Viikko 47 + ruokaplänit

Viime viikon liikunnat:

• maanantai: kävely 34 min + 1 h 9 min + HIIT 10 min (tehty treeni linkin takana)
  
• tiistai: kävely 37 min + baletti 1 h 29 min
  
• keskiviikko: kävely 30 min + jooga 20 min
  
• torstai: kävely 33 min + baletti 1 h 7 min
• perjantai: kävely 16 min + 1 h 17 min
  
• lauantai: kävely 2 h 20 min
• sunnuntai: sali 1 h 4 min + kävely 17 min
  
• yhteensä liikuntaa: 11 h 43 min

Paino 

• ma 23.10.: 64.1 kg
• su 27.11.: 62.1 kg
  
• pudotettu: 2 kg 

Olihan viime viikolla edelleen ihan järkevästi liikuntaa! ='D Jotenkin oli kuitenkin koko ajan sellainen olo, että viikon kokonaisliikuntamäärä olisi tippunut normaaliviikoista, koska istumistakin tuli todella paljon tehtyä joka päivä! 

Tosiaan tällä hetkellä ei kai mitään erityistä lisättävää eilisen postaukseen. Eilinen sali meni hyvin eikä selvästi enää tarvitse aloittaa nollasta salitreenaamista eli sen vuoden 2021 aloituksen jälkeen mun lihasten vahvuus ei enää ole tipahtanut mihinkään aloituslukemiin. Tämä yksistään on jo mahtava asia huomata eli vaikka moni asia on ehkä enemmän negatiivisella tavalla jumahtanut paikoilleen niin mukavaa huomata, että kyllä tätä jumahtamista tapahtuu positiivisessakin mielessä! =)

Ruokailujen osalta ajattelin siirtyä kokeilemaan pientä kombinaatiota edellisistä ruokavalioistani eli aamupala olisi iso smoothie protskujauheella, lounaaksi 1-2 banaania ja protskupatukka, ennen treeniä välipalaksi hedelmiä, treenin jälkeen lämmin ateria. Yritän tofun sijaan panostaa itsetehtyyn seitaniin, jossa on enemmän protskua kuin tofussa per 100 grammaa ja tosi vähän hiilareita.

Yksi asia, mitä mietin tuon turvotuksen kanssa on se, että välillä turpoan ihan vain sen takia, että en ole syönyt tarpeeksi. Ja silloin, kun syön pääasiassa etenkin hedelmiä niin en yleensä laske kaloreita ollenkaan vaan syön sen verran, mikä tuntuu hyvältä, joten olen saattanut tuolloin ns. vahingossa nostaa kalorimääriä kehoni vaatimiin lukuihin. Eli ehkä se ei olekaan johtunut siitä, että olisin jotenkin syönyt "huonommin", vaan yksinkertaisesti olin syönyt liian vähän.

Eli sekoitusdieetillä mennään tästä viikosta lähtien ja katson parin viikon päästä miltä tuntuu! =)

NYC ja kehonkoostumusturhautumista

 

Takaisin Kaliforniassa ja damn it feels good! Aika Nykissä meni kuin siivillä ja tuntuu siltä, että edellinen viikko on kestänyt vaan kolme päivää maksimissaan! Niin paljon ihanaa tapahtui, niin moni asia meni eteenpäin ja tuli tavattua montaa aivan mahtavaa tyyppiä ja lahjakasta biisien tekijää ja tuottajaa. Oli ihanaa uppoutua omaan musiikkiin, hyvään ruokaan ja jazzklubien aivan mahtavaan tarjontaan. Miinuspuolena kylmyys ja etenkin se, että mun kasvojen iho kärsi aivan kamalasti kuivasta ilmasta ja etenkin loppuviikosta selvisin eteenpäin sekä sheavoi-kasvomaskeilla että kolmella eri kasvorasvalla. ='D

Tuli siis hyvää oppia joulu-tammikuuta varten, kun tulen olemaan Nykissä pidempään kuin viikon! Joka tapauksessa tämä viikko tuntuu aivan mahtavalta ja jotenkin todella... Groundbreaking? Miten sen voisi selittää. Sellainen viikko, jonka jälkeen moni asia on muuttunut niin paljon, että takaisin ei ole enää menemistä. Olen saanut kiinni sellaisista asioista, joista en halua enää luopua ja tajunnut monia asioita, joista voisi olla ärsyyntynyt, mutta loppujen lopuksi olen kiitollinen. Juuri näiden asioiden täytyy loksahtaa paikoilleen, jotta asiat menevät niin kuin niiden kuuluu mennä.

Olen innoissani tulevaisuudesta ja tästä loppuvuodesta enkä malta odottaa sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. =)

 

Pienenä miinuksena omaan oloon on kehonkoostumusasiat... Kävin siis tänään mittauksessa ja päivitin nyt kunnolla lihasprosentit. Olen aiemmin joutunut säätämään niiden kanssa ja yrittänyt todella epämääräisellä laskukaavalla saada eri tyyliset mittaukset edes jotenkin stemmaamaan keskenään. Samalla kuitenkin ihmetellen itsekin sitä, että voiko mun lihasprosentti muka olla noin korkea. =') No ei todellakaan! Ja tästä lähtien käyn vain yhdellä ja samalla laitteella enkä halua mitään lisähienouksia raportteihini!

Joka tapauksessa, paino oli 62,1 kiloa ja kehonkoostumus on muuttunut näin:

• rasvaprosentti:
• 3.9. 26,3%
• 26.11. 26,5%

• lihasprosentti:
• 3.9. 27,3%
• 26.11. 25,3%

Turhauttaa siis se, että vaikka olen nyt paljon tasapainoisempi, onnellisempi, paremmassa kunnossa ja pääosin syön terveellisemmin kuin miten olin syönyt lähes koko kesän niin silti lukujen puolesta minulla menee "huonommin" juuri nyt. En tiedä kuinka paljon se on saattanut vaikuttaa, että lensin lauantaina. Onkohan kuusi tuntia koneessa istumista liikaa...? Toisaalta näen kyllä, että kehoni on pehmeämpi ja isompi kuin syyskuun alussa, mutta silti odotin jotenkin parempia tuloksia.

Olen taas tilanteessa, jossa harrastamani liikunta ei ole tarpeeksi, jotta saisin sellaisia tuloksia kuin haluan. Ja vaikka olenkin etenkin tällä viikolla pohtinut paljon sitä, pitäisikö alkaa taas käymään salilla, koska sitä on hieman ikävä, en ole varma mihin saisin tuon liikunnan ynnättyä ilman, että joudun sitten luopumaan jostain muusta. Esimerkiksi viikonloppukävelyistäni ystävien kanssa. 

Olin myös alunperin ajatellut, että haluaisin ensiksi laihtua hieman ja vasta sitten aloittaa salitreenaamisen, koska usein paisun salitreenit aloitettuani ja tuntuu jo nyt välillä siltä, että vaatekaapistani on käytössä vain 20%. Joten en haluisi paisua yhtään tämän enempää. Tiedän, että se on usein vain väliaikaista, mutta luulen, että 2021-22 kokemukseni jälkeen olen jotenkin pelännyt salilla käymistä. 

 

Aloitin siis syys-lokakuussa 2021 ihan kunnolla salitreenit ja 2022 vuoden alussa aloin kokea outoja fyysisiä oireita ja kiputiloja. Lisäksi olin aivan jär-kyt-tä-vän turvonnut ihan koko ajan. Minua väsytti, kehoni eri osat kipuilivat, pulssi oli koko ajan oudon korkea, kärsin univaikeuksista, koska minua ahdisti kehoni tila ja muutenkin olo oli todella tukkoinen ja vaikea. Kuitenkin sain viikottain lisätä toistoja ja painoja eli fyysistä kehitystä tapahtui. Mutta paradoksaalisesti mitä enemmän kehitystä tuli, sitä kamalammalta oma olo itse asiassa tuntui.

Sitten siinä vaiheessa, kun liikuntani muuttuivat helmikuussa rauhallisemmaksi eli salitreenaaminen vaihtui pääasiassa kävelyyn, huomasin oloni parantuvan huomattavasti. Tämä siitäkin huolimatta, että syömiseni eivät olleet ison osan ajasta ihan priimaa ja minulla oli todella paljon mahaongelmia ja muita terveyshuolia. Kaikki ylimääräinen vesi lähti kuitenkin vihdoinkin pois, käveleminen tai paikoillaan oleminen eivät enää sattuneet jaloissa ja muutenkin oli helpompaa olla omassa kropassa.

