Miksi odotamme avioliittoon?

Etenkin, kun kumpikin on ensimmäisen kertansa jo käynyt läpi? Tälläisen kysymyksen äärelle tipahdin yhtäkkiä helmikuussa, kun keskustelimme Mr. P:n kanssa kaikista läpikäymistämme ahdistavista ja kaduttavista asioista. Hän nimittäin kertoi miettineensä todella pitkään, että hän haluaisi seuraavassa suhteessaan odottaa avioliittoon ennen seksin harrastamista. En ole mitenkään ensimmäistä kertaa tälläisen teeman äärellä, sillä tunnen ainakin neljä pariskuntaa, jotka ovat myös halunneet tehdä tuollaisen päätöksen. En vain koskaan ajatellut, että minä olisin yksi heistä.

Tämä teema toi mieleeni aluksi valtavan määrän muilta ja muualta kuultua kunnes pääsin sen kaiken sotkun keskeltä siihen, miten minä itse asian näen ja mitä haluan. Ensimmäinen ajatus oli kai jonkinlainen kauhu siitä, että mitä, jos sitten ei olekaan yhtään samalla aaltopituudella sen toisen kanssa ja on jumissa avioliitossa, jossa seksi ei toimi. Mutta sitten tajusin, että kyllähän kaikki opettelevat tuntemaan sen toisen joka tapauksessa ja kokeilemalla ja keskustelemalla etsitään sellaisia yhdessäolon muotoja, joista kumpikin pitää. Ja niin monesta asiasta voi ja pitääkin keskustella ennen kuin menee naimisiin eikä seksin tarvitse olla poikkeus! 

Toinen mieleen tullut ajatus oli se, että apua, mitä jos emme pystyisikään siihen ja rikkoisimme toisillemme antaman lupauksen, jolloin ensimmäinen kertamme yhdessä muuttuisi vain kamalaksi virheeksi ja katumus olisi varmasti todella suuri. Mutta tässä kohtaa täytyykin tietää se miksi tuon päätöksen tekee ja tärkeää on myös se, että etsii lähelleen sellaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät valintaasi, joilta voi kysyä neuvoa ja joille voi räntätä, kun siltä tuntuu. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että heivaat kaikki nykyiset ystäväsi pois ja vaihdat heidät vaan sitä, että hankit lähellesi edes muutaman samaa läpikäyvän ihmisen, joihin voit luottaa ja joiden kanssa viihdyt - oli keskustelun aihe mikä tahansa!

Itselleni tämän uudenlaisen kaveriporukan löytäminen ei ole erityisen vaikeaa, sillä kristillisessä yliopistossa on mahdotonta olla törmäämättä pareihin, jotka ovat tehneet samanlaisen lupauksen toisilleen. (Tähän väliin huomautettakoon kuitenkin, että ainakin oman kokemukseni mukaan suurin osa yliopistoni opiskelijoista on ihan okei esiaviollisen seksin kanssa eivätkä poikkea valtaväestöstä mitenkään!) Oli kuitenkin jännittävää huomata, että minulle oli pinttynyt kuva siitä, millaiset ihmiset tekevät toisilleen tälläisen lupauksen. Kuvittelin heidät aika ujoiksi ja hiljaisiksi tyypeiksi, jotka käyvät aina sunnuntaisin perheensä kanssa ensiksi kirkossa ja menevät sieltä sitten yhteiselle lounaalle. He pukeutuvat siististi ja ehkä hieman tylsästi perus Henkkamaukkaan ja kuuntelevat pelkästään kristillistä musiikkia. 

 

Oli hassua joutua kasvotusten sen kanssa, miten ahdas näkemys minulla oli toisilleen luvanneista henkilöistä, vaikka en ole koskaan tätä asiaa kovin paljoa ajatellut tai ollut siitä millään tavalla kiinnostunut. Mutta vuosien saatossa minunkin mieleeni oli piirtynyt tietynlaiset hahmot, jotka jouduin toteamaan vääriksi, sillä oikeasti kukaan ei voi päälle päin nähdä sitä, ketkä ovat luvanneet toisilleen. Sitä ei voi päätellä vaatteista, harrastuksista, musiikkimausta tai perhetaustasta. Niinpä itsekin koin, että pystyin jotenkin rentoutumaan asian kanssa: minun ei tarvitse olla tai tulla tietynlaiseksi, jotta voisin tehdä tämän lupauksen.

