Takaisin minuksi itsekseni

 

Mistä sitä edes aloittaisi... Viimeiset pari kuukautta ovat olleet sekä palkitsevia, positiivisella tavalla käänteen tekeviä että myös täynnä hämmennystä, ahdistusta ja takapakkeja terveyden osalta. Kauneuskilpailu, johon osallistuin alkoi heti ensimmäisen viikon jälkeen tuntua jotenkin epäsopivalta minulle ja tämä tunne tuli totaalisen puskista, koska aloin jo joskus 16-vuotiaana haaveilemaan tuollaiseen kilpailuun osallistumisesta. Urheiluun ja kauneuteen liittyviä brändisponsseja, kuvauksia, kuvausmatkoja, esiintymis- ja somekoulutuksia ja promotilaisuuksia - mikä sen upeampaa!

Niinpä jouduinkin kohtaamaan todellisen identiteettiromahduksen, kun jokaisen sponssikassin jälkeen sisälläni vain vahvistui tunne siitä, että en halua osallistua tällaiseen kulutushysteriaan ja ravintolisäsirkukseen. Tätä tasapainottaakseni huomasin hillitöntä tarvetta minimalististaa jo nykyäänkin varsin minimalistista vaatekaappiani ja ympäristöäni enkä edes huomannut tätä hysteeristä käännettä ennen kuin huonekamuni ihmetteli tätä minulle ääneen. Silloin tajusin sen, että nykyinen minä ei vain pysty seisomaan enää tuollaisen takana. En halua täyttää ruokavaliotani lisäravinnejauheilla, vaan kunnon ravinnolla. Enkä tarvitse isoa kasaa erilaisia treenihärpäkkeitä, joita en kuitenkaan koskaan käytä, vaan tällä hetkellä, kun käytössäni on yliopiston sali niin en oikeastaan edes tarvitse muuta kuin joogamaton omaan huoneeseeni ja sellainen minulla jo on.

Lisäksi vegaanisia kosmetiikkatuotteita oli paljon vähemmän kuin mitä olin odottanut ja jotenkin sekin teki mielestä surullisen. Muutenkin tänä syksynä ja alkutalvesta huomasin itsessäni suurta tarvetta mahdollisimman vastuulliseen somenäkyvyyteen ja tähän tuo isojen urheilubrändien ja eläimillä testaavien kosmetiikkamerkkien vastaanottaminen ei vain sopinut. Kaikki se glitz'n glam, josta aiemmin haaveilin vuosien ajan joutuikin todella rajulle törmäyskurssille nykyisen minän kanssa. Ja ei, en todellakaan ole edelleenkään täydellinen ja minulla on vielä paljon opittavaa kuluttajana, mutta en voi enää sulkea silmiäni siltä, minkä jo tiedän.

Niinpä tein päätöksen jättää kisan ja alkuun tämä oli suuri helpotus, mutta loppujen lopuksi ajauduin hieman ahdistavaan identiteettikriisiin, jonka aikana en oikein edes kunnolla liikkunut enää ja söin huonosti. Arki oli lähinnä selviytymistä enkä saanut otetta mistään ja huomasin, että aloin myös lipsua takaisin syömishäiriökäyttäytymiseen eli joko söin aivan liikaa tai sitten olin jatkuvasti nälissäni. Tuon vaikean syklin keskellä paino nousi, mikä lisäsi halua laihduttaa aivan hulluna, mikä taas kosahti nykyiseen minääni, joka haluaa nauttia terveellisestä, ravitsevasta ruuasta. Ja hetken aikaa pystyinkin pitäytymään tässä nykyisessä minässä ja paino laski, kunnes taas sorruin syömään liikaa, mikä laukaisi laihdutushimot ja näin sykli oli valmis.

Nyt olen kuitenkin saanut taas otteen arjesta ja järjestellyt päätäni, tarkoitustani ja tulevaisuuden suunnitelmiani. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen edelleen ns. vierottautumisvaiheessa roskaruuan osalta eli minulla on lähes päivittäin suuria himoja vetää överit ja mielialani vaihtelee aika paljon päivän aikana, mutta pidän pintani ja pitäydyn niin terveellisessä ruuassa kuin mahdollista. En ihan niin terveellisessä kuin mikä on tavoitteeni eli paluu siihen, miten aloin syömään kesäkuussa, mutta tämä on ihan okei tähän siirtymävaiheeseen! 

Olen yrittänyt parhaani mukaan vaikeiden viikkojenkin keskellä tehdä asioita, jotka tuovat iloa ja vievät ajatuksia pois inhottavista asioista, mutta en ole tehnyt noita asioita kovin säännönmukaisesti. On esimerkiksi ollut viikkoja, kun olen pystynyt pitämään itseni siinä, että iltaisin kännykän selailun sijaan luen, mutta nyt lähes kuukauteen voin sanoa, että en todellakaan ole onnistunut tuossa. Sen sijaan se, mikä on ehkä kaikista parhaiten onnistunut ja vienyt minua eteenpäin on ollut yliopisto. En väitä, etteikö se olisi myös tuonut stressiä ja väsymystä, mutta samalla se on pakottanut minua katsomaan eteenpäin ja olemaan aktiivinen myös vapaa-ajalla.