Tuon kokemuksen jälkeen olen kai alkanut vähän pelätä salitreenejä, koska en haluaisi enää ikinä kokea tuota aivan järkyttävää oloa, jossa elin noin lokakuusta 2021 helmikuun alkuun 2022. Se oli vain aivan hirveää ja meni noin kuukausi salitreenaamisen lopettamisen jälkeen, kun aloin vasta voida paremmin. Mutta... Totean taas sen saman, että en selvästi pääse tavoitteisiini vain pääosin baletilla ja kävelemisellä eikä HIIT kerran-kaksi viikossa myöskään auta. Joten olen valmis kokeilemaan salille palaamista!

Ja aion ryhtyä tuumasta toimeen heti eli ensimmäinen treeni on tänään sunnuntaina ja seuraava keskiviikkona. Baletti ti, to ja la ja huomenna sitten HIIT. Perjantai jää siis näillä näkymin ainoaksi lepopäiväksi per viikko eli silloin tulee luultavasti "vain" vajaa 1.5h kävelyä, jos sää on hyvä. Jos ei niin, sitten ehkä tulee vain puoli tuntia kävelyä. Ruokailujen osalta yritän lisätä proteiinia, mutta kokeilen alkuun, miltä treenien muuttaminen tuntuu ja lähden vasta sitten tekemään isompia muutoksia ruokailuihin, jos on tarve!

Ehkä tämä on juuri sitä, mistä kirjoitin tuolla ylempänä: palat loksahtavat paikoilleen juuri niin kuin niiden pitääkin. Eipä tarvitse enää pohtia sitä aloittaisiko salitreenaamisen, kun vastaus on tehty mulle hyvin selväksi! Näillä kuulumisilla siis aloitetaan tämä sunnuntai!

Viikko 46 + MEGA ALE terveyden ja hyvinvoinnin e-kirjoista

Alkuun taas viime viikon liikunnat, sitten pienet kiitokset ja sen jälkeen vinkki tosi kattavaan terveyden ja hyvinvoinnin e-kirjapakettiin, jonka huomasin eilen!

Eli liikunnat:

• maanantai: kävely 29 min + HIIT 35 min (tehty treeni linkin takana)
  
• tiistai: kävely 30 min + 18 min + baletti 1 h 28 min
  
• keskiviikko: kävely 29 min + 53 min
  
• torstai: kävely 26 min + baletti 1 h 12 min
• perjantai: kävely 40 min + 55 min
  
• lauantai: baletti 1 h 17 min + kävely 1 h 4 min
  
• sunnuntai: kävely 1 h 23 min
  
• yhteensä liikuntaa: 11 h 39 min

Paino 

• ma 23.10.: 64.1 kg
• la 18.11.: 61.1 kg
  
• pudotettu: 3 kg 

Sitten kiitokset eli oh my, huomasin vasta nyt, että tää mun väkerrykseni on noussut Blogit-listalla terveyden ja hyvinvoinnin kategoriassa top kymppiin ja senkin sisällä peräti top vitoseen!!! Kiitos kaikille, jotka olette täällä käyneet lukemassa ajatuksiani, onnistumisiani ja epäonnistumisiani! 🤍 

En tiedä, miltä tää blogin lukeminen on viime aikoina tuntunut, mutta itsestä tämä tuntuu jotenkin tosi helpolta nyt ja olo on tosi fokusoitunut. Eli ehkä aika oli vihdoinkin oikea ja sen takia tämä tuntuu tällä kertaa helpommalta kuin ikinä aiemmin! Aiemmin tuntui enemmän siltä, että suunnittelin kauheasti ja käytin eniten aikaa kaikkeen muuhun kuin juuri siihen, mistä tämä blogin on ollut aina tarkotus kertoa. Ja toisaalta moni etenkin ajatustyötä vaatinut juttu on selvästi ollut tarpeellinen, koska nyt tuntuu siltä, että ei koko ajan tarvitse käydä läpi uusia tajuamisia vaan palat on nyt paikoillaan.

Eli kiitos kaikille ja jatketaan samaan malliin kohti fittiä kroppaa! =) 💪🏻

Sitten tähän loppuun löytö, jonka tein eilen eli tämä ei ole sponsoroitu vinkki enkä ole millään tavalla mukana tässä tilaisuudessa muuten kuin Gillian Berryn YouTube-seuraajana. =D Mutta tosiaan nyt on vielä tämän viikon aikana saatavilla aivan käsittämätön määrä vegaanisia reseptejä (tavallisia ja raakaruoka), treeniohjelmia, paasto-oppaita, oppaita raakaruokaan siirtymiseen, asiaa mindfulnessista, suoliston ja mahan hyvinvoinnista jne jne täällä: The Plant Based Bundle. Eli 133 eri e-kirjaa saa nyt 50 dollarilla eli noin 48 eurolla!

Ostin paketin itse eilen, koska siellä on paljon jo ennestään tuttuja kasvoja kuten Gillian ja Rawfoodromance, Jonny Juicer ja Plantiful Kiki, mutta myös tosi paljon uusia kasvoja ja on aina mahtavaa saada uutta inspiraatiota omaan ruokailuun! Ajattelin 1.12. aloittaa 21 day winter meal planistä ja katsoa siihen ehkä rinnalle tuon Reshape your bodyn, koska sen sisältö kiinnostaa paljon.

Joka tapauksessa jos kiinnostaa saada pienellä rahalla uudenlaista motivaatiota ja helppiä perus arkeen tai hienompaankin kokkailuun ja kikkailuun niin suosittelen lämpimästi! =) Jokaiseen ostokseen sisältyy 7 latauskertaa per kirja eli voit ladata tiedostot esim. sekä kännykkään, tablettiin että tietokoneelle. 

Pienenä muistutuksena, että muistakaa ylipäätään aina tsekata sen henkilön taustat, jolta otatte terveysvinkkejä ja muistakaa kuunnella kehojanne! Monella vaikuttajalla on oikeasti paljon kerrytettyä tietoa ja tutkintojakin, mutta koska you never know niin koskaan ei voi olla liian varovainen, kun kyseessä on kuitenkin oma terveys! Itse peilaan esimerkiksi näitä e-kirjoja muihin oman tietopankkini lähteisiin (esim. Mic the Veganin kanava ja muut uutta tieteellistä tutkimusta esiin nostavat henkilöt sekä Michael Grergerin laaja tuotanto jne.)

Tälläisellä vähän sekavalla setillä uuteen viikkoon! Let's smash this! =D

Edistysmiskuvat ja muutoksia ruokavalioon

18.11.
Paino 61.1 kg, jes!

Ajatuksia kehokuvista: hitto, en edes aiemmin ole ajatellut, miten baletti alkaa näkyä selässä! Kun vertaa 10.4. otettuihin kuviin mun selkä oli niiiiin paljon pienempi kuin nyt! En todellakaan halua mitään väärinpäin olevaa kolmiota, koska omaan identiteettiini ei jotenkin sovi se. Se tuntuu liian miehekkäältä. Mutta olen kyllä ollut tosi iloinen huomatessani kiinteytymistä selässä ja tämä on selvästi yksi asia, mikä on auttanut paljon tasapainossa! Koska niin oudolta kuin se ehkä kuulostaakin niin baletissa tasapaino tulee itse asiassa pääasiassa selästä eikä jaloista tai jännitetyistä vatsalihaksista. Joten mahtavaa huomata, että paluu balettiin alkaa oikeasti ihan fyysisestikin näkyä. =)

Tällä viikolla olen tehnyt muutamia muutoksia syömisiini ja keho alkoi heti reagoida positiivisesti niihin! Maanantaina tuli jotenkin sellainen olo, että halusin syödä paljon enemmän hedelmiä kuin aiemmin ja edelleen outo nesteturvotus tuntui kasvoissa ja jaloissa. Joten aloitin aamuni maanantaista lähtien isolla smoothiella ja lounaani muuttui myöskin taas hedelmäsalaatiksi. Päivällinen pysyi samana eli terveellinen vegaani lämmin ateria.

Tiistaina tuntui vähän paremmalta, mutta edelleen vähän jotenkin "tukkoiselta" turvotuksen kanssa, joten ke-pe lisäsin reilusti enemmän kasviksia ja hedelmiä enkä laskenut ollenkaan kaloreita. Ja kas vain, heti olo alkoi helpottua, kasvoihin tuli enemmän muotoa ja olin aamuisin heti paljon virkeämpi kuin aiempana kolmena viikkona olen ollut! Ruuansulatuselimistö alkoi toimia paljon paremmin ja energiaa oli tasaisemmin pitkin päivää.

