Amerikkalaisesta uskonnollisuudesta ja hengellisyydestä

Nyt vihdoinkin on aikaa istua kunnolla alas ja pohtia tätä aihetta ja ajattelin julkaista tämän ennen kuin päästän GFG:n ja "kisaprepit" valtaamaan tämän blogin! =)

Tätä oli todella mielenkiintoista pohtia ja kaikista vaikeinta oli yrittää jotenkin tiivistää tätä, jotta postauksesta ei olisi tullut kunnon esseetä. Aihe on tavalla tai toisella päivittäin läsnä, mutta se on ollut niin iso, että on tuntunut välillä vaikealta lähteä purkamaan sitä. Postaustoive tuli siis lukijalta ja vaikka aihe onkin laaja ja laajuudessaan hankala niin kiitos paljon tuosta ehdotuksesta, sillä tämä oli itsellenikin todella hyvä pysähtymisen ja pohtimisen paikka!

Aloitetaan vaikka siitä, millainen minun taustani on. Eli mä niin kuin aika moni muukin on kasteessa tullut osaksi Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ja kävin riparin muiden mukana. Koin pitkään outoa ristiriitaa sen kanssa, että huomasin hengellisten asioiden kiinnostavan minua paljon, mutta en saanut mitään otetta jumalanpalveluksista tai Raamatusta. En kirjaimellisesti tuntenut yhtään mitään ja myös läheisissäni oli ainoastaan sellaisia henkilöitä, jotka kyllä pitivät ristiä aina kaulassa ja aika ajoin he viittasivat Jumalaan, mutta kristillisyys ei oikeastaan kunnolla koskaan näkynyt heidän arkisessa elämisessä tai sanoissa. Minulla ei siis ollut ketään läheistä, jonka kautta olisin saanut nähdä, millaista on oikeasti elää tiiviisti elävän Jumalan kanssa.

Havahtuminen tapahtuikin vasta lukion ensimmäisellä luokalla, kun kävin uskonnon ryhmätyön takia erään pienemmän seurakunnan keskiviikkokokouksessa. Jo lähtökohtaisesti olin hämmästynyt siitä, miten paljon ihmisiä oli tullut keskiviikkoillasta kokoukseen ja hyvin nopeasti huomasin, että värikkäiden vaatteiden ja suuren ilon keskellä oli jotain sellaista, mitä en ollut koskaan kokenut. Niin hassua ja typerän kuuloista kuin tämä onkin niin se oli ensimmäinen kerta, kun näin oikeasti iloa ja elämää pursuavia kristittyjä, jotka eivät peitelleet kiitostaan, riemuaan ja nauruaan. Näytettiin varmaan todella huvittavilta luokkalaisteni kanssa alussa, kun istuttiin rautakankeina paikoillamme ja mietittiin vain, että apua, olen liian suomalainen tälläiseen ja pitääkö mun oikeasti tervehtiä mun vieressä istuvia tuntemattomia. =D 

Mutta loppujen lopuksi aika nopeasti tajusin sen, että hitto vie, kyllähän minullakin on vaikka miten monta syytä kiittää, nauraa ja olla onnellinen ja kuvailisin tuota tapahtumaa sellaiseksi, joka käänsi minut pois uskonnollisuudesta ja avasi hengellisyyden portin, jonka kautta lopulta tulinkin uskoon. 

Määrittelen siis itseni hengelliseksi ihmiseksi, sillä vuosien saatossa olen omissa seurakunnissani tottunut näkemään uskonnollisuuden ja hengellisyyden kahdeksi eri asiaksi ja näiden ero on huomattavasti korostunut, kun olen mennyt mukaan seurakuntien toimintaan Kaliforniassa. Eli niin kuin monet seurakunnat täällä niin määrittelen uskonnollisen henkilön sellaiseksi, että hänen uskonsa on pääasiassa kirjaoppinutta rutiineiden harjoittamista, johon ei välttämättä kuulu kunnon itsetutkiskelua, Jumalan tutkiskelua, joustavuutta, halua kasvaa ja kehittyä uskossa, ymmärrystä muiden matkaan tai vilpitöntä halua olla osa yhteisöä. Uskonnollinen ihminen on kiinni uskonnollisten rutiineiden noudattamisessa ja saattaa esimerkiksi tunnollisesti rukoilla aamulla ja illalla, mutta hänen rukouksensa eivät sisällä paljoakaan tunnelatausta vaan se lähentelee hampaiden pesuun verrattavissa olevaa perusarjen toimintaa. Yksi suomalainen esimerkki voisi olla, että minut nyt vain kastettiin evankelis-luterilaiseksi ja kävin riparin niin tätä minä nyt olen sen sijaan, että olisit itse tullut tutkiskelun kautta Jumalan luokse.

Hengellinen ihminen sen sijaan ei ota Jumalaa valmiiksi annettuna, vaan tutkii, kyseenalaistaa, kasvaa, kokeilee ja näin löytää tiensä. Hengellinen ihminen ei siis pelkää olla eriä mieltä jopa Jumalan kanssa ja olenkin huomannut, että monella nykyään todella hengellisellä ihmisellä on ollut kunnon "kapinavaihe" Jumalaa kohtaan. He ovat usein juurikin vanhempiensa määräämänä tulleet osaksi jotain uskontoa ja kirkkoa, mutta ovat halunneet rikkoa nuo "kahleet". Uskonnollinen ihminen toteaa, että rutiinit riittävät, mutta hengellinen ihminen haluaa vieläkin enemmän.

Huolimatta siitä, miten uskonnollisen "tympeä" joku henkilö on, niin mielestäni kristillisyys näkyy täällä siltikin paljon enemmän arjessa kuin yleensä Suomessa. Esimerkiksi kuinka monen ihan tuiki tavallisen kirkkoon kuuluvan suomalaisen perheessä rukoillaan aina ennen ruokailua? Tai käydään sunnuntaisin kirkossa? Tai sanotaan siunausta henkilölle, joka auttoi sinua löytämään jotain lähiruokakaupastasi? Kristillisyys onkin usein paljon nivoutuneempaa arjen tekojen ja sanojen kanssa siitäkin huolimatta, että se ei ehkä ole kovin tunnelatautunutta hengellisyyttä. Lisäksi yksi kristillisyyden isoista kulmakivistä ihan Raamattuunkin pohjautuen on ehdottomasti yhteisö ja yhteisöllisyys, joka on täällä todella tärkeässä roolissa ja ulottuu myös ei-uskontoon liittyviin tapahtumiin ja tekoihin.