Toinen asia, mihin sain helpotuksen oli se, mitä itse epäröin alkuun todella paljon: ei, ei tarvitse olla neitsyt tehdäkseen tälläistä lupausta. Omalta osaltani näen tämän lupauksen jonkinlaisena tilanteen nollaamisena. Olen antanut itsestäni aivan liikaa sellaisille, joille ei olisi kuulunut yhtään mitään minusta ja nyt haluan, että kumppanini saa minusta jotain sellaista, mitä muut eivät saaneet: täydellisen sitoutumisen vain yhteen henkilöön ja myös tiedon siitä, että koen kumppanini henkilöksi, jota minun kannattaa odottaa. Haluan odottaa, jotta kaikki aiemmat sekoilut ovat jo niin vanhoja juttuja, että en enää muista niitä, kun vihdoinkin olemme Mr. P:n kanssa ihan kokonaan toistemme.

Luulin aiemmin, että lupauksen tekeminen kieltää kaiken vähänkään seksiin viittaavan toiminnan, mutta nyt olen oppinut, että jokainen pari määrittelee itse sen, missä raja kulkee. Toisille se on oikeasti aivan 100%:sesti vaatteet koko ajan päällä ja edes vaatteiden päällä ei saa kosketella. Joillekin taas sallittua on esimerkiksi käsillä touhuaminen. En avaa tarkemmin, mihin me olemme sopineet rajamme, mutta olen iloinen ja helpottunut siitä, että kumpikin oli samalla aaltopituudella! Toiset parit ovat joutuneet käymään pitkiä neuvotteluja ja joskus tuo kaikki on jopa johtanut eroon. 

Yleisesti ottaen avioliittoon odottamisen osalta suuriksi plussiksi nostetaan vahvemman pohjan luominen parisuhteelle, kontrollin oppiminen, sen oppiminen jo heti aluksi, että seksi on vain yksi osa parisuhdetta eikä sen keskiö ja se, että avioliitto tuntuu suuremmalta ja tärkeämmältä asialta, koska se ei todellakaan ole vain nimet paperilla tai pelkkä uudenlaiselta tuntuva asema, vaan se oikeasti tuo suhteeseen aivan uuden ja aiemmin kokemattoman ulottuvuuden. Miinuksiksi osa etenkin naisista kokee sen, miten paljon opittavaa heillä on ja miten "kiusallista" seksi oman aviomiehen kanssa on aluksi ollut.

Itse koen tuon aspektin jopa helpottavana, sillä haluaisin todella kokea ihan "oikean" ensimmäisen kerran sellaisen ihmisen kanssa, josta oikeasti välitän. Toisaalta ymmärrän myös sen, miten paljon moni kokee stressiä siitä, että avioliitossa seksin "täytyy" toimia ja olla täydellistä, koska kumpikin on odottanut ja ei halua, että toinen pettyy kaiken sen odotuksen jälkeen. Uskon kuitenkin, että keskustelemalla tuollaisestakin pääsee yli, sillä kaikki nuo tunteet ovat luonnollisia ja on hyvin mahdollista, että kumppanisi pelkää aivan samoja asioita kuin sinäkin. 

Tällä hetkellä olen ihan sinut tämän hassun tilanteen kanssa tai ei se enää tunnu hassulta vaan juuri oikealta ja luonnolliselta suunnalta. Vanhempani, sukulaiseni ja kamuni ovat suhtautuneet tähän hyvin, vaikka etenkin kamut ovat heti kysyneet, miten ihmeessä aion jaksaa odottaa. Kukaan ei kuitenkaan ole torjunut tätä, mitä pelkäsin eniten, vaan asia on lähinnä monelle niin uusi, että he eivät oikein osaa navigoida tälläisen asian kanssa. Vanhemmilleni tämä oli tietenkin isoin uutinen, sillä he tietävät sen jäävuoren huipun sekoiluistani ja yksin jo se on tuonut heille paljon huolta ja tälläisen lupauksen tekeminen on varmasti viimeinen asia, mitä he minulta odottivat.