Tarkoituksenani onkin nyt jatkaa enemmän kasvis- ja hedelmäpitoisella ruokavaliolla ja tämä on oikeastaan se, mihin ajattelinkin hiljalleen palata, koska tämä on jo pitkään tuntunut itselleni kaikista parhaimmalta tavalta elää. Olin kuitenkin ajatellut aloittaa enemmän protskupitoisemmassa ruokavaliossa, jossa "saisin" syödä vähän enemmän prosessoitua ruokaa eli esim. protskupatukoita jne, jotta ruokavalioni olisin jotenkin enemmän... "Normaali" ja "helppo" etenkin muiden silmissä, mikä on aina yhtä typerä ajatus. =')

Kuitenkin kehoni kaipaa muuta, joten siirryin jo nyt hiilaripitoisempaan ruokavalioon, jossa hiilarit tulevat lähes kokonaan hedelmistä ja kasviksista. I ain't afraid of carbs, baby! =D 

 

Tällä hetkellä olen itse asiassa... Nykissä!!! Perjantaina alkoi Thanksgiving-loma, joka on jatkuu koko ensi viikon, joten tulin tänne jo vähän niin kuin valmistelemaan joulu-tammikuuta. Tuntuu jotenkin niin hyvältä, kun olen päässyt palaamaan "kotiin" ruokavalion ja liikunnan suhteen ja lisäksi saan vaikka joka päivä juosta jazz-klubilta toiselle, pääsen tutustumaan uusiin lauluntekijöihin ja tuottajiin. Lisäksi on tarkoitus laittaa lukkoon joulu-tammikuun suunnitelmat.

Tässä nyt pikainen päivitys tähän väliin! Päivitän taas tämän viikon liikunnat ensi viikon alussa! Ensi viikolla ajattelin käydä lauantaina ihan kunnon kehonkoostumusmittauksessa, jotta saan ne tiedot päivitettyä. Päivitin nyt vihdoinkin Luvut-sivun. Anteeksi, kun se oli niin pitkään ihan ulapalla. Lisäksi päivitin Edistymiskuvat-sivulle sen vähän mitä sinne oli järkevää päivittää eli eiliset kuvat. 

Huomiseen siis! =)

Viikon 45 tulokset ja motivaatiota

Viime viikon liikunnat:

• maanantai: kävely 35 min + HIIT 20 min (tehty treeni linkin takana)
  
• tiistai: kävely 30 min + baletti 1 h 29 min
  
• keskiviikko: kävely 30 min + 50 min
  
• torstai: kävely 30 min + baletti 1 h 18 min
• perjantai: kävely 29 min + 30 min
  
• lauantai: baletti 1 h 1 min + kävely 41 min
  
• sunnuntai: tennis 1 h 19 min + kävely 56 min
  
• yhteensä liikuntaa: 10 h 28 min

Paino 

• ma 23.10.: 64.1 kg
• su 12.11.: 62.6 kg
• pudotettu: 1.5 kg 

 Mitat

• yhteensä lähteneet mitat (23.10. verrattuna): -15.3 cm
  

Painoa oli tosiaan tullut hieman lisää, mutta mitat sen sijaan näyttivät ihan mukavaa pudostusta ja mikä uskomattominta: mun käsivarret on vihdoinkin saman kokoiset???!! =D Vasen puoli on ainakin vuodesta 2018 ollut vähintään sentin isompi, mutta nyt ne on vihdoinkin saman kokoiset! Otin myös edistymiskuvat, mutta... En tykkää niistä. =') Valo oli tosi huono, joten niistä tuli aika huonolaatuisia. Eli otan keskiviikkona uudet kuvat ja ne saa olla mun tämän hetken "aloituskuvat". 

Viime viikko oli täynnä taas tosi ihania asioita: sorority-juttuja, balettia, isoja onnistumisia opiskeluissa, joulukuun ja nyt myös ensi vuoden suunnitelmien tarkentumista ja uusia, mahtavia mahdollisuuksia... Myönnän, että tuo paino harmittaa ja huomasin myös viime viikolla, että olin useana päivänä oudon turvonnut. Haluan kuitenkin luottaa prosessiin, sillä esimerkiksi silloin, kun hoikistuin aivan kunnolla vuosia sitten, meni lähes kuukausi ennen kuin paino lähti oikeasti laskemaan.

Tiedän, että kaikki eivät usko whoosh-efektiin eli siihen, että muuttaessasi elämäntapasi, kehossasi oleva rasva "korvautuu" hetkellisesti vedellä ja siksi paino pysyy samana eivätkä mitatkaan välttämättä muutu, mitä toki on jonkin verran tapahtunut minulle. Joka tapauksessa, jossain kohtaa keho päästää tuosta ylimääräisestä vedestä irti ja tällöin paino laskee nopeasti ja olo alkaa "helpottua".

Muistan, kun tuskastelin aivan kamalassa olossa puolitoista kuukautta ja kirjotin päiväkirjaani muun muassa, että minuun oikeasti sattui kävellä, koska olin niin täynnä vettä. Mutta en suostunut luovuttamaan, etenkin, kun huomasin isoja harppauksia kunnossani. Olin siis aloittanut HIIT-treenaamisen tuon vuoden tammikuussa ja muutenkin muuttanut ruokailutottumuksiani. Ja niinhän siinä sitten kävi, että yhtäkkiä yhden viikon aikana helmikuussa paino tippui yhtäkkiä hieman yli kolme kiloa, vaikka en muuttanut yhtään mitään liikunnoisani tai syömisessä!

Joten omalla kohdalla tiedän, että tämä whoosh usein tapahtuu, uskoi tiede siihen tai ei. =D Sitä odotellessa siis! Lisämotivaatiota tähän viikkoon löytyi oman Fitbitin tiedoista, sillä tässä on edistys linkin takana olevasta HIIT-treenistä, jonka olen nyt tehnyt yhteensä kolme kertaa:

23.10.

3.11.

13.11.

Kunto on siis parantunut ja sen kyllä huomasi, kun tein tuon treenin tänään! Fat burn-syke on siis (Fitbitin tietojen mukaan) noin 50-69% maksimisykkeestäsi ja minulla se on noin 100-125. Ja cardio-syke on 70-84% maksimisykkeestä, minulla tämä on noin 125-160. Eli tämän aamun treenissä olin vähemmän korkeammilla sykkeillä kuin tämän kuun alussa, mikä on todella motivoivaa! Etenkin ottaen huomioon, että vielä elokuussa kuntoni oli aivan järkyttävän huono ja minusta tuntui siltä, että jouduin aloittamaan melkein kokonaan nollasta. 

Tästä on taas hyvä jatkaa! =) Hyvää uutta viikkoa kaikille!

Henkisesti väkivaltaiset ystäväsuhteet romuttivat minut

Olen aiemmin aika ajoin tuonut esille sitä, että olin pitkään todella toksisissa ja suorastaan henkisesti väkivaltaisissa ystävyyssuhteissa usean eri henkilön kanssa, mutta en ole kirjoittanut asiasta mitenkään erikseen. Nyt kuitenkin ajattelin avata tätä aihetta, sillä pahimmista ajoista on jo riittävän kauan eikä näiden asioiden ajatteleminen enää saa minussa aikaan mitään erityisiä tunnereaktioita.

En enää mieti sitä, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin ja miten olisin saanut pelastettua tuon ystäväporukan, vaan olen kiitollinen siitä, että tulin paljastaneeksi sen, miten raakoja ja myrkyllisiä nuo ihmiset pystyivät olemaan parhaalle ystävälleen. Ja olen myös kiitollinen siitä, että pääsin heistä eroon ja olen nyt saanut jo pitkään kasvaa kokonaan minuna itsenäni rakastavien ja minua tukevien ystävien ja kumppanin ympäröimänä!

Kaiken kaikkiaan tämä tapahtumaketju on useiden vuosien mittainen ja se oli jatkunut jo pitkään silloin, kun aloitin tämän blogin joulukuussa 2021, mikä nyt jälkikäteen ajateltuna tuntuu todella surulliselta ja absurdilta! Aina välillä oli kuitenkin myös ns. seesteisempiä jaksoja, jolloin soimasin itseäni siitä, miten huonoiksi ystäviksi koin nuo ex-ystäväni tai miten annoin itseni ärsyyntyä heidän kommenteistaan tai käyttäytymisestään. Haluan jakaa tämän tarinan siltä varalta, että tämä eksyisi jonkun sellaisen luettavaksi, joka ei ole aivan varma siitä, onko hän käymässä läpi juuri jotain samanlaista ja toivon, että tämä herättää sinut! 