Itselleni vaikeinta onkin ehkä ollut se, että täällä minulle ei usein anneta samanlaista yksityisyyttä kristillisyyteni kanssa kuin Suomessa. En koskaan ole pitänyt siitä, miten Suomessa ei ehdottomasti saa kysyä tai puhua uskonnosta ellei se tule jotenkin kiertotietä esiin, joten on ollut vaikeampaa löytää kohtalotovereita lähipiiristä ja on joutunut kokeilemaan eri seurakuntia löytääkseen samoin ajattelevia ja kokevia henkilöitä. Mutta myös tämä toinen ääripää aiheuttaa välillä kiusallista oloa itselleni. Koska yhteisö on niin tärkeässä roolissa, tuntuu välillä siltä, että tätä yhteisöllisyyttä yritetään korostaa hieman liikaa sillä, että kaikkien pitäisi puhua avoimesti joka ikisestä aspektista liittyen vaikka omaan Jumala-suhteeseen.

Tähän arkisempaan uskonnollisuuteen tai miksei toki myös hengellisyyteenkin kuitenkin liittyy mielestäni hyvin vahvasti eräs ilmiö, joka on näkynyt suomalaisessakin mediassa aika ajoin. Täällä nimittäin kuulee ihmisten sanovan "I don't want to be a lukewarm Christian" ja tällä he tarkoittavat juurikin sitä, että tuollainen arjen "bless you" tai sunnuntaikirkko ei vain yksinkertaisesti riitä. Suomessahan se ei paljoa vaadi, jotta eroat massasta eli pelkästään sunnuntaikirkossa käyminen taitaa jo laittaa sinut silmätikuksi. Täällä kuitenkin kaikki on isompaa ja kauniimpaa ja tästä syystä onkin syntynyt megachurch-nimellä kulkevia seurakuntia/organisaatioita, joiden kokoukset täyttävät kokonaisia stadiumeja ja osaanottajien määrä saattaakin olla yli 10 000 henkilöä tavallisessa sunnuntaikokouksessa.*

Tälläisiä isoja seurakuntia on toki ympäri maailmaa, mutta suurin määrä on Yhdysvalloissa* ja oh boy, sen kyllä huomaa! Tälläisissä isoissa kokouksissa ja seurakunnissa/organisaatioissahan itsessään ei varsinaisesti ole mitään vikaa ja mielestäni on upeaa, että esim. paikallista kriisiapua ja muuta apua pystytään antamaan paljon nopeammin ja laajemmalle alueelle yksinkertaisesti, koska auttavia käsiä ja toki myös pankkitilejä on enemmän. Mutta valitettavasti samalla tavalla kuin hyvä kasvaa niin kasvavat myös ne seurakunnat, joiden oppi pohjautuu rankkaan moraalin vartiointiin sekä räikeään rahallisen hyödyn tavoitteluun ja menestysteologiaan. Eikä tämä valitettavasti ole mitenkään poikkeuksellinen lopputulema, sillä harva hieman kieroon kasvanut henkilö suostuu olemaan vain pienen seurakunnan pastori, jos voi saada jotain suurempaa ja hienompaa.

Huolimatta siitä, että nuo seurakunnat ovat jäätävän kokoisia, jolloin ajattelisi, että on vaikeampaa kokea olevansa osa jotain tavallisesta poikkeavaa pienempää ryhmää niin täytyy kuitenkin muistaa, että iso osa ihan "tavallisista" ihmisistä käy tavallisen kokoisissa seurakunnissa. Joten vaikka oman seurakuntasi kokoukset ovatkin seurakuntasalin tai kirkon sijasta stadiumilla niin olet silti koko osavaltion tai valtion massassa hyvin erikoinen. Lisäksi ainakin oman kokemukseni kautta on tullut ajatus siitä, että välillä noissa megakirkoissa vedetään asiat todella äärimmäisyyksiin juuri sen takia, jotta pystyttäisiin ylläpitämään tiiviimpi ote ja kontrolli seurakuntalaisiin, jolloin aletaan mielestäni mennä jo kristillisyydestä enemmänkin kultin puolelle. Etenkin kun seurakuntaa johtavat pastorit nähdään kaikkitietävinä Mr. Täydellisyyksinä ja he itsekin näyttävät ymmärtävän julkkis-statuksensa enkä itse ainakaan enää tiedä, ovatko he oikeasti koskaan uskoneet siihen, mitä ovat saarnanneet. Tästä kertoo etenkin se, että niin monella megakirkon pastoripariskunnalla on ollut ties mitä päivänvaloa kestämätöntä toimintaa. Toimintaa, jonka tekemisestä itse seurakuntalaisia on jopa erotettu. Jos oikeasti moraalikoodiisi kuuluu se, että et esimerkiksi voi missään tilanteessa harrastaa avioliiton ulkopuolista seksiä, niin et tee sitä piste.

Koenkin, että vaikka amerikkalaisessa arkisessa kristillisyydessä ja yhteisöllisyydessä on paljon, paljon hyvää niin se myös osaltaan on aiheuttanut ääripäiden kasvua. Myös nyt jo uskossa vuosia olleena osaan antaa enemmän arvostusta suomalaisen kulttuuriin sisäänpäinkääntyvyydelle ja arvostan henkilökohtaisen Jumala-suhteen korostamista. Välillä huomaan nimittäin, että täällä ihmiset ympärilläni puhuvat hyvinkin aroista asioista mielummin pastoreilleen kuin suoraan itse Jumalalle ja koen tuon hieman vaarallisena, sillä pastorikin on vain ihminen. Jopa Jeesuksella meni hermo useamman kerran eli edes puoliksi Jumala ei ole täydellinen, joten miten kokonaan ihminen olisi! 