Olenkin nauttinut paljon sosiaalisista tapahtumista ja olen huomannut, että mitä enemmän olen täyttänyt arkeani noilla asioilla, sitä lyhyemmiksi nuo ruokaan ja laihdutukseen liittyvät aallonpohjat ovat muuttuneet. Sen sijaan, että velloisin niissä viikkojen ajan nykyään kyseessä on enemmänkin päivistä. Olen hullaantunut yliopiston koripallopeleissä käymisestä, mikä on todella hassua, koska en ole koskaan aikaisemmin ollut kiinnostunut koripallosta. Mutta jotenkin tämä on vain niin American college/university life ja haluan olla mukana noissa hetkissä. Ja kyllähän siihen matsin tunnelmaan pääsee huomaamattaankin vaikka ei muka kiinnosta! ='D

Nuo matsit ovat myös tuoneet vahvistusta sille, mitä ajattelinkin yliopiston alkaessa eli haluan toisena opiskeluvuonnani hakea mukaan cheer-tiimiin ja tämä jos mikä motivoi siihen, että saan itseni parhaaseen mahdolliseen kuntoon! Lisäksi olen katsonut ensi vuoden varalle, mihin sororityihin haluaisin hakea ja luulenkin, että olen löytänyt sen, mikä kiinnostaa minua eniten, mutta toki rushin ensimmäisenä päivänä tuo voi vielä muuttua! En tiedä kuinka moni tietää näistä monipäiväisistä rush-tapahtumista, joiden kautta sororityihin yleensä tutustutaan ja haetaan. Joissain yliopistoissa nuo ovat oikeasti jotain aiiiiivan järkyttävää ja niihin liittyy hirveää draamaa ja todella epäreilua ja likaista peliä. Alabaman Bama Rush tänä vuonna oli todella absurdia seurattavaa ja siitä löytyy esimerkiksi tämä hyvä video. Welcome to the madness! =D

Pepperdinen rushista en ole kuullut ihan noin villejä tarinoita, mitä odotinkin, kun kyseessä on kuitenkin hyvin vahvasti kristillinen yliopisto. Mutta tämän ei tietenkään saa antaa hämätä siinä, että noihin sororityihin käveltäisiin sisään tuosta noin vaan ja cheer-tiimiin hakemisen lisäksi tämä sororitykin on asia, joka vaatii kunnolla valmistautumista! 

Tässä oli nyt todella tiivistetysti tämän hetken kuulumiset! Jatkossa kirjoitan enemmän liittyen ruokaan ja urheiluun, mutta toki varmasti tulee myös kirjoiteltua muista arjen jutuista niin kuin tähänkin asti. =) Huomenna käyn pitkästä aikaa kehonkoostumusmittauksessa, mikä ihan suoraan sanottuna ahdistaa, koska tiedän olevani niin pettynyt siihen, että tämä vuosi on jo kohta ohi ja olen vain kompuroinut sen läpi. Eli hyvää itsenäisyyspäivää vain minulle hah. Mutta.... Minulla on nyt vahvempi ote siitä, mitä todella haluan ja millaisilla tavoilla aion sinne päästä. Oikeastaan on jopa aika helpottavaa, että tuon kilpailun myötä totesin lopullisesti, että sellainen kunnon salimuidu ei ole minun identiteettini vaan oma tieni on enemmänkin tanssin, kävelyn ja HIIT-treenien näköinen. 

Ja ei, tämä ei tarkoita sitä, ettenkö haluaisi myös treenata isoilma painoilla salilla ja ettenkö nauttisi siitä, vaan enemmänkin tämä tuntuu siltä, että saan nyt hyvällä omallatunnolla antaa itselleni luvan liikkua pääosin muilla tavoilla. Oikeastaan luulen, että kirjoitan kehonkoostumuspostaukseen lisäksi ajatuksiani tämän hetken ruoka- ja urheiluindentiteetistäni, sillä se on se, joka ohjaa elämääni ja valintojani. Nämä asiat ovat vahvistuneet esimerkiksi sen myötä, että tuo aiempi syömishäiriökäyttäytyminen sai minut tajuamaan sen, miten moni sosiaalinen ja yhteisöllinen aspekti elämässäni oli itse asiassa edelleen tavalla tai toisella sidoksissa syömishäiriöihin. Eli esimerkiksi, että hain laihdutustukea nimenomaan syömishäiriöisten ryhmistä enkä ihan vain "tavallisesti" laihduttavilta. 

Mutta tuosta ja muusta lisää huomenna, jotta tämä postaus ei veny enää tämän pidemmäksi! =D