Minäkin keksin pitkään tekosyitä noiden ex-ystävien puolesta ja selittelin heidän toksista käyttäytymistään ties millä tavoin, mutta usko mua: se ei ole sen arvoista! Jokainen meistä ansaitsee ympärilleen tukiverkon sellaisista ihmisistä, jotka vilpittömästi rakastavat meitä sellaisina kuin olemme ja haluavat vilpittömästi meille meidän parasta. Niin myös sinäkin, vaikka et ehkä itse uskalla uskoa sitä juuri nyt. ❤️‍🩹

 

Asiat alkoivat muuttua todella hitaasti, mikä oli ehdottomasti yksi syy siihen, miksi tilanne eteni niin pahaksi ilman, että osasin edes kunnolla reagoida mihinkään. Alku oli niin huomaamaton, että en edes osaa kunnolla sanoa, mikä oli ensimmäinen muutos ja mistä se johtui, mutta muistan, että kasvavassa määrin minun puheeni päälle alettiin puhua, jolloin kilttinä vaikenin ja annoin muiden puhua.

Tämän jälkeen alkoi hiljalleen mun läsnäoloni ohittaminen eli saatoin olla samassa tilassa ystävieni kanssa, mutta he eivät reagoineet minuun. Tämä oli loppuvaiheissa pahimmillaan sitä, että heilutin käsiäni ja lähes huusin ”heeeeeiii??!!!” heidän edessään, mutta he eivät silti katsoneet minuun päinkään tai ottaneet minua mukaan keskusteluun. Kuitenkin siihen meni vuosia, että tilanne kärjistyi noin pahaksi, joten ohitin alun ignooraukset vahinkoina, humalana tai liian kovalla soineena musiikkina. 

Tilannetta mutkisti myös esimerkiksi se, että kun hengasin vain joidenkin noiden henkilöiden kanssa erikseen niin meillä oli todella hauskaa yhdessä. Eli tilanne oli ikään kuin normaali ja samanlainen kuin aiemmin ja vain ryhmätilanteissa tuli noita outoja uusia tilanteita, joissa minua alettiin työntää ryhmän ulkopuolelle.

Ehkä noin puoli vuotta selvän meidän välisen energian muuttumisen jälkeen ex-ystäväni olivat yhtäkkiä eriä mieltä lähes kaikesta minun kanssani. Yhtäkkiä meillä ei ollutkaan mitään yhteistä. Ja paradoksaalisesti huomasin samoihin aikoihin, että sen sijaan, että meidän kaikkien erilaisuutta olisi arvostettu niin kuin aiemmin, meidän olisikin yhtäkkiä pitänyt pitää samoista asioista, kuunnella samanlaista musiikkia ja haluta puhua vain hyvin kapean skaalan asioista. Yhtäkkiä syntyi hirveästi väärinymmärryksiä, joita nämä ex-ystävät yrittivät selvittää istuttamalla minut alas ja kertomalla mitä sanoin ja/tai tein väärin heidän mielestään.

Alkuun ajattelin, että oli hyvä, että nuo asiat tuotiin esiin ja naiivisti ajattelin, että noiden keskustelujen kautta saisimme puhdistettua ilmaa ja korjattua väärinymmärrykset. Hiljalleen huomasin kuitenkin, että tämä ei enää riittänyt, vaan minun oletettiin muuttuvan juuri sellaiseksi kuin millaiseksi he halusivat minun muuttuvan. Tajusin yhtäkkiä, että eivät nuo olleet oikeasti keskusteluja, joissa minun puoltani olisi edes yritetty ymmärtää, vaan nuo olivat heille yritys runnoa minut samaan muottiin ja kun en totellut, meidän välimme huononivat vieläkin enemmän.

Tajusin, että en koskaan saanut kuulla mitä minun olisi pitänyt tehdä eli heillä ei edes ollut antaa mitään oikeita korjausehdotuksia, vaan he kävivät läpi joka ikistä minun tapaani toimia ja kertoivat, että he eivät pitäneet siitä. Osa asioista oli toki isompia ja tavallaan oikeutettujakin (tästä hieman lisää myöhemmin) eli esim. se, että en kertonut heille enää asioistani, mutta osa oli esimerkiksi minun tapani kommunikoida juuri "väärällä tavalla" eli tekstaten silloin kuin muut laittoivat ääniviestejä tai ääniviestein, kun muut tekstasivat.

Kuva on netistä

Samoihin aikoihin huomasin, että hengailujemme aikana puheenaiheeksi nousivat yhä useammin muut ihmiset, heidän elämänsä ja heidän valintansa. Ja kukapa meistä ei puhuisi muista, mutta se sävy, mikä noissa keskusteluissa oli, oli mielestäni todella inhottava. Ex-ystävät puhuivat muista kuin he olisivat itse täydellisiä eikä heidän käyttäytymisessään olisi mitään ristiriitaisuuksia tai heillä ei muka olisi mitään selvittämättömiä ongelmia itsensä tai muiden kanssa.

Normaalit jonkun toisen ihmisen elämän tapahtumien kertaamiset muuttuivat noiden ihmisten kutsumiseksi tyhmiksi ja jatkuvasti sen toitottaminen, miten he tarvitsevat ammattilaisapua. Myös minä sain saman vinkin useita kertoja, kun vaikka sanoin, että olin sillä kyseisellä viikolla syönyt taas vähän huonommin tai joku asia stressasi. Kaikkeen piti yhtäkkiä hakea ammattiapua huolimatta siitä, että nämä ex-ystävät tietenkin itse kokivat, että he eivät moista tarvinneet yhtään mihinkään.

Vihasin niitä illanistujaisia, joille tulin hyvillä mielin laittautuneena ja sitten samppanjalasien äärellä nuo ex-ystävät vetivätkin juomaa kaksin käsin ja jauhamalla jauhoivat vihaisesti sanoja sylkien muista ihmisistä. Heitinkin kerran puolivitsillä, että mitä, mitä, mä luulin tulleeni hengaamaan ystävieni kanssa, mut tää onkin taas yks uus jakso Beverly Hillsin täydellisiä naisia. Tähän he reagoivat toteamalla, että se kyseinen henkilö, josta he jauhoivat paskaa, ansaitsi sen, koska hänen käyttäytymisensä oli niin typerää. Istuin loppuillan hiljaa huoneen kaukaisimmassa nojatuolissa ja kotiin palattuani olin niin tyhjä ja yksin ja itkin pitkään. Lisäksi podin todella huonoa omaatuntoa siitä, että olin edes ollut samassa tilassa, jossa tuosta henkilöstä puhuttiin paskaa.

Samoihin aikoihin huomasin, että ex-ystäväni eivät enää ollenkaan osanneet heittää itsestään vitsiä ja kaikesta tuli hirveän vakavaa. Jokaisesta yksittäisestä sanastakin alkoi joutua tilille heidän kanssaan samalla, kun he itse käyttäytyivät ihan miten sattuu minua ja myös muita ihmisiä kohtaan. Tässä vaiheessa olin jo jonkun aikaa yrittänyt ottaa etäisyyttä heihin, sillä en saanut meidän keskinäisestä ajanvietosta enää mitään iloa irti ja päinvastoin huomasin jännittäväni jokaista tapaamista niin paljon, että nukuin edellisenä yönä huonosti ja heti aamulla herättyäni käteni alkoivat täristä.

Tämä oli outo ja ahdistava tajuaminen: minä en oikeasti halunnut viettää heidän kanssaan enää aikaa. En koskaan ikinä ollut uskonut, että voisin ajatella heistä noin, sillä olin kuitenkin todella pitkään ajatellut, että ehkä heillä vain oli tosi stressaava elämäntilanne ja liika alkoholi yhdistettynä siihen pahensi kaikkea ja toi heistä huonoimmat puolet esiin. Mutta kun tilanne ei kehittynytkään parempaan suuntaan, vaan ainoastaan paheni, olin todella ahdistunut ja surullinen ja tajusin, että tämä saattaa oikeasti nyt olla se kohta, jossa me lakkaamme olemasta ystäviä. 

Pelkäsin jokaista sanaani ja ilmettäni sekä kasvotusten että Whatsappissa enkä uskaltanut enää edes kertoa mitään minulle tapahtuneita iloisia asioitakaan, koska välillä niinkin pienestä asiasta kuin hyvin menneestä tanssitunnista syntyi taas yksi uusi vakava keskustelu, jossa minulle muun muassa kerrottiin, että treenaamiseni oli sairasta. Toinen keskustelu syntyi siitä, kun sanoin, että olin jo jonkun aikaa onnistunut pysäyttämään kaiken liika-ajattelun ja hihkuin sitä, miten ihanan rauhallinen olo minulla oli. Tämä kuulemma tarkoitti automaattisesti sitä, että pidin itseäni parempana kuin ex-ystäviäni ja loukkasin heidän tunteitaan syvästi, kun sanoin tuon asian ääneen.