En ole itse kokenut, että suomalaisessa mediassa amerikkalainen uskonnollisuus tai hengellisyys esitettäisi jotenkin "väärällä" tavalla tai jotain tiettyä asiaa ylikorostettaisiin. Suurimmassa osassa etenkin reality-televisiosarjoista näkyy juurikin sitä arjen kristillisyyttä ja noita toisen ääripään ilmiöitä on turha yrittää peitellä, sillä ne aiheuttavat närää ja myös oikeuskeissejä täälläkin. Samojen seurakuntien versiot ovat rantautuneet Suomeenkin, joten have fun with that! =D kuitenkin sitä ei kai voi liiaksi korostaa, että samoin kuin Suomessa niin myös täällä suurin massa on ihan "tavallisia tyyppejä", mutta tuo arjen uskonnollisuus ja hengellisyys näkyy mielestäni ehdottomasti enemmän täällä kuin Suomessa ja noista asioista saa myös kysyä ja puhua vapaammin.

Kokonaan en siis suostu suomalaisista juuristani luopumaan tämän asian suhteen, mutta olen myös ottanut innolla vastaan hieman avoimemman ja tunteellisemman otteen omaan kristillisyyteeni. Haluan kuitenkin huomauttaa, että kuten lukioaikana huomasin, niin myös Suomessa on paljon ihan perus protestanttisia seurakuntia, joista löytyy ääntä ja riemua! Suurin ero liittyykin mielestäni siihen, että täällä ei useinkaan tarvitse kohdata tuollaisen pienemmän seurakunnan jäsentä saadakseen siunauksia tai kuullakseen ruokarukouksia.

* http://hirr.hartsem.edu/megachurch/definition.html

Lähtölaskenta mallikilpailun semifinaaliin sekä kauneuskilpailuun!

Asukuvaa tältä päivältä

Mun piti tulla kirjoittelemaan pitkä pätkä siitä, miten vanhat, päiväkotiajoista asti jatkuneet ystävyyssuhteet saattavat muuttua todella toksisiksi ja miten vaikeaa tuollaisista tilanteista on lähteä pois ennen kuin on "liian myöhäistä" mitä tulee esimerkiksi omaan itseluottamukseen. Tämä viikko on siis ollut tähän päivään asti todella rankka ja olen ymmärtänyt, miten alas itseluottamukseni on vajonnut porukassa, jossa kukaan ei oikeastaan ole enää kunnolla viihtynyt pitkään aikaan. Muutama tyyppi hengaa keskenään ja loput ovat löytäneet jo kauan aikaa sitten uudet porukat, mutta silti on vain tuntunut siltä, että meidän on "pakko" olla ryhmänä forever together, koska olemme tunteneet jo niin pitkään. Ja niin usein kuulee ihmisten ihailevan tuollaisia päiväkotiajoista jatkuneita ystävyyssuhteita, joten olen itsekin ajatellut, että en luovuta.

Mutta tosi asiassa en ole kokenut tulleeni ymmärretyksi enää pitkään aikaan ja tällä viikolla olenkin käynyt läpi prosessia, jota olen pitkittänyt jo aivan liiaksi ja tullut samalla pilanneeksi "sosiaalisen itseluottamukseni" lähes totaalisesti. Osa minusta on ollut äärettömän surullinen siitä, että tilanne on muuttunut niin kireäksi ja vaikeaksi, vaikka toisaalta olen jo vuosien ajan toivonut voivani hiljalleen irroittautua ja tutustua sekä käyttää aikaani sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa minulla on enemmän yhteistä nykyisyydessä. Vanhoja asioita menee rikki, jotta vapautuu tilaa jollekin uudelle ja minulle tuo uusi tipahti syliin tänään, kun sain tiedon siitä, että minut on hyväksytty yhden fitnessmallikilpailun semifinaaliin!

Laitoin huvikseen hakemuksen tuohon kilpailuun tämän kuun alussa, kun olin vielä liikunnan ja ruokavalion osalta kunnon imussa, joten kun sain tuon semifinaalin sähköpostin, olin aluiksi kauhuissani, koska realistisesti en ole nyt antanut kaikkeani lähes kahteen viikkoon. Ei, en ole heittänyt kokonaan kehitystäni hukkaan, mutta kunnon rasvanpolttoliikuntaa ei ole ollut tarpeeksi ja olen edelleen syönyt huonommin. Mutta alun kauhun tilalle tuli nopeasti kunnon challenge accepted-fiilis ja tämän innoittamana päätin myös vihdoinkin ilmoittautua elämäni ensimmäiseen kauneuskilpailuun, jota olen silmäillyt jo jonkin aikaa. Täältä voi käydä lukemassa alkuperäisestä suunnitelmastani noiden kilpailuiden suhteen ja myöskin niistä syistä, joiden takia halusin lähteä tähän mukaan.

Anyway kaikki tämähän tarkoittaa sit, että let's level uppppp!

Tuon mallikilpailun semifinaali käydään 7.10. eli siihen ei todellakaan ole paljoa aikaa enää ja kauneuskilpailu on heti seuraavalla viikolla ja jatkuu useiden päivien ajan eli jos pääsen läpi semifinaalin niin kilpailu kestää yhteensä kolme päivää, mikä on aika tavallinen pituus koko kilpailulle, koska myös arvostelu pohjautuu niin moneen eri osa-alueeseen. Tämä aika tiukka aikataulu ei kuitenkaan enää alkushokin jälkeen pelota ollenkaan, vaan oon oikeasti todella innoissani tästä ja alkuviikon draamojen ja menneisyyden pöllytyksen jälkeen tämä on tuonut todella ihanan freshiyden. Onkin paras hetki koskaan vain pitää silmät kiinni tulevaisuudessa ja todeta, että ne kulkevat rinnallani, jotka kulkevat ja muut jääköön taakse!

