut aiemmin tilaisuutta lähteä käsittelemään niitä uudella tavalla.

Ainahan nuo uudet alut ei todellakaan ole niin radikaaleja kuin mulla on pahimmillaan ollut, mutta suosittelen ehdottomasti myös käymään noita yllä olevia kysymyksiä rehellisesti läpi, jos satut olemaan se "alotan maanantaina"-tyyppi, koska tuokin näennäisesti pieneltä vaikuttava tapa voi oikeesti pitkällä tähtäimellä viedä sulta aivan turhaan vuosia, kun voisit jo olla perillä. Ja perillä voi siis myös olla tajuaminen siitä, et hitto, eihän tän jonkun asian edes tarvitse muuttua, kun tälleen mä tykkään elää ja tää sopii just mulle.

Mikä ikinä se sun tilanne onkaan ja millaisia tunteita nousee esiin niin muista armollisuus itseäsi kohtaan! Meidän täytyy oppia olemaan sekä vanhempia että parhaimpia ystäviä itseämme kohtaan, jotta pystyy turvallisesti käymään läpi kipeitä asioita ja motivoimaan itseään oikeasti rakentavilla tavoilla!