 

Kuva on netistä

En enää tiennyt ollenkaan, mikä triggeröisi heidät vihakampanjaan minua kohtaan, joten silloin, kun hengasimme, olin pääasiassa vain hiljaa ja tämä taas johti siihen, että he suuttuivat sitä, että en enää puhunut asioistani. Ja tottahan se tietenkin oli: tanssin ohuella jäällä monen minulle tärkeän kokemuksen ja asian ympärillä enkä kertonut enää noista asioista. Mutta sen sijaan, että minä (tietenkin) olisin ollut se pahin ongelma, heidän olisi ollut hyvä miettiä sitä, miksi en enää kertonut heille mitään.

Loppuaikoina heidän isoin ärsyyntymisensä aihe olikin se, että en puhunut heille ja heidän tulkintansa mukaan yritin vain epätoivoisesti paeta asioita elämässäni, koska en puhunut. Olin tyhmä, naiivi, sairas ja lapsellinen, koska en joka ikisellä tapaamisella halunnut kaivella menneitä, diagnosoida itseäni tai muita ja en enää kertonut elämästäni heille. He näkivät minut toksisen positiivisena ihmisraukkana ("you poor child" on suora lainaus heiltä), joka ei suostunut käsittelemään vaikeita asioita, vaikka samaan aikaan yritin muun muassa koko ajan käsitellä kaikkea sitä vaikeaa, mitä he heittivät niskaani.

Tietenkin he sen sijaan olivat todella kypsiä ja vastuuntuntoisia, kun he kutsuivat ihmisiä keskustelemaan asioista heidän kanssaan eivätkä he paenneet asioita tai pelänneet sanoa niitä ääneen. Vaikka tuossa kohtaa olin jo kauan sitten tajunnut, että kyse ei ollut vuorovaikutteisesta, aikuismaisesta keskustelemisesta, vaan siitä, että he halusivat kaataa niskaasi kaikki sinun ”vääryytesi” ja saada sinut muuttamaan itseäsi juuri sellaiseksi kuin he halusivat.

Yritin monta kertaa turhaan sanoa sitä, että vastuu ei ole vain sillä, jonka pitäisi puhua, vaan myös niillä, joiden pitäisi kuunnella. Et voi olettaa, että sinulle halutaan avautua, jos 1) jätät jatkuvasti toista henkilöä kokonaan huomioimatta eikä kyse voi enää olla vahingosta 2) kuvainnollisesti syljet jatkuvasti tuon toisen kasvoille ja 3) teet koko ajan aivan absurdeja johtopäätöksiä tästä henkilöstä ja siitä, mitä hän on sinulle kertonut. Ei kukaan koe tuollaista tyyppiä turvalliseksi!

Niin monta kertaa he suuttuivat minulle asioista, joita en ollut koskaan tehnyt tai sanonut ja edelleen nuo tilanteet tuntuvat ihan joltain psykologiselta kauhuelokuvalta, jossa sinua yritetään saada uskomaan itsestäsi jotain, mitä et ole koskaan ollutkaan. Alkuun siis huomasin, että he yhtäkkiä heti tapaamisemme alusta lähtien piikittelivät minua jostain asiasta ja muutaman päivän piikittelyn jälkeen tämä tilanne kärjistyi taas siihen, että piti ”aikuismaisesti” istua alas ja ”keskustella”. Ja tuon keskustelun aikana minulle sitten selvisi, että he oikeasti suuttuivat minulle asioista, joita ei ollut koskaan tapahtunut ja usein minulla oli kaiken lisäksi todisteita siitä, että he olivat joko huomaamattaan tai tahalteen sepittäneet minusta tarinaa itselleen. Tarinaa, jota he sitten käyttivät minua vastaan.

 

Kuva on netistä

Ja ehkä nuo loppuaikojen asiat ovat ne, joihin välillä edelleen haluaisin eniten saada vastauksia. Haluaisin tietää, uskovatko he oikeasti, että nuo asiat olivat tapahtuneet vai tiesivätkö he itsekin siinä ”keskusteluhetkessä”, että he sepittivät paskaa ihan vain, että pystyivät muka oikeuttamaan oman vihansa minua kohtaan. Koska sen minä tiesin kyllä, että he eivät enää pitkään aikaan olleet pitäneet minusta, mutta en koskaan ajatellut, että he oikeasti lähtisivät tuollaiselle linjalle sen sijaan, että esimerkiksi ehdottaisivat pientä taukoa. Koska voi Luoja, minä odotin sitä ehdotusta!

Loppujen lopuksi tuntui siltä, että he nauttivat siitä, että saivat vihata minua. ja se oli yksi asia, mikä toi heitä lähemmäs toisiaan ja loi heille ryhmähenkeä. Tässä kohtaa en enää ollut osa heidän omaa pienempää klikkiään ja kaikki keskustelu oli jo lähes vuosi sitten siirtynyt meidän yhteisestä ryhmästä heidän omaansa. Minulta ei enää kysytty kuulumisia, vaikka kuulemma kuulumiset piti aina kysymällä kysyä eikä saanut olettaa, että muut kertovat heidän oikeista tunteistaan ja kuulumisistaan. Minun piti vääntää heille kaikki asiat rautalangasta, koska kuulemma he eivät jaksaneet tulkita mitään samaan aikaan, kun he pitivät minua pimennossa ja enkä koskaan tiennyt, mitä heidän päässään liikkui. 

 

Tapasin sattumalta erään tutun, jonka kanssa jäin juttelemaan joksikin aikaa ja sovimme, että täytyy kunnolla istua alas ja jutella pitkästä aikaa. Tuo tuttu kutsui myös muita tuttujani mukaan ja niinpä tapasimmekin pian pienellä porukalla. Kun istuimme lämpimän auringon alla puistossa, minusta tuntui ahdistuneemmalta kuin hetkeen: en uskaltanut sanoa mitään, seurasin koko ajan miten muut reagoivat asioihin ja seurasin heidän esimerkkiään, en uskaltanut kysellä keneltäkään mitään lisää siitä, mitä he olivat juuri kertoneet ja kerroin omat viime vuosien kuulumiseni niin lyhyesti kuin mahdollista, jotta spottivalo siirtyisi pois päältäni.

Yhtäkkiä näin millainen haamu olin entisestä minästäni. Minä, joka olen aina ollut puhelias, kupliva, nauravainen ja helposti muiden kanssa toimeentuleva, olin yhtäkkiä muuttunut lähes mykäksi ja täysin sulkeutuneeksi. Huomasin, että aloin taas jäädä keskustelujen ulkopuolelle ja sama tuttu ahdistus tuntui kasvavan rintakehässä ja kurkussa, mutta tällä kertaa tähän reagoitiinkin sillä, että minulta kysyttiin pehmeästi hymyillen asioita ja ikään kuin ottamalla otettiin osaksi keskustelua ja koko ryhmää. Muut ryhmän jäsenet pidättäytyivät kertomasta omista asioistaan ja antoivat minulle vuoron puhua.

Tapaamisen jälkeen laitoin meidän uuteen ryhmäämme viestillä pahoittelut siitä, että olin ollut niin sulkeutunut ja kerroin, että olen aika pitkään ollut tosi vaikeassa ystävätilanteessa, mutta en edes tiennyt, että se oli oikeasti vaikuttanut minuun näin syvästi. Eihän minulla aiemmin oikeastaan ollut keitään muita, joiden kanssa vietin aikaani kuin nuo toksiset ihmiset, joten en edes ollut päässyt näkemään tätä muutosta itsessäni.

Seuraavalla tapaamiskerralla sitten avauduinkin kaikesta ja olin oikeasti vilpittömän hämmästynyt nähdessäni noiden tyttöjen ja poikien reaktiot! Yksi yritti pidätellä kyyneliä, kaksi oli silminnähden vihaisia ja toinen heistä jopa kysyi halusinko, että he istuttaisivat nuo ex-ystävät alas ja kävisivät pienen keskustelun heidän kanssaan siihen tyyliin, mitä minulle oli tehty. Loput olivat selvästi järkyttyneitä ja sanattomia siitä, miten parhaat ystävät voivat hiljalleen kääntyä tuollaisiksi. Ja minä kun olin juuri ihan neutraalilla äänensävyllä kertonut kaiken pitäen montaa asiaa ihan "normaaleina" stressaantuneen tai huonossa tilanteessa olevan ihmisen käyttäytymisenä. Heidän reaktionsa vetivät viimeisetkin tekosyyni vessasta alas ja tajusin, että minua kohtaan oli jo pitkään käytetty ihan puhdasta henkistä väkivaltaa.

