sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Arkeen palattu (ainakin melkein)

 

Olipa ihanaa palata Kaliforniaan torstaiaamuna! Heitin tavarat dormiin, laittauduin ja lähdin ulos Mr. P:n ja ystävieni kanssa. Tuntui siltä kuin olisin ollut poissa kuukauden ja olin aivan on fire kaikesta siitä, mitä viime viikkoina on tapahtunut, miten loppuvuoden suunnitelmani ovat selkeytyneet, miten oma identiteettini on vahvistunut ja miten mahtavalta minusta on tuntunut viimeisen viikon aikana.

Jaaaa tietenkin tulin heti kipeäksi. =D Tosin en kunnolla kipeäksi, mutta hieman nuhaa ja väsymystä. Toivonkin, että pääsen ensi viikolla takaisin urheilun pariin, koska huomaan, että ärsyynnyn taas todella nopeasti, minkä olen vuosien aikana huomannut merkiksi siitä, että en ole fyysisesti tarpeeksi aktiivinen. Nämä ärsyyntymiset tulevat ihan puskista ja laantuvat saman tien. 

En ole luonnostani henkilö, joka suuttuu helposti, joten haluaisin nuo kiukkukohtausket pois niin pian kuin mahdollista... Huomenna siis yritän balettia, mutta tiistain lenkki varmaankin jää varuiksi välistä ellei olo ole tiistaiaamuna ihan normaali. Sitten voisin vetäistä kevyen 4-5 kilometrin lenkin. 

Tämän viikon tiistaina juoksin 8 km ja keskiviikkona ei tuntunut mitään, mutta torstaina polvissa alkoi tuntua hassulta. Keskiviikkona minulla oli aika huonot kengät jalassa koko päivä ja uskonkin torstain polviongelmien johtuneen tuosta