Sen lisäksi siis, että hyppään johonkin ihan uuteen niin haluan myös vihdoinkin kokeilla jotain sellaista, mitä olen pitkään halunnut (noiden kilpailujen lisäksi toki): haluan kokeilla ja oikeasti kunnolla sitoutua Fitfarmin Go fat go ruokavalioon. Ensimmäinen liikuntaan ja ravintoon liittyvät blogit, jotka muistan löytäneeni ja lukeneeni läpi joskus 2017 olivat erään suomalaisen bloggaajan, joka kirjoittelee edelleenkin ja joka suoritti useammin kuin kerran Fitfarmin valmennuksia kokonaan läpi. Muistan, miten mietin, että vau, hän oikeasti sitoutuu esimerkiksi noihin 10 viikon biksuchallengeihin! Toki ideaalitilanteessahan tekisit sen haasteen yhden kerran ja sitten oppisit ylläpitämään uutta kroppaasi, jotta ei tarvitse tasaisin väliajoin aina "aloittaa alusta", mutta onneksi itse voin vaikuttaa siihen, mikä oma lopputulemani on!

Miksi juuri tuo ruokavalio? Rehellisesti tämä on ollut jo vuosien ajan päähänpinttymäni, joten ei kai ole mitään sen erityisempää syytä sen lisäksi siis, että moni on saanut hyviä tuloksia tuolla. =D Oma versioni tosin tulee olemaan kokonaan lihaton ja ainoa eläinperäinen tuote, mitä tulen syömään ainakin aluksi on raejuusto, mutta tuostakin toivon mukaan pääsen jossain vaiheessa pois. Näin aluksi olen kuitenkin ajatellut ottaa raejuuston mukaan tuohon dieettiin, koska se on vain yksinkertaisesti todella helppo ja täyttävä protsku, josta tiedän myös, että mahani ei tule kipeäksi eikä kehoni ala erittämään lähes ollenkaan limaa.

Aion siis lauantaina ikään kuin laskeutua dieettiin ja sunnuntai tulee olemaan ensimmäinen päivä, kun kokeilen tuota ja postaan myös suunnittelemani ja tuunaamani ruokavalion! Iiiks, olen niin innoissani kaikesta tästä! Let's level up! =)

It's a party in the U.S.A 🎶

Huh huh, millainen viikonloppu takana! Perjantaina siirryin Losiin vanhempien luokse viikonlopuksi ja tuolloin ei tullut tehtyä mitään sen suurempaa eli tehtiin vanhempien kanssa vähän ruokaa ja menin aika ajoissa nukkumaan. Lauantaina kävin tunnin aamukävelyllä ja sen jälkeen olikin jo aika valmistautua yhden firman haastatteluun ja sieltä riensinkin toisen firman promotöihin, joiden jälkeen kävin hetken aikaa pyörimässä kaupoilla ystävien kanssa. Iltapäivällä siirryttiin kätyilemään meidän kämpille, sillä juhlittiin minun ja muutaman muun ystävän yliopiston ja collegen aloitusta ja voi luoja... Luukutettiin musiikkia Miley Cyruksesta J. Karjalaiseen ja Alice Cooperiin, tanssittiin aivan hulluina ja hiestä märkinä ja nukkumaan taidettiin mennä kolmen aikoihin aamulla. Sunnuntaina olo oli jotain sellaista, mitä en muista hetkeen kokeneeni ja koko eilinen menikin kirjaimellisesti sängyn pohjalla päänsäryssä, etovassa olossa ja mahaongelmista kärsien. 

Hauskaa siis oli, mutta huomattavasti vähempi määrä alkoholia olisi kyllä ehdottomasti riittänyt! Tajusin myös eilen, että nykyään yksi isoimmista alkoholin tuomista ongelmista on se, että jo pelkästään yksi lasi skumppaa vie ruokahalun lähes kokonaan pois. Vaikka totta kai sekin on ollut keholle haitallista, että on aiemmin partyillessä juonut äärettömän määrän niin sentään myös söin illan ja yön aikana. Mutta nyt tässä on selvästi tapahtunut muutos ja esimerkiksi tuolloin lauantaina tuli 21-tuntisen hereillä olon aikana syötyä: iso hedelmäsalaatti, protskupatukka, pieni salaatti seitanilla ja krutongeilla sekä kaksi palaa pizzaa. Ja näistä nuo pizzat olivat ainoa ruoka, jonka söin sen jälkeen kun alotettiin juhlinta. Sunnuntainakaan ei ollut yhtään nälkä, joten päivän aikana join puoli litraa Alpron suklaasoijamaitoa ja söin yhden pienen leivän salaatilla, kurkulla ja seitanilla. That's all ja siltä kyllä tuntuikin, kun tänään aamulla heräsin. 

Sen lisäksi siis, että ylipäätään alkoholi ei nykyään sovi keholleni enää ollenkaan, aiheuttaa se tälläisiä toisenlaisiakin ongelmia. Pelkkä päivällisen aikana nautittu lasi viiniä aiheuttaa tuota ruokahalun tipahtamista lähes olemattomaksi ja tästä tietenkin taas aiheutuu väsymystä seuraavaksi päiväksi. Myös tämä maanantai tulee olemaan low energy day, mikä harmittaa, koska olen tykännyt niin paljon siitä, että pääsen aloittamaan uuden viikon liikunnallisesti. Tänään kuitenkin priona oli palaaminen takaisin kampukselle, koska eilen en yksinkertaisesti pystynyt liikkumaan ja lisäksi täytän kehoni ravinteikkaalla kunnon ruualla, jotta jaksan huomenna liikkua!

Olen muuttanut paljon elämässäni ja itsessäni ja kaikista muutoskohteista en ole täällä edes erityisesti kirjoitellut, mutta olen ollut todella kiitollinen siitä, millaisia uusia tuulia elämääni on tullut viimeisten parin vuoden aikana! Lisäisku vanhasta irrottautumiselle oli eilen iltapäivästä erään ihanan nuoren miehen ilo ja kupliva kerronta hänen viikonloppunsa kuulumisista. Kyseisen henkilön pehmeä ääni ja nauru tuntuvat ihan kodilta, josta en haluaisi olla poissa yhtäkään päivää. Hän on myös ollut iso motivaattori minulle siihen, että saan itseni uudelle ja vakaalle tasolle ja eilisen fyysisen huonon olon lisäksi tuli huono mieli ihan vain siitä, että tuo mies on kaikki se uusi ja vakaa, mitä haluan elämääni, mutta sen hetkinen fyysinen tilani oli kaikki se vanha, josta haluan eroon. Se entinen sekoileva bileminä ei vain tunnu enää oikealta minulta ja tällä hetkellä se on myös sellainen aikakausi, jota en halua edes kovin paljoa muistella. Ehkä joskus pystyn nauramaan niille jutuille, mutta tällä hetkellä ne ovat hieman liian lähellä ja vain aiheuttavat kauheasti häpeää ja myös surua. 