Huolimatta siitä, että olin saanut jo monia todella positiivisia kokemuksia, ei minusta silti aluksi tuntunut yhtään sen helpommalta. Tai tuntui aina silloin, kun olin erossa noista ex-ystävistä, mutta aina, kun he vähänkään lähestyivät minua, ahdistus vei kaiken ilon. Mietin, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin samaan aikaan, kun totesin itsekin joka ikinen kerta, että en yksinkertaisesti halunnut tehdä mitään toisin! Olin iloinen siitä, miten olin muuttunut ja millaisen rauhan olin löytänyt sisältäni, millaisia uusia harrastuksia minulla oli ja mitä kohti halusin lähteä. 

 

Kuva on netistä

Hiljalleen aloin siis saada yhtä enemmän ja enemmän positiivisia kokemuksia muiden kanssa vietetystä ajasta ja itsetuntoni alkoi kohota. Mutta silti koin jatkuvaa kaipuuta johonkin vanhaan. Siihen, millainen tehoryhmä me joskus olimme ja miten vilpittömän hauskaa meillä oli. Miten me tanssimme, nauroimme vedet silmissä vatsat kipeinä, teimme viikonloppureissuja eri kaupunkeihin ja osavaltioihin… Minulla oli ikävä meitä. Ja samaan aikaan tiesin, että meitä ei enää ollut enkä minä myöskään halunnut olla enää sellainen, jollainen olin aiemmin.

Huomasin, että en luottanut siihen, että minusta oikeasti pidettäisiin ja tein sitä samaa, mitä nuo ex-ystävät olivat tehneet minun kohdallani: laitoin sellaisia ajatuksia, sanoja ja tekoja noiden tuttujen päähän ja suuhun, joita he eivät luultavasti koskaan edes ajatelleet tai sanoneet. Ja osittain kai nuo positiiviset kokemukset jopa pahensivat omaa oloani, koska oli ollut tavallaan paljon helpompaa olla 100% huonossa tilanteessa. Nyt, kun pääsinkin näkemään ja kokemaan ihania asioita, en osannut uskoa niitä todeksi ja tuo ahdisti vieläkin enemmän kuin pelkät negatiiviset asiat.

Mietin, miten kukaan ei ikinä voisi rakastua minuun ja mitä nuo ex-ystävät aivan varmasti haluaisivat sanoa tai ehkä jopa sanoisivat tuolle mahdolliselle kumppanilleni minusta. Mietin sitä, miten he minua kuvailisivat ja minusta tuntui toivottamalta. Toivottamalta kaiken sosiaalisen suhteen ja olin todella voimaton ja väsynyt. Tajusin olevani tilanteessa, jota en koskaan ajatellut joutuvani käymään läpi: olin parikymppinen nuori nainen, jonka piti yhtäkkiä aloittaa sosiaalisten suhteiden osalta lähes aivan kokonaan nollasta.

Synkimpinä hetkinä oikeasti kaduin sitä, että en ollut kuollut joko yliannostukseen tai oman käden kautta. En nähnyt minulla olevan mitään toivoa löytää uusia ystäviä tai kumppania, kun en edes saanut parhaita ystäviäni pitämään minusta. Hiljalleen kai positiiviset kokemukset alkoivat korjata pahimpia vaurioita ja kun sain uusia ystäviä minun oli paljon helpompi päästää noista toksisista ihmisistä irti, koska en jäänyt enää yksin. Sen jälkeen, kun nuo ex-ystävät oikeasti suuttuivat siitä, että olin tutustumassa uusiin ihmisiin, tein omassa mielessäni päätöksen siitä, että minulle tuo ystäväporukka oli kuollut vaikka en uskaltanutkaan taas "aiheuttaa uutta draamaa" sanomalla asiaa suoraan.

Erkaannuimme aivan selvästi viime vuoden lopulla ja olin helpottunut siitä, että ilmeisesti myös nuo muut kyllästyivät tuohon vuosia kestäneeseen touhuun. Keskustelin muutaman noiden ex-ystävän kanssa kahdestaan ja keskustelujen jälkeen minulle jäi aina ihan ookoo olo, mutta huomasin, että asiat eivät kuitenkaan muuttuneet. Ja huomasin myös, että kaikki entiset toiveeni välien parantamisesta olivat kadonneet kokonaan, joten en nähnyt järkeä panostaa täysillä välien parantamiseen.

Noin vuosi siitä, kun olin itse tehnyt päätöksen päästää irti, nuo ex-ystävät kutsuivat meidät kaikki taas illanistujaisille, mihin menin ihan hyvillä fiiliksillä, koska olimme olleet erkaantuneina kuitenkin jo jonkun aikaa, joten ajattelin, että asiat olisivat parantuneet, kun olimme saaneet etäisyyttä. Mitä minua paikalla odotti? Kunnon lista vanhoista asioista, jotka olivat jääneet häiritsemään heitä minun sanomisissani tai käyttäytymisessäni. Ja lista siis ihan oikeasti kirjalliset listat, jotka jokainen heistä oli kirjoittanut ja joista he yliviivasivat kohtia pois sitä mukaan, kun saivat niitä sanotuiksi!!! Who does that?!

Yritin sanoa, että hei oikeasti, jos te ette halua, että teidän vanhoja asioita kaivellaan niin teidänkin täytyy sitten antaa muille sama rauha. Koska tämä on yksi todella iso punainen vaate heille! Lisäksi yritin sanoa, että joskus täytyy vain itse antaa itselleen lupa päästää irti eikä olettaa, että saa joltain toiselta kaikki vastaukset ja vasta sitten voi antaa itsensä päästä eteenpäin. Kerroin myös, että heidän käyttäytymisensä osalta minä olin monta kertaa näin tehnyt, vaikka ei se helppoa ollut.

Loppujen lopuksi tuo keskustelu meni yllättävän hyvin minun kannaltani. En jaksanut enää olla kiltti ja jatkuvasti sovitteleva, vaan otin esiin todisteeni heidän liioitteluistaan ja valheistaan. Asioista, joita ei koskaan tapahtunut, mutta joista he kehtasivat olla minulle vihaisia. Luin suoraan meidän Whatsapp-ryhmästä viestiketjuja, sillä tuossa kasvotusten käydyssä keskustelussa ex-ystävät yrittivät väittää, että olin siinä toisessa keskustelussa sanonut näin ja näin ja sen takia heillä kuumeni tunteet.

 

Kuva on netistä

Ja ai että heidän lattiaan pakenevat katseensa, kun luin sanasta sanaan kaiken sen, mitä olin oikeasti sanonut ja muistutin heitä siitä, mitä he nyt sanoivat minun sanoneen. "Yllättävää" kyllä heillä ei ollut mitään sanottavaa takaisin ja hyvä niin. He tajusivat kerrankin olla hiljaa. Oli niin helpottavaa osoittaa heille siinä kasvotusten heidän tekopyhyytensä niin monesta asiasta.

Esimerkiksi alkuun muutama heistä suorastaan raivosi siitä, miten heitä ketutti, että edelleen jotkut heidän perheenjäsenensä olivat heidän liikkumisesta huolissaan, koska heillä on aiemmin ollut taipumusta pakkoliikkumiseen. Ja nyt heidän ei ikään kuin anneta olla parantuneita vain sen takia, koska he ovat joskus vetäneet kaiken överiksi, mikä tietenkin satuttaa heitä.

Ja kuitenkin heti seuraavassa lauseessa he olivat vilpittömän huolissaan minun liikkumisestani, koska minullakin on pakkoliikuntahistoriaa. Haloo, teette juuri sitä samaa minulle, mistä minuutti sitten valititte, kun muut tekevät teille?!? Mutta heidän mielestään tämä oli täysin oikeutettua ja heidän huolensa oli aiheellista. Yritin kysyä sitäkin, minkä pohjalta heidän mielestään huoli oli aiheellinen, kun heidän mukaansa enhän minä kerro asioistani, joten mistä he tietävät paljonko liikun. Etenkin, kun en edes ollut laihtunut vaan päinvastoin lihonnut tuossa kohtaa. En saanut vastausta kysymykseeni.