Kuitenkin nyt he tietävät, että olen löytänyt henkilön, josta oikeasti välitän ja jonka kanssa oikeasti haluan sitoutua ja tämä on selvästi tuonut heille rauhaa. Vaikka tietty mainittakoon se, että en ole enää vuosiin sekoillut, mutta ymmärrän toki, että vanhemmat eivät useinkaan tiedä, millaista elämää heidän lapsensa elää ja menneisyydessä tapahtuneet jutut saattavat edelleen huolettaa vanhempia. Mitä jos se tietynlainen käyttytyminen ei kokonaan loppunutkaan, vaan nyt sitä piilotellaan tarkemmin kuin aiemmin....

Joka tapauksessa tämä kaikki yllä oleva tietenkin tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä suunnitelmissamme on avioitua muutaman vuoden sisällä, mutta en osaa vielä kunnolla sisäistää koko asiaa, sillä hädin tuskin osaan miettiä, mitä kesällä tapahtuu. =D Tämä kaikki tuntuu kuitenkin hyvältä ja vieläkin välillämme on outo tunne siitä, että meidän on oikeasti täytynyt joskus liikkua samassa porukassa, sillä niin tutulta se toinen on tuntunut heti alussa. Kuin olisi palannut pitkältä matkalta takaisin kotiin. En osaa kuvitella, että ottaisin tälläistä askelta kenenkään muun kanssa ja olen todella kiitollinen siitä, että Mr. P on tullut elämääni. 

You're my home. ❤️

Superviikko takana!!

Tämän viikon kaksi eri moodia: viikonloppu ja reeniä, reeniä, reeniä. =D

Tämä viikkon on ollut aivan mah-ta-va!!! 

Olen päässyt treenien kimppuun ihan sataprossaisesti ja vielä jopa vähän ylikin tuon! Balettitunti sujui todella hyvin ja tuntuu siltä, että mitään varsinaista taukoa ei edes ole ollut. Samoin lenkit ovat sujuneet siitäkin huolimatta, että lämpötila on nousi 30-asteeseen. Ja toisaalta ehkä juuri sen takia olen ollut niin energinen: siinä on vain jotain niiiiin ihanaa lähteä lenkkipolulle aikaisin aamusta, kun ilma on vielä hieman viileämpi ja kaupunki on vasta heräilemässä. 

Kaikki tuoksut ja värit ovat jotenkin voimakkaampia ja olen löytänyt hassun "ystäväryhmän": aamulenkkeilijät. Sillä en edes aiemmin ole huomannut, että jotenkin "tapoihin" näemmä kuuluu joko hymyillä tai ihan jopa nyökätä tervehdyksenä. =D I don't even know who you are, mutta me ollaan kumpikin päätetty pompata sängystä ylös suoraa liikunnan pariin pitämään kehoistamme huolta ja ilmeisesti se luo tarpeeksi yhteishenkeä. Tällä viikolla on siis tullut juostua yhteensä 22 kilometriä, yeah buddy!

Lauantaina siirryin taas Losiin kukkuloille ja oli aivan ihanaa laittautua pitkän kaavan kautta serkkujen kanssa! Oltiin sovittu nelostreffeille meneminen eli minä, Mr. P, serkut ja heidän miehensä ja kukaan meistä ei halunnut yhtäkään lasia alkoholia. Oli niin parasta kuunnella musiikkia, laittaa vähän tavallista enemmän meikkiä ja laittaa päälle jotain sellaista, mitä ei arkena viitsi niin kauheasti käyttää. Taas tuli myös todettua, että miehiä tosiaankin saa aina odottaa..... =')

Ilta oli aivan ihana ja iloa täynnä sitten heti tänään aamulla lähdimme Mr. P:n kanssa lenkille, jolloin tuo 22 kilometriä tuli täyteen! Tuntuu, että kuntoni on jopa kehittynyt tuon jonkinlaisen lepoajan aikana, sillä yhtäkkä juokseminen oli niin paljon helpompaa ja pystyin pitämään hyvää nopeutta yllä koko lenkin ajan ilman minkäänlaisia ongelmia. Olen siis todella, todella tyytyväinen kehitykseen!