Viikko alkoikin ei niin hyvissä fiiliksissä, mutta toisaalta myös todella kiitollisena siitä, että taas vahvistui se suunta, jota kohti jatkaa! Välillä tälläisiä mokia ja kuoppia vain kai tarvitsee, jotta saa kokemuksen siitä, että se aiemmin tavoitteeksi asetettu suunta on oikeasti se major goal. Nuo mokailit ovat ikään kuin lisää pieniä paloja omaan identiteettiin ja vahvistaa näkemystä unelmaminästä. Fyysinen hyvä kunto, terveelliset elämäntavat ja aktiivinen elämä ovat siis edelleen se suunta, jota kohti menen ja jonka annan ohjata valintojani. 

Jääköön lauantain alkoholin läträys siis oikeasti viimeiseksi kunnon pämppäykseksi! Tanssiminen jatkukoon, mutta ihan selvinpäin tästä lähtien! =)

Pientä turbulenssia

Heippa! Tuli pidettyä viikon blogitauko ja aluksi syyksi tuli se, että jotenkin vain yhtäkkiä koin, että en muka tarvitsisi enää niin tarkkaa kirjanpitoa liikunnoista, sykkeistä ja muusta ja terveelliset elämäntavat ja liikunnallisuus vaan menisivät omalla painollaan. Mietin myös, miten paljon aikaa jäisi muuhun, jos en bloggaisi, mutta kuinkas sitten kävikään... Lauantaita ja sunnuntaita lukuunottamatta liikkuminen ei ollut yhtään sellaista, mitä olin suunnitellut ja liikunnan nikottelu vaikutti saman tien myös ruokailuihin. Syöminen siis aluksi väheni ja sen jälkeen söin aika huonosti eli kahvilasta jotain bagelia ja muffinsseja ja vegaaniudesta ei tietoakaan. Mitään varsinaista ahmimista ei ole ollut, mutta ruokaa on tullut syötyä yli tarpeiden eikä ravinto todellakaan ole ollut ideaalia ja se on välittömästi näkynyt unen laadussa, vireystilassa ja ihon kunnossa. Lisäksi ruuassa (tai "ruuassa") ollut maito on laittanut mut yskimään limaa ja myös keuhkoissa tuntuu outoa kipuilua (ei ole koronaa, ei hätää), mikä tapahtuu aina, kun olen syönyt maitotuotteita useita päiviä putkeen.

Mutta nyt katkeaa tuo tahmeampi viikko ja Luojalle kiitos liikuin oikein kunnolla sekä lauantaina että sunnuntaina eli tällä hetkellä päällä lienee pääasiassa liiasta suolasta tullutta turvotusta! Vielä eilen söin vähän huonommin eli liikaa suolaa ja rasvaa, mutta nyt tiistaista eteenpäin aion taas panostaa kunnon ravintoon, sillä huomasin jopa, että hedelmien vähäinen syönti viime viikolla johti siihen, että olin lauantaiaamuna aivan tajuttoman kuiva koko päivän. En ole edes koskaan tajunnut sitä, miten paljon vettä kehooni tulee pelkästään hedelmien muodossa! Back to business siis tuonkin osalta, koska hyi se olo, kun koko keho on karhea kuivuudesta ja kamala määrä vettäkään ei tunnu helpottavan oloa.

Osa viime viikon laiskottelusta johtuu myös varmasti siitä, että yhtäkkiä kaikki vain alkoivat kirjaimellisesti kuolla tai sairastua vakavasti. Yksi suru-uutinen tuli Ukrainasta, jossa minulla on siis sukua ja muut uutiset tulivat kaukaisemmilta sukulaisilta tai ystävien sukulaisilta. Tähän päälle tietenkin Her Royal Majesty, rest in peace! Mutta jotenkin tuntui vain siltä, että pakka alkoi oudosti hajoilla ja hassulta tuntuu se, että tällaista alkoi tapahtua aika monelle nimenomaan viime viikolla. Olen aiemmin ollut aika skeptinen kuun kiertoon liittyviin energioihin, mutta tällä kertaa pakko sanoa, että kaikki näiltä videoilta (video 1 ja video 2) ovat osuneet omaan elämääni. Ja näin ollen olen jopa aika helpottunut siitä, että viime viikon perjantaina esiin nousi hassu reaktio, jota en mitenkään suunnitellut.

Eli yhtäkkiä kuin jonkun toisen sanomana tuli mieleen ajatus siitä, että pitäisi ikään kuin astua sivulle ja seurata tätä kaikkea mielenkiinnolla eikä todellakaan olla pelokas tai huolissaan. Ja tuon jälkeen päälle laskeutui suuri rauha vaikka osa minusta mietti, että apua, olenko tosiaan näin tunteeton?! Mutta nyt olen vain kiitollinen siitä, että tuo rauha oli automaattinen reaktio, sillä juuri tuohonhan minun tulisikin pyrkiä sekä kristittynä että myös henkilönä, joka uskoo siihen, että maailma peilaa omia tekoja ja asenteitamme. Joten tällä hetkellä annan itseni pysyä rauhallisena enkä pidä sitä merkkinä tunteettomuudesta, sillä tiedän, että en todellakaan ole kylmä ja epäempaattinen. 

Asiat liikkuvat ja irtoilevat juuriltaan, jotta jotain uutta voi tulla tilalle. Pidän myös Sri Akarshanan tavasta puhua siitä, että sinänsä paha ei ole pahaa, se vain on. Ajattelen moraalin olevan sitten toinen asia ja oma laaja keskustelunsa, jossa minullakin on vahvat mielipiteeni, mutta etenkin tälläisinä hetkinä siinä on jotain todella lohdullista ja helpottavaa, että eivät nämä asiat ole pahoja. Ne vain ovat.