Keskustelussa oli muitakin kohtia, joissa pääsin saman tien ampumaan alas heidän väitteensä ja osoittamaan sen, että he eivät todellakaan ole rauhallisia, loogisia ja rationaalisia keskustelijoita, vaikka niin kovasti itsestään luulevat. Kerroin myös suoraan, että yksi iso syy, miksi en halunnut enää kertoa heille mitään, oli yksinkertaisesti se, että en voinut luottaa siihen, miten he vääntäisivät kertomani asiat minua vastaan.

Ja tässä käytin taas "lähteinäni" meidän keskusteluja. Olin jo aiemmin kirjoittanut varuiksi ylös päivämääriä ja ääniviestejä, joiden kautta pystyin osoittamaan sitä, mitä olin jo aiemmin yrittänyt heille kertoa: kaikki minun sanomani muutettiin ihan joksikin muuksi ja sitten minulle kiukuteltiin sellaisesta, mitä en koskaan ollut oikeasti sanonut.

Minä esimerkiksi sanoin, että minun puolestani voidaan myös jokainen tuoda tai tehdä omat ruuat niin ei tarvitse yrittää löytää jotain yhteistä ruokaa, mitä kaikki voivat ja haluavat syödä. Tämä kääntyi heti seuraavissa viesteissä heillä muotoon "Bea ei halua, että me tehdään yhdessä ruokaa" ja sain tästä paskaa niskaani. Anteeksi mitä????? Minähän vain ehdotin, että voidaan myös tuoda omat ruuat, koska en jaksanut olla ainoa, joka ehdotti koko ajan uusia ruokia, mitkä muut sitten torppasivat. Mutta tuokin ehdotus käännettiin osoitukseksi paskasta luonteestani ja siitä, miten vaikea ja kiukutteleva olen.

 

Kuva on netistä

Tuo kasvotusten käyty (ja täysin puskista minulle tullut) keskustelu päätyi loppujen lopuksi sellaiseen "yritetään vielä kerran"-henkeen, mutta tuon jälkeen välit itse asiassa katkesivat aikalailla kokonaan ja olin helpottunut siitä. Myöhemmin muutama noista henkilöistä otti minuun vielä yhteyttä ja sanoi, että he ovat nyt miettineet asioita. Wait what, eikö kaikki pitänyt sanoa suoraan ja vääntää varuiksi vielä rautalangasta, jotta kaikki tietävät missä mennään eikä jätetä mitään tulkinnanvaraa? Miksi minulle sanottiin, että yritetään vielä, mutta oikeasti tämä oli teille time out ja kaiken uudelleen pohtimista? Interesting!

Kerroin, että minun osaltani ystävyys päättyi jo yli vuosi sitten ja avasin sitä prosessia, jonka kävin silloin läpi, kun päästin irti. Kerroin siitä, miten vaikeaa, mutta palkitsevaa oli ollut rakentaa itseluottamustani uudestaan ja miten onnellinen olin (ja olen edelleen) elämääni tällä hetkellä. Ja myös miten helpottunut loppujen lopuksi olin, että asiat menivät niin kuin menivät, koska en muuten olisi alkanut edes yrittää tutustua muihin ihmisiin. Otin ison ja tietoisen riskin sanoessani nuo asiat, mutta halusin vielä kerran yrittää saada survottua heidän päihinsä sen, miten paskamaisesti he olivat minua kohdelleet.

Sanoin tuon kaiken mahdollisimman varovaisesti ja vältin osoittelemasta ketään heistä suoraan. Pidin äänensävyni niin kevyenä ja mahdollisimman neutraalina ja yllätyksekseni sain takaisin yhtä neutraalin vastauksen. Anteeksipyyntöä en tietenkään saanut, that'd had been too much for sure, ja tähän mennessä ainoat anteeksipyynnöt, mitkä olen saanut ovat olleet: "sori, olin niin kännissä, et en muista, mut anteeks, jos oikeesti käyttäydyin tolleen" ja "sori, et susta tuntuu tolta". Ei anteeksi, että käyttäydyin tai sanoin niin, otan vastuun teoistani ja sanoistani.

Olen törmännyt pariin noista ex-ystävistä noiden viestittelyjen jälkeen ja yhden kanssa olen jutellut vähän enemmänkin, mutta en halua heitä enää takaisin ystävikseni. En yksinkertaisesti pysty luottamaan heihin etenkin, kun tiedän, että he pitävät edelleen sen porukan pahimpia henkilöitä heidän parhaimpina ystävinään. Minulle se on merkki siitä, että he hiljaa hyväksyvät kaiken sen, miten he ja etenkin nuo pahimmat kohtelivat minua ja minusta se ei ole reilua. En ymmärrä, miksi he eivät pelkää sitä, että heillekin tulee vielä käymään samalla tavalla kuin minulle.

 

Kuva on netistä

Osittain siis nuo pari henkilöä ovat varmasti yhtälailla "uhreja" kuin minäkin olin alkuun, mutta koen, että ei ole minun tehtäväni ns. pelastaa heitä. Nyt haluan vain keskittyä niihin ihaniin ihmisiin, joita minulla on elämässäni ja siihen kaikkeen ihanaan, jota saan elää juuri nyt ja mitä kaikkea upeaa on vielä tulossa. Itseluottamukseni on suurin piirtein korjaantunut vaikka huomaan kuitenkin joinain hetkinä, että alan ikään kuin kuvitella liikoja. 

Jos joku ei laita emojia viestinsä loppuun tai on käynyt lukemassa viestini, mutta ei ole vastannut, pelkään heti, että tuo henkilö on ärsyyntynyt minuun, vaikka oikeasti hänellä oli vain kiire tms. Samoin huomaan välillä ja etenkin väsyneenä, että alan yhtäkkiä kaivata jonkinlaista kunnon oikeutta sille, miten minua kohdeltiin. Haluan vastaukset kysymyksiini, halun tivata viimeiseen asti kaiken sen, minkä olen nyt itse joutunut käymään läpi ja päästämään irti. Haluan muuttaa kysymysmerkit pisteiksi. 

Mutta suurimman osan arjesta koen, että nuo vuodet eivät enää ohjaile minua ja olen uskaltanut tulla enemmän minuksi kuin koskaan. Valitettavasti myös yksi iso tekijä aiemmalle saamattomuudelleni ja vanhaan palaamiselle on ollut se, että en ole saanut tukea niiltä, joita pidin parhaimpina ystävinäni ja myös te olette saaneet (tai joutuneet) seuraamaan sitä täällä blogissani. Kun kuulet koko ajan siitä, miten terveellisesti syömisesi ja urheilusta intoileminen on sairasta niin alat uskoa siihen itsekin ja haluat antaa itsesi ottaa vähän rennommin. 

Etenkin tänä vuonna olen rikkonut omia rajojani ihan kunnolla enkä ole enää antanut noiden valheiden pidätellä minua vaikka välillä onkin ollut vaikeampaa kuten tämän vuoden loppukesänä. Mutta huomaan, että noista vaikeistakin jaksoista huolimatta minussa asuu syvempi rauha ja luottamus kuin aiemmin ja huomaan sen etenkin siitä, miten iloisen odottavaisesti odotan Nykiä! Vanhempanikin kysyivät olenko huolissani siitä, millaisia käsittelemättömiä muistoja siellä saattaa vielä odottaa, mutta vastasin vain, että bring it on! Tiedän, että handlaan sen kyllä.

Tässä oli niin tiivistetysti kuin mahdollista kaikki nuo vuodet, jolloin pala kerrallaan minut murennetiin tavalla, josta olin lukenut kyllä, mutta en koskaan ikinä ajatellut, että joutuisin kokemaan saman! En ikinä olisi uskonut, että juuri nuo ihmiset muuttuisivat niin paljon, sillä oikeasti en osaa sanoa mitään kovin suuria hälytysmerkkejä, joita olisi voinut huomata etukäteen. Kyllähän kaikilla meistä on ollut omat ongelmamme ja pariin kertaan on tullut "taukoja" ystävyydessä, mutta en silti koskaan uskonut, että tilanne menisin noin pahaksi ja he pystyisivät olemaan noin verenhimoisia minua kohtaan.