 

Nami päivällinen tällä viikolla: riisiä, kikherne-seitan-curryä ja porkkana-hapankaalia

Perjantaina kävin tosiaan paino- ja kehonkoostumusmittauksessa ja tulokset olivat seuraavanlaiset:

• Paino: 59 kg (painoindeksi 22,2)
  
• Rasvaprosentti: 25,9%
• Lihasprosentti: 31,3%

Minusta olikin tuntunut jotenkin tavallista "pienemmältä" koko viikon ajan, joten tuo paino ei sinänsä tullut yllätyksenä, mutta olin silti todella iloinen! Rasvaprossan osalta tietenkin olisi tarkoitus saada hilattua sitä alemmas lähemmäs tasan 20%:ia. Lihasmassan osalta minulla ei ole mitään erityisiä toiveita, mutta haluan kuitenkin, että treenauksen jäljet näkyvät eli en halua enää olla se laihaläski, joka on ehkä kevyt ja mitoissa pieni, mutta jonka reidet lyllyivät paljon pahemmin kuin tällä hetkellä, koska minulla ei ollut yhtään minkäänlaista lihasmassaa.

Koska olen huomannut, että tämä nykyinen elämäntapa näyttää toimivan keholleni niin ajattelin jatkaa samalla tavalla ensi viikollakin! Tosin luulen, että täytyy vähän lisätä syömisiä, koska tällä viikolla on ollut hieman nälkä useimpina päivinä. Energiat ovat kuitenkin pysyneet hyvänä, joten sen takia en ole erityisemmin reagoinut tuohon ennen tätä päivää, mutta noin 200 kalorin lisäyksen ei pitäisi kuitenkaan kaataa diettiä vaan ainoastaan nälän. =) 

Lueskelin läpi tammikuun meal planini ja olen oikeastaan mennyt aika samoilla linjoilla tälläkin kertaa, mutta syötyä tulee hieman enemmän ja lenkkipäivinä paljon enemmän eli olen lisännyt yhden nestemäisen noin 300 kalorin ruuan. Tammikuun liikunta plan sen sijaan on aivan jotain muuta kuin miten tällä hetkellä liikun eli alla päivitetty liikuntasuunnitelmani. Siinä olen ottanut huomioon tämän pakollisen tauon rankemmasta liikkumisesta eli en vielä uskalla palata ihan sata lasissa mihinkään 6 päiväiseen treeniviikkoon.

• Maanantai: lepopäivä (ja oikeasti ihan 100% eli ei mitään puolen tunnin kävelyäkään =D)
• Tiistai ja perjantai: lenkki (7-8 km)
• Keskiviikko ja lauantai: baletti
• Sunnuntai: tennis (tai lepopäivä, jos isällä työkiireitä tai -matkoja)

Tällä viikolla on siis tullut juostua enemmän kuin mitä aion tulevaisuudessa juosta ja ensi viikolla olisi tarkoitus palata kahteen balettitreeniin viikossa! Toinen näistä on ns. tavallinen tunti eli yleensä noin 30 min tangolla, 30 minuuttia kovakärkisillä ja 20 minuuttia keskilattiaa. Toinen tunti on enemmän workshop tyyppistä tekniikan hiontaa eli noilla tunneilla ei välttämättä tule hirveästi hikoiltua, koska hiotaan niitä baletin pieniä isoja yksityiskohtia. 

Tälläisiä kuulumisia sunnuntaihin! Tosi hyvä ja melkein jopa voittamaton fiilis, mutta tiedän, ettei saa lähteä keulimaan, koska muuten käy huonosti. =D Tasaisesti ja keho huomioiden eteenpäin siispä!