Tälläistä kuuluu siis tällä hetkellä ja jos jotain vähän tylsemmän tavallista on kerrottava niin se, että hui, miten onkin yhtäkkiä kylmä! Lämpötila on siis ollut lähes 40-asteessa jo jonkun aikaa, mutta nyt se on tippunut alle 30-asteeseen ja tuntuukin todella absurdilta, että von edes oikeasti olla kananlihalla +26-asteessa?!? ='D This California life, lemme tell ya... En enää varmaankaan kestäisi hetkeäkään jossain Lapin pakkasissa! 

Toivottavasti muillakin on alkanut uusi viikko täynnä tsemppiä ja motivaatiota muuttaa elämä ja terveys parempaan suuntaan! Muistakaa, että oikeasti koskaan ei ole liian myöhäistä päättää, että riittää jo tää itsesabotointi! En todellakaan ole mikään täydellisyyden perikuva ja myös sen takia halusin tulla takaisin tänne ja kertoa epäonnistumisistani. I win and then I fall, mutta häviäjä on häviäjä vain, jos ei nouse uudestaan ylös. Ja jokainen meistä ansaitsee parhaimman mahdollisen terveyden! 🤍​

Viimeisen viikon kehitysloikat

Tuntuu, että viime kirjoituskerrasta on jo ikuisuus vaikka ei siitä ole kuin joitakin päiviä. =D Treenit on edistyneet todella, todella hyvin! We gettin' stronger ja se tuntuu aivan mahtavalta. Alla on taas HIIT-treenien osalta kehitysseuranta eli ensimmäiset kaksi treeniä ovat sama 20 min HIIT + venyttely ja kaksi viimeistä ovat sama 30 min HIIT + venyttely.

27.8. lauantai

29.8. maanantai

1.9. torstai

5.9. maanantai

Kuten voi huomata niin tämän päivän treenissä keskivertopulssi ei yltänyt enää lähellekään 120 bpm:ään enää! Maksimipulssi on aina ollut 170 bpm:n rajoilla, mutta kyllä tästä voi jo nähdä kunnon huomattavaa parantumista, mitä tukee myös se, miltä treenit ovat tuntuneet. Tänään ei oikeasti edes tehnyt mieli tehdä tuota HIIT:iä ja jotenkin olin odottanut todella tahmeaa treeniä, mutta yllätyksekseni siitä vaiheessa, kun treeni loppui suusta pääsikin: "ei, ei vielä, mulla on hirveesti vielä energiaa jäljellä!" =D Ihan mahtava hikoilusessio takana siis ja loistoaloitus viikolle!

Viime viikolla piti lisäksi lisätä päivittäisiä ruokamääriä ihan kunnolla, koska huomasin, että mulla oli koko ajan nälkä ja energia oli vähissä. Yllätyksekseni ruokamäärän lisääminen ei aiheuttanutkaan mitään ahdistusta tai muuta mitä odotin, koska niin on käynyt aina aiemmin. Ruuan määrän lisääminen nimittäin auttoi heti etenkin aamuturvotukseen, joka katoaa nyt paljon nopeemmin, maha on toiminut paremmin ja se on aamuisin jopa oikeasti aika litteä ja luonnollisesti energiaa on paljon enemmän koko päiväksi. Uskon, että nuo positiiviset muutokset olivat se syy, minkä takia tällä kertaa ei tullut päälle taas se sama vanha pelko siitä, että jos syön lisää syön liikaa eikä rasvaa pala ja keho kehity kiinteämmäksi. 

Nyt on myös ehkä vain ollut yksinkertaisesti "oikea" hetki tuollaiseen lisäykseen, sillä olen kaikista töyssyistä huolimatta pitänyt kehostani hyvää huolta useita kuukausia putkeen mikä näkyy parantuneessa ruuansulatuselimistössä ja aineenvaihdunnassa. Aiemmin nimittäin ruuan määrän lisäys kun on saattanut heti alkuunsa tyssätä ihan vain siihen, että maha ei ole kestänyt enempää ruokaa ja olo on ollut paljon pahempi kuin hieman vähäisemmällä ruualla. Näin siis yleensä pitkän huono jakson jälkeen, kun olen ehkä viikon tai pari ollut niukemmalla kalorimäärällä ja treenit ovat alkaneet tuntua vaikeilta, jolloin olen yrittänyt lisätä energian saantia. Mutta nyt tuntuu siltä, että ruuan lisäys on vain laittanut kehoon lisää kierroksia!

Vaatteet alkavat jo tuntua todella hyviltä päällä ja keho tuntuu paljon kiinteämmältä, mutta silti tämän viikon tuleva punnitus hieman jännittää. Kävin viime viikolla pari kertaa kehonkoostumusvaa'alla ja paino oli noussut, mutta lihas- ja rasvaprosentit olivat jatkaneet liikkumista oikeaan suuntaan. Kunnon kehonkoostumusmittauksen otan kuitenkin vasta parin viikon päästä, kun datan vertailussa on oikeasti jotain järkeä. 

Eli siihen asti peili, vaatteet ja fiilis saavat olla edistymisen mittarit! =) Mahtavaa viikon alkua kaikille!

Koukussa uusiin alkuihin

 

Tunnustaako kukaan ostaneen joskus uuden päiväkirjan ihan vaan sen takia, että ”uusi päiväkirja, uusi minä”? Tai syöneen kaapeista kaikki vanhat moskat pois, jotta voi aloittaa puhtaalta pöydältä?  

Perus juttuja aika monelle, mut mitä jos tuosta kaikesta tuleekin riippuvuus? Mitä jos tuon riippuvuuden takia seilailet eri harrastusten, tyylien ja jopa kaupunkien ja maanosien välissä ihan vain, koska tarvitset jatkuvasti sen uuden alun tuoman kutinan vatsan pohjaan? Mitä jos tästä johtuen joudutkin yhtenä päivänä huomaamaan sen, että sinulla ei oikeastaan ole ollenkaan kunnon identiteettiä enää etkä uskalla tehdä mitään pitkän tähtäimen suunnitelmia, koska ikinä ei voi tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi? Kadotat itsesi ja samalla luottamuksen itseesi.