Osa minusta pelkääkin sitä kuka rakkaani seuraavaksi muuttuu tuollaiseksi hirviöksi, mutta toisaalta haluan uskoa, että tuollainen on todella poikkeuksellista ja se vaatii täydelliset olosuhteet tapahtuakseen. Noiden ex-ystävien elämissä nimittäin toki tapahtui noihin aikoihin paljon sekä hyvää että huonoa ja kai se kaikki sitten vain osui yksi yhteen tuossa ryhmässä siten, että lopputulema oli tämä. Ja haluan silti sanoa, että mikään ei oikeuta tuollaista käyttäytymistä eli en halua käyttää heidän elämiään minään tekosyinä heidän toiminnalleen. Olenhan minäkin hitto vie käynyt läpi ties mitä, mutta en silti oksenna sitä kaikkea pahaa oloa kohtelemalla muita kuin saastaa!

Joten jos käyt juuri jotain samanlaista läpi niin muista se, että et voi korjata sellaista, missä muut eivät näe mitään väärää. Jos muut haluavat, että sinä muutat itsesi kokonaan, jotta tilanne rauhoittuu eivätkä he suostu ottamaan mitään vastuuta omasta käyttäytymisestään ja tulemaan puolitiehen vastaan, ei ole sinun tehtäväsi olla heille mieliksi! Ja ennen kaikkea: älä luovu unelmistasi, toiveistasi, persoonastasi ja harrastuksistasi niiden takia, jotka eivät ole kiinnostuneita sinun parhaastasi! 

Vaikka siltä tuntuukin juuri nyt niin lupaan sen, että et ole yksin ja tuolla jossain joku toivoo juuri tälläkin hetkellä, että kohtaisi juuri sellaisen ihmisen kuin sinä!

Viikon 44 tulokset

Viime viikon liikkumiset:

• maanantai: kävely 28 min + 58 min
• tiistai: baletti 1 h 12 min
  
• keskiviikko: kävely 31 min + 1 ja 5 min
  
• torstai: kävely 34 min + baletti 53 min + kävely 53 min
  
• perjantai: kävely 30 min + 31 min + HIIT 39 min
  
• lauantai: baletti 1 h 15 min + kävely 1 ja 15 min
  
• sunnuntai: tennis 2 h 18 min + kävely 34 min
  
• yhteensä liikuntaa: 13 h 32 min

Paino 

• ma 23.10.: 64.1 kg
• su 5.11.: 61.6 kg
• pudotettu: 2.5 kg
  

Viime viikko oli kyllä aivan super vaikka viikonloppuna ei tullut syötyä taaskaan ihan ideaalisti ja lauantaina tuli myös juotua muutama ylimääräinen lasi valkoviiniä. Mutta silti enemmän hyvää kuin huonoa! Lento NYC:iin varattu, kämppäasioita hoidettu, samoin opiskelujuttuja tuon Nykin ajaksi, nähty ystäviä, treenailtu, edistytty baletissa, pysähdytty meditoinnin parissa (yoogata en ehtinyt)...

Hyvillä mielin uuden viikon kimppuun! =) Edistymiskuvia en ehtinytkään ottaa viime viikolla, joten tänä viikonloppuna on vihdoin niiden aika!

Uusia suuntia

Tämä viikko on ollut jotenkin aivan super!! Jopa niin super, että huomasin torstain ja perjantain välisenä yönä, että oli vaikeaa rauhoittua uudelleen nukkumaan, kun heräsin aamuyöstä. Ja nytkin kello on jo kaksi yöllä, apuaaaa.... ='D Eli...

Keskiviikkona lähdin suoraan viimeiseltä luennolta downtown LA:hin studiolle äänittämään yhden ystäväni tulevalle albumille ja se oli aivan tajuttoman hauskaa! Olen aina silloin tällöin käynyt tekemässä taustalauluja tai fiitannut kamujeni biiseissä, mutta torstaina sitten juttelin erään tutun tuottajan kanssa, yksi asia johti toiseen ja huomenna tapaan muutaman henkilön kanssa, joiden kanssa keskustelemme ihan kunnon levytys- ja keikkailusopimuksesta.

Ei hätää, tarkoitus ei ole takoa minusta mitään uutta popähteä. =D Mutta tehdä musiikkia ja keikkoja sellaisella tyylillä, mitä olen tähän mennessä tehnyt vuosia, mutta nyt paljon järjestelmällisemmin, säännönmukaisemmin ja kunnon yhtiön alla eikä vain omana toiminimenäni sekalaisen tuottajajoukon ja studioiden kanssa. Joulukuussa onkin sitten tarkoitus lentää suurin piirtein suoraan Pähkinänsärkijä-esityksestä minnepä muuallekaan kuin New York Cityyn, omaan jazzin suosikkikaupunkiini!

Muutin hetkellisesti NYC:iin vuosia sitten lukion takia, mutta… Asiat menivät silloin todella huonosti ja olin silloin hyvin, hyvin erilainen, joten sairaalasta päästyäni lensin NYC:istä LA:n kautta Utahiin vieroitukseen, mistä voisin joskus kirjoittaa pidemmän postauksen… Yeah, I was a mess. Joka tapauksessa tällä kertaa olen turvallisin mielin NYC:in suhteen ja tiedän, että en enää ota osaa tai arpaa sellaiseen sekoiluun, joka vei minut edellisellä kerralla!

Enkä myöskään koe, että NYC:iin liittyy enää mitään pahoja muistoja, koska noiden vuosien minä tuntuu niin erilaiselta, että nuo sekoilut eivät edes enää tunnu mun omilta muistoilta vaan jonkun toisen tarinalta. Joten ole todella innoissani joulukuusta ja siitä, että saan viettää myös uuden vuoden Nykissä!

Tämä tuleva on siis nostanut mielialaa todella paljon, mutta lisäksi olen huomannut todella suurta edistystä baletissa ja opettajani sanoi, että voin ihan hyvin ensi viikolla palata takaisin treenaamaan kovakärkisillä, mitä odotan todella paljon! Paino on laskenut vain joitakin satoja grammoja, mutta olo on jatkanut helpottumista ja huomaan etenkin yläkropassani hoikistumista. Opinnot edistyvät, aurinko paistaa ja elämä tuntuu jotenkin todella hyvältä juuri nyt.

Olen pääasiassa pitäytynyt ateriasuunnitelmassani, josta voisin tehdä jonkinlaisen ”What I eat in a day”-postauksen erikseen eikä minulla ole ollut oikeastaan minkäänlaisia mielitekoja, mikä varmasti johtuu siitä, että olen koostanut ateriasuunnitelmani juuri sellaisilla ruuilla, joita rakastan. Eli hedelmillä, mausteisella tofulla, täysjyväriisillä, protskupatukoilla ja omenoilla maapähkinävoilla, nam! =) 

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että on tapahtumassa niin paljon kaikkea hauskaa uutta, että päätin eilen myös vihdoinkin "repäistä" ja vaihtaa luottohajuvettäni (älkää naurako, tää on oikeasti todella iso asia hah). Olen siis käyttänyt Ariana Granden Moonlight-hajuvettä putkeen vuodesta 2018 asti enkä ole edes ajatellut tuoksuvani millekään muulle. Tuskin olen ainoa, jolle se yksi hajuvesi tulee vähän niin kuin osaksi omaa identiteettiä ja muutkin tunnistavat "sinun" hajuvetesi, jos jollain muulla on samaa päällä. 

Nyt kuitenkin tuntui siltä, että voisin kai minä olla välillä jotain muutakin, joten nappasin baletin jälkeen Ultasta kaksi hajuvettä, koska en osannut päättää ja tuoksuminen on serious business. =D Sweet as candy on ollut pohdintalistallani pitkään ja olin jotenkin automaattisesti ajatellut, että hyppäisin heti sen kimppuun, mutta oikeasti tuo vanilja Mod kaahasi kyllä lempparikseni noista kahdesta. Ja pidän siitä jopa enemmän kuin Moonlightista, mitä en olisi koskaan uskonut!

Uusia tuoksuja, identiteetin paloja ja tuulia siis joka suunnasta ja ei voi muuta sanoa kuin että antaa tuulla! =)

Tälläisiä kuulumisia tähän kohtaa viikkoa! Viikonloppuna on tarkoitus treenata balettia, suunnitella tulevaa musiikin saralla, tehdä yksi ryhmätyö valmiiksi opiskelijakamujen kanssa ja toivottavasti vähän rauhoittua, etenkin iltaisin. En ole hetkeen ”ehtinyt” meditoida ja joogata enää, mutta nyt viikonloppuna haluan muistaa myös nuo todella tärkeät rauhoittumishetket.

Hyvää viikonloppua kaikille ja palailen taas ensi viikon alussa liikuntaseurannan ja muun ”datan” kanssa! =) Ehkä voisi tänä viikonloppuna ottaa kehokuvatkin, jotta on sitten jotain mihin verrata esimerkiksi vuoden lopussa!