Ajatuksia maanantaihin

 

Viikonloppu oli juuri sellainen kuin olin suunnitellut ja toisaalta ei: lauantaina urheilin, siivoilin huonetta, opiskelin vähän, kävin lounaalla kamun kanssa ja loppujen lopuksi päätin kuitenkin lähteä vain "käymään nopeasti" serkun kamun synttäreillä Hillseillä jaaaaa...... Tulihan sitä sitten juotua neljä lasia kuohuvaa ja kolme lasia valkkaria. Nukkumaan menin kuitenkin ennen kahtatoista ja oli aivan ihanaa jutella, nauraa, tanssia ja sekoilla niin mahtavian mimmien kanssa pitkästä aikaa, mutta eilen aamulla ei todellakaan ollut kovin hyvä olo ja yllättävää kyllä tänään maanantaina olo oli vieläkin huonompi.

Kasvot ovat olleet niin turvonneet, että silmien auki pitäminen on ollut vaikeaa eli kehon nestetasapaino on edelleen aivan sekaisin. Omassa mielessäni olin ajatellut, että ei tuo alkoholimääräni ollut niin valtava, että sen pitäisi aiheuttaa kahden päivän huonoa oloa, mutta näin siinä näemmä vain kävi.

Sunnuntaina en kuitenkaan todellakaan maannut sängyssä koko päivää vaan tuli käveltyä hieman yli kaksi tuntia ja tehtyä pieni meal prep ensi viikoksi. Lisäksi nautin ihanasta säästä kirjan parissa altaan reunalla ja seiskan aikoihin siirryin takasin kampukselle. Perus Cali day siis, mutta en voi kieltää etteikö tuosta alkoholista johtunut outo olo olisi varjostanut päivää. Ehkä se myös toi jonkinlaisen inhottavan muiston menneisyydestä. Siitä millainen joskus olin...

Aion kuitenkin jatkaa tästä eteenpäin terveyden tiellä ja opetella kieltäytymään, kun joku ehdottaa lasin täyttämistä vielä kerran! Tällä viikolla yritän siis palata takaisin sellaiseen liikuntaviikkoon, mihin haluankin eli balettia ja lenkkeilyä. Ruokasuunnitelmaksi olen tehnyt sellaisen, että lenkkipäivinä tulee syötyä noin 2000 kaloria, koska tuollaisena päivänä kulutan hieman yli 2500 kaloria ja muina päivinä syön hieman yli 1600 kaloria. 

Katsotaan miltä tuntuu tämän viikon jälkeen! Eniten stressaa se, että jalkani eivät kestäkään liikkumista sillä tavalla kuin miten haluaisin liikkua. =( Mutta ei auta muuta kuin kokeilla ja toivoa parasta! Tämän viikon perjantaina olisi tarkoitus käydä kehonkoostumusmittauksessa, mikä jännittää, mutta teen parhaani ja se on ainoa, mitä voin tehdä. Tärkeintä itselleni olisi päästä taas liikkumaan kunnolla, sillä se motivoi myös syömään terveellisesti ja pitämään itsestäni parempaa huolta.

Eli peukut pystyyn, että pääsen takaisin kunnon liikuntarutiineihin! Haluan kuitenkin myös iloita siitä, että olen nyt pisteessä, jossa se, että kävelen viikon aikana 78,4 kilometriä ja teen HIIT-treenin, ei tunnu enää mitenkään erityisen aktiiviselta viikolta, vaan siltä, mitä se oikeastaan olikin eli aika lailla lepoviikko. Tätä blogia aloittaessa nimittäin olin aika paljon huonommassa kunnossa eikä edes tarvitse mennä ihan sinne asti, vaan pelkästään vajaa vuosi taakse päin niin eteen piirtyy henkilö, joka on aivan erilaisessa fyysisessä ja henkisessä kunnossa.

Tätähän minä oikeastaan olen halunnutkin: että olisin harrastelijan sijasta enemmänkin kunnon urheilija, jonka viikot täyttyvät urheilusta ja hyvästä ruuasta! Henkilö, joka oikeasti kaipaa sitä, kun pulssi soi korvissa ja pääsee ylittämään omat rajansa aina uudestaan ja uudestaan. Se tyyppi, joka on selvästi hyvässä kunnossa (tämä on vielä work in progress ='D) ja nauttii terveellisesti elämisestä. Sellainen ihminen, joka tuntui joskus ihan utopistiselta, mutta joka on tällä hetkellä itse asiassa vain muutaman pikkuviilauksen takana. 