Näin kävi minulle enkä ole vieläkään täysin varma siitä, mistä tuo kaikki sai alkunsa tai milloin se alkoi tasaantumaan. En edes ollut ajatellut asiaa ennen kuin törmäsin erääseen tubettajaan, jonka videoita aloin kahlata läpi ihan toisesta syystä. Minua siis vain kiinnosti hänen matkansa siihen pisteeseen, missä hän silloin vuonna 2019 oli. Kun katsoi putkeen videoita, jotka sijoittuivat noin viidelle vuodelle, huomasin kaavan: jatkuvaa muuttamista, jatkuvia uusia dieettikokeiluja ja elämäntapoja ja tietenkin se uusi julistettiin aina parhaimmaksi mahdolliseksi kunnes hän hyppäsi seuraavaan juttuun. Kokonaisia ystäväporukan ja sitä myötä moraalikäsitysten muuttumisia... Ja kun näin sen kaiken niin selvästi niin jokin siinä kliksahti ja tajusin olleeni itse aivan samanlainen.

Don’t get me wrong, kaikki me muutumme ja kasvamme, mutta sanoisin omasta kokemuksestani elämään kuuluvan kasvamisen ja uusien alkujen riippuvuuden eron tulevan esiin etenkin siinä, miten impulsiivisesti asioita muutetaan. Ja myös kuinka järjestelmällisesti toistuvissa sykleissä nuo impulsiiviset ja radikaalit muutokset tapahtuvat, jotta saa pidettyä sen jatkuvan honeymoonin elämässään. Tasaantumisvaihe tulee vastaan kaikessa ja meille kaikille ja toki se riippuu myös hieman asiasta onko se tasaantumisvaihe mieluinen vai alkaako jyllätä pelko siitä, että esim. parisuhteessa se toinen kyllästyy.

Minulle uusien alkujen riippuvuudessa eläneelle nuo tasaantumisvaiheet olivat todella painajaismaisia ja saattoivat jopa aiheuttaa masentumista. Tuntui, että elämä luisui käsistä ja tuhlasin aikaani ja että tuolla jossain olisi se paljon parempi elämä. Osittain tuohon uusien alkujen riippuvuuteen kai vaikuttikin myös FOMO eli fear of missing out. Jos en nyt hyppää tästä kelkasta seuraavaan niin ihan varmasti minulta jää kokematta jotain elämää suurempaa.

Oman lisänsä tasaantumisvaiheen paniikkiin toivat sellaiset negatiiviset asiat, jotka monille ovat vain yksi luonnollinen osa sitä tasaista arkea eikä mikään merkki siitä, että kaikki täytyisi saman tien uudistaa. Esimerkiksi epäonnistumiset kehoprojekteissa, tanssiryhmän hajoaminen muiden jäsenten mielenkiinnon ja ajan puutteeseen sekä turhautuminen siihen, että ei vaikka ollutkaan opiskellut viikolla x niin paljon kuin piti. Nämä kaikki tavalliseen elämään kuuluvat asiat toivat itselleni jatkuvasti ”selkeää näyttöä” siitä, että nyt on lähdettävä räjäyttämään perustus ja aloitettava kokonaan alusta. Jos kehoprojekti oli mennyt penkin alle niin saatoin viikonkin ajan vain mässäillä kaikkea mitä mieli teki, koska tämän tulen jälkeen voin nousta fenixinä johonkin ihan uuteen.

Tämä riippuvuus uusiin alkuihin aiheuttikin todella paljon haittaa niin fyysiselle kuin mielenkin terveydelle, koska uuden lähdön aikaansaamiseksi piti todellakin rikkoa kaikki vanha. Loppujen lopuksi siis tuo uuden alun tarjoama ihana kutina vatsanpohjassa aiheuttikin usein vain stressiä ja ahdistusta, mitä vielä syvensi se, kun huomasi, että eivät asiat olleetkaan muuttuneet 100%:sesti niin kuin itselleen uskotteli. Ja sitten täytyi taas rusauttaa perustus pois ja näin vaarallinen sykli oli valmis.

Tässä muutamia esimerkkejä mun dramaattisimmista ”uusista aluistani”. Nämä ovat siis ne isoimmat jutut eli kaikki uudet alut eivät ole olleet näin radikaaleja!

• Kerralla pois kaikki tietynlainen ruoka ja aloin syömään samoin kuin joku henkilö x, kunnes realiteetit (eli että ruokavalio ei vain palvele juuri mun aktiivisuustasoja ja kroppaani) tuli vastaan ja taas tarvittiin ”uusi alku”
• Lähes kaikkien entisten vaatteiden, kenkien ja laukkujen pois myyminen/kierrätykseen vieminen ja uusien vaatteiden yms. ostaminen
• Voin sanoa, että huhheijaa, mikä urakka käydä vuosien kerrostumat pois vaatekaapista ja hankkia kaikki tarpeellinen kerralla! Näitä tehdessä en välttämättä ole edes nukkunut kuin 3-4 h yöunia, koska on vain ollut niin pakonomainen tarve päästä vanhasta eroon niin nopeasti kuin mahdollista
• Kaikkien entisten urheiluvaatteiden kierrätykseen vieminen, koska ”uusi minä” urheilee eri tavalla ja tarvitsee uudet vaatteet
• Seriously what?!
• Hki-LA-Hki-LA-Miami-LA-San Fransisco-LA-Hki-LA-Hki-Italia-Espanja-Hki-LA-NYC-LA-Hki-LA
• Tämä kaikki siis muutaman vuoden sisällä
• Hiusten muuttaminen blondista polkkatukasta tumman ruskeaksi ja pitkäksi
• Hitto sitä värjäilyurakkaa takaisin omaan väriin ja pidennykset myös osittain vaurioittivat päänahkaani =(
  
• Oman huoneen vaihtaminen huoneesta toiseen ja myös huonekalujen jatkuva siirtely (etenkin sängyn paikan vaihtaminen oli se tärkein asia)
• Etu/kutsumanimen ja toisen nimen pallottelu kaksi kertaa
• Jep, olen oikeasti vaihtanut kaksi kertaa kutsuma- ja toista nimeäni niin, että vaihdoin syntymässä annetut nimet ensiksi päittäin, jolloin aiemmasta toisesta nimestä tuli etu- ja kutsumanimi ja sitten myöhemmin muutin ne takaisin syntymänimien järjestykseen. Eli nykyään etu- ja kutsumanimeni on se sama, jollaisena synnyinkin, mutta blogissa tykkään edelleen pitää tuota nykyistä toista nimeäni kutsumanimenä
• Oman tanssilajin vaihto kerralla baletista hiphoppiin
• Suurimalla osalla tanssijoista on siis ns. ”oma laji” eli se tanssilaji, joka on heille luontevin ja se, missä he eniten haluavat kehittyä. Ja muut tanssilajit ovat sitten vain kevyt harrastus tai ne nähdään tuota omaa lajia kehittävinä lajeina
• Bileminän vaihtuminen lennosta "kilttiin tyttöön", jolla oli aivan eri harrastukset, vaatekaappi, ystäväporukka ja jopa musiikkimaku kuin tuolla bileminällä

 

Uusien alkujen riippuvuuteen liittyi myös hyvin vahvasti joko-tai ajattelu ja tätä tekstiä kirjoittaessa tulinkin miettineeksi oliko yksi riippuvuuden katkaisemisen isoimmista syistä se, että opettelin FOMO:n lisäksi pois tuosta mustavalkoisesta ajattelutavasta. Riippuvuuden keskimmäinen teema ja ajatushan oli se, että kun vaikka muutan uuteen maahan, olen jotain ihan erilaista eli musta muuttuu yhdellä napsautuksella valkoiseksi. Sitten kun arki koittikin vaikka Losissa niin muutin takas Helsinkiin ja olin muka taas uusi ihminen. Tai jos vähänkään haparoin uuden ruokavalion kanssa ja söin jotain mitä "entinen minä" söi niin kaikki oli muka saman tien pilalla. Uus minä oli muuttunut valkoisen kimaltelevasta tahmean harmaaksi ja eikun vieläkin uudempaa minää vaan tulille!

Mietin noina pahimpina aikoinani olisiko minulla joku persoonallisuushäiriö, mutta enää en usko tuohon, sillä ne uudenlaiset ajattelumallit, joita olen opetellut on selvästi auttaneet ja nykyään arvostankin juuri sitä, että suurin osa asioista pysyy entisellään. Käytännön muutos on siis se, että olen opetellut pois pahimmasta joko-tai-ajattelusta, FOMO:sta ja perfektionismista, mutta toki nämä on tunteita ja ajatuksia, jotka pulpahtavat esiin aika vaistomaisestikin välillä ja sitten vain täytyy niissä hetkissä pysähtyä ja rauhoitella itseään.

Ja välillä se on oikeasti todella vaikeaa ja joudun suurin piirtein itkua vääntäen pakottamaan itteni pysymään sillä polulla, jonka mä tiedän pitkällä tähtäimellä oikeaksi, jotta en lähde rikkomaan jotain sellaista, minkä ei tarvitse muuttua niin radikaalisti. Sitten hiljalleen tunteet tasaantuvat ja rauhoitun ja usein jo seuraavana päivänä totean, et hitto, mitä eilen oikeen tapahtu, olinpa typerä ja kiitos minä, kun pysyit vahvana. Sanoisin myös, että oman mielenterveyden ja myös fyysisen terveyden parantaminen on tehneet tuollaisista uusista aluista lähes tarpeettomia: mun elämä on mahtavaa tässä ja nyt eikä mun tarvitse aloittaa puhtaalta pöydältä, jotta olisin onnellinen tai kiinnostunut omasta elämästäni!

 

Jos joku kokee, että tää teksti kertoi juuri sinusta niin neuvona voisin sanoa, että tätä ehdottomasti voi ja pitääkin lähteä purkamaan osiin! Miksi tämä nykyisyys pitäisi muuttaa? Mitä oikeasti haluan siltä uudelta alulta? Mitkä asiat nykyisessä elämässäni tulevat luultavasti myös siirtymään siihen uuteen? Mitkä jäävät taakse? Onko niitä taakse jääviä asioita mahdollista poistaa tässä nykyisyydessä ilman suuria korjausliikkeitä? Mitä kaipaan nykyisyyteeni ja mikä siinä on hyvää? Mitä kaipaan tulevaisuuteeni ja mitä taas en?

Samoin kuin kaikkien riippuvuuksien kanssa niin valitettavasti näihin kysymyksiin vastaaminen rehellisesti voi ensiksi tuntua mahdottomalta tai sitten vaan aivan liian vaikeelta. Koska se on vaikeeta katsoa itseään ja omaa pirstaleista elämäänsä rehellisesti ja todeta, et hitto mä oon sekaisin. Riippuvuuksista eroon pääseminen on aina pitkä prosessi. Itseltä se on vaatinut vuosia ja silti edelleenkin joudun olemaan tarkkana, koska kaikissa tilanteissa en vielä osaa automaattisesti reagoida järkevästi eli löydän itsekin vähintään kuukausittain uusia triggereitä, joita en ole vuosiin kohdannut ja tällöin nuo vanhat tottumukset nostavat päätään, koska en ole saanut aiemmin tilaisuutta lähteä käsittelemään niitä uudella tavalla.

Ainahan nuo uudet alut ei todellakaan ole niin radikaaleja kuin mulla on pahimmillaan ollut, mutta suosittelen ehdottomasti myös käymään noita yllä olevia kysymyksiä rehellisesti läpi, jos satut olemaan se "alotan maanantaina"-tyyppi, koska tuokin näennäisesti pieneltä vaikuttava tapa voi oikeesti pitkällä tähtäimellä viedä sulta aivan turhaan vuosia, kun voisit jo olla perillä. Ja perillä voi siis myös olla tajuaminen siitä, et hitto, eihän tän jonkun asian edes tarvitse muuttua, kun tälleen mä tykkään elää ja tää sopii just mulle.

Mikä ikinä se sun tilanne onkaan ja millaisia tunteita nousee esiin niin muista armollisuus itseäsi kohtaan! Meidän täytyy oppia olemaan sekä vanhempia että parhaimpia ystäviä itseämme kohtaan, jotta pystyy turvallisesti käymään läpi kipeitä asioita ja motivoimaan itseään oikeasti rakentavilla tavoilla!