Joten ei muuta kuin treenailua kokeilemaan ilman pelkoa, sillä tiedän kyllä tieni!

Pieni opetus

Viikko on sujunut liikuntojen ja ruokailujen suhteen mainiosti, mutta eilisaamuksi kehoni veti aivan jäätävät vedet päälle niin, että silmätkin tuntuvat todella raskailta, koska vettä on niin jumalattomasti. Aluksi en oikein ymmärtänyt mistä tuo johtuu ja harmitti todella paljon, koska lauantaina olisi työkeikka enkä todellakaan haluaisi näyttää siltä, että olen edellisenä päivänä vetänyt hirveät suola ja sokeriöverit... 

Tajusin kuitenkin, että allergiakausihan se on täälläkin aluillaan ja pian pitäisi pahentua vielä entisestään. En ole varma onko minulla aiemmin ollut aina keväisin allergiaa vai olenko vasta nyt havahtunut siihen, kun en enää keväisin ole niin huonovointinen kuin joskus olin. Kyllä, viime vuoden maaliskuussa olin aika romuna, mutta silti olin oikeastaan paremmassa kunnossa kuin missä olen joskus ollut. Joten ehkä en vain ole aiemmin huomannut tuota turvotusta ja väsymystä samalla tavalla kuin nyt, kun tiedän, miltä tuntuu elää ns. normaalia elämää.

Allergialääkettä vain nassua kohti ja olo onkin ollut huomattavasti parempi lääkeen ottamisen jälkeen! =)

Olen haaveillut niin kovasti, että pääsisin Mr. P:n kanssa taas lenkkeilemään, mutta vasemman jalan akillesjänne on vielä välillä hieman oudon tuntuinen, joten täytyy jaksaa odottaa, jotta lenkkeily ei sitten ota taas takapakkia. Mr. P rakastaa lenkkeilyä ja on osallistunut useana vuonna maratoneihinkin, mutta itse en ole kovin paljoa lenkkeilystä nauttinut aiemmin. Nyt kuitenkin kunnon ohjeilla, rauhallisella alulla ja toisen tsempillä olen oikeasti innostunut lenkkeilemisestä ja tällä viikolla, kun kävin tiistaina kävelyllä se tuntui jotenkin vain todella turhalta.

Käveleminen hyötyliikuntana on aivan mahtava laji ja itse kävelen lähes joka paikkaan, jos vain suinkin mahdollista! Mutta itselleni se ei kyllä enää oikein käy urheilusta, sillä syke ei nouse lähes ollenkaan vaikka kävelisin kuinka nopeasti. Tai nouseehan se syke toki, mutta ei samalla tavalla kuin lenkkeillessä. Lisäksi HIIT-treenien on-off-räjähtävyyteen verrattuna juoksemisen tasaisen tappavassa tahdissa on jotain todella koukuttavaa. Siinä melkein keinuttaa itsensä jonkinlaiseen transsiin, jossa jalat liikkuvat itsestään ja vain hengaat yläkropallasi niiden päällä. =D

Mutta vielä, kun jaksan hetken aikaa ottaa hieman iisimmin ja vahvistaa akillesjänteitä niin pitäisi päästä taas lenkkipolulle. Tästä pienestä takaiskusta huolimatta olo on ollut mahtava eikä mitään sokeri- tai muita mielitekoja ole ollut mitä odotin, sillä luulin koukuttuneeni pääsiäisen aikana, mutta onneksi tällä kertaa vältin tuon luodin!

 

Eilisen päivällinen, nam! Perunoita, sipulia ja vegaaninakkeja. Perunat maustoin mustapippurilla, rosmariinilla, savupaprikalla ja valkosipulijauheella.

Se, mikä kuitenkin on ollut kiusana on ollut nälkä, mitä ihmettelin aluksi, mutta tänään, kun laitoin esimerkiksi eilisen ruokailut kalorilaskuriin sainkin päivän kokonaissaldoksi surkeat 1083 kaloria! En ikinä olisi uskonut, sillä esimerkiksi tuo päivälliseni eiliseltä sisälsi hieman yli 500 grammaa perunaa (paras päivällinen ikinä, say what you say! =D). Mutta... Eihän tuo toisaalta tee kuin vajaa 400 kaloria, joten vaikka päivällisellä onkin massaa niin ei se ei nosta kokonaiskalorimäärää paljoakaan.

Olenkin huomannut, että jos annan itseni syödä ns. luonnostaan sen verran, mikä päivän aikana tuntuu hyvältä niin jollain todella uskomattomalla tavalla kalorimäärä laskeutuu yleensä aina noin 1080 kaloriin huolimatta siitä, mitä syön. Nuorempi minä olisi ollut tästä aivan innoissaan ja tulipa mieleen sekin, kun vuonna 2018 mun ihan vain luontainen syöminen kerrytti päivän aikana ainoastaan vajaa 900 kaloria, vaikka olin omasta mielestäni syönyt juuri sopivasti. En liikaa enkä liian vähän.

Nyt kuitenkin tiedän, että kroppa pistää hanttiin jossain vaiheessa, joten korjausliike täytyy tehdä heti eikä vasta sitten, kun energiat laskevat, uni alkaa kärsiä ja mieliala muuttuu apeaksi. Puolen kilon perunamätöt ehdottomasti tulevat jatkossakin kuulumaan arkeen, mutta sitten täytyy vain muistaa panostaa aamupalaan ja lounaaseen enemmän! En yleensä laske kaloreita oikeastaan paljoakaan, sillä uskon, että kehoni kyllä tietää oikean määrän ruokaa, kunhan en vain sotke sitä roskaruualla ja liikkumattomuudella. 

Kehomme eivät joka tapauksessa edes pysty aina käyttämään syömiämme ruokia kokonaisuudessaan eli esimerkiksi pähkinöiden kaikki rasva ei imeydy kehossa, joten kalorilaskelmat ovat aina suuntaa antavia. Tällöin tärkeintä mielestäni onkin kuunnella omaa kroppaa tietenkin mikäli voi olla täysin varma siitä, ettei keho ole sekaisin esim. huonosti syömisestä tai liian vähäisestä veden juonnista. 

Nyt taas vähän fiksumpana eteenpäin! =)

Pitkästä aikaa postausta!

Tämän aamun kehokuvat

Greetings from California! 

Enpäs ole hetkeen kirjoitellut ja siihen on aika lailla se sama syy kuin aiemminkin: luulen, että ilman blogia ajankäyttöni on jotenkin järkevämpää ja hetken aikaa se ehkä onkin, mutta sitten alkaa taas katkeilla. =') Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt näinä kahtena kuukautena hukkaan eli huolimatta siitä, että pääsiäinen oli aika porsastelua niin tuossa ylhäällä on tämän aamun kehokuvat ja olen aika tyytyväinen siihen, että nykyään tämä on aivan jäätävän kahden päivän mässäilyputken turvotuskunto! Tällä hetkellä en tosiaan tiedä painoani tai kehonkoostumustani, mutta toisaalta ainakin tällä hetkellä se tuntuu yhdentekevältä eli katsotaan jos ehkä ensi viikolla ottaisin tarkkoja lukuja. =)

Näinä kahtena kuukautena on tapahtunut aivan ihania asioita ja olen pääosin ollut todella onnellinen! Mr. P on tavannut vanhempani ja minä hänen vanhempansa ja sisaruksensa, opiskelut ovat sujuneet, olen nauttinut ihanien ystävien seurasta, nauttinut rakastuneena olemisesta, lukenut paljon, käynyt tennis- ja koripallomatseissa..... Kuitenkin jonkinlainen säännönmukaisuuden puute häiritsee ja tuntuu, että en ole terveyden osalta oikein all in tällä hetkellä. Aina ei tietenkään tarvitsekaan olla, mutta minulla ei ole oikeastaan ollut mitään syytä siihen, miksi en olisi syönyt 100% terveellisesti ja järkevästi vaan laiskottelin ja ostin jonkun valmisruuan tai miksi en olisi urheillut tavalla x ja y säännöllisestä kahtena tai kolmena kertana viikossa. 

Joinain päivinä olen syönyt aivan liian vähän ja toisina liian paljon. Suurimmaksi osaksi kuitenkin olen löytänyt jonkinlaisen rytmin ja se näkyy ja tuntuu kropassakin, mutta on tuntunut siltä, että tuo rytmi on jotenkin ollut todella vaikeaa ylläpitää. Se ei ole ollut sellainen flow niin kuin aiemmin vaan se on tuntunut siltä, että hetkenä minä hyvänsä kaikki katkeaa. Niin kuin sitten on hieman käynytkin tässä pääsiäisenä... On tullut porsasteltua pari päivää putkeen, mutta toki liikuttua myös paljon! Liikunta onkin tullut nyt aika vahvaksi osaksi arkea eli lähinnä syömiset ovat tuntuneet olevan heikoilla jäillä ja tähän haluan pientä fiksausta. 

Tällä hetkellä hyvän päivän ruokailuni ovat olleet tälläiset:

• Aamupala: tuorepuuro marjoilla/hedelmillä + proteiinijauhe
• Lounas: hedelmiä ja yliopiston kahvilan iso smoothie
  
• Päivällinen: yliopiston ruokaloiden terveellisin mahdollinen ateria

Eli tässä on oikeasti ihan hyvä rytmi, mutta isoimpia kompastuskiviä on kaksi, joista ensimmäinen on ehdottomasti ihan vain oma laiskuus eli esimerkiksi se, että en ole vain "jaksanut" tehdä tuorepuuroa valmiiksi ja sitten aamulla olenkin vain tyyliin juonut paria lasia soijajuomaa ja syönyt pari hedelmää. Toinen kompastuskivi on se, että en aina osaa ruokkia kehoani ekstra ruualla silloin kun mulla onkin joskus iltaisin nälkä. Tuollaisia päiviä ovat etenkin ne päivät, kun olen käynyt lenkillä jostain kumman syystä. Kun tunti tai pari päivällisen jälkeen minulle tuleekin taas aivan hervoton nälkä sorrun kaiken maailman roskaan joko samana tai seuraavana päivänä, mikä sitten taas on johtanut siihen, että olen nipistänyt ruokailuja muilta päiviltä. Vaikka eihän sen noin pitäisi mennä!

Kehoni tarvitsee ekstra ravintoa ja se on ihan okei, mutta minun täytyy jo valmiiksi olla varautunut siihen terveellisillä keinoilla. Ja missään nimessä ei saa nipistää sitten kaloreita pois seuraavilta päiviltä, koska kehoni ei turhaan pyydä lisää ruokaa. Voin siis kuvitella, että kroppani on ollut aika hämmentyneessä tilassa useinkin!

Näiden pikkufiksailuiden lisäksi minun täytyy taas alkaa panostaa järkevään ajanhallintaan. Olen antanut itselleni luvan aivan liialliseen haahuiluun, jolloin minulta saattaa mennä puoli tuntiakin yhden muutaman minuutin mittaisen asian tekemiseen ihan vain, koska en keskity kunnolla. Lisäksi olen viimeiset pari viikkoa täyttänyt taas hiljaisuutta melulla ja haluan siitä eroon. Maaliskuun alusta kuun vikoihin viikkoihin olivat niin ihanaa aikaa, kun keskityin oikeasti vain nykyhetkeen ja minusta tuntui, että olin löytänyt taas takaisin yhteyteen itseni kanssa. Ehkä täytyy istua alas itseni kanssa ja miettiä sitä, mikä hiljaisuudessa pelottaa minua, joka kuitenkin aina sanoo sitä, että minulla ei enää ole mitään luurankoja kaapissani.

Tälläisiä ajatuksia maanantaihin ja nyt kunnon fokus päälle! =) Pelkästään näiden kahden edellisen kuukauden aikana olen huomannut niin suuria harppauksia omassa ajattelussani, identiteetissäni ja siinä, millaiset mahdollisuudet uskon itselläni olevan, että nyt en voi antaa minkään pidätellä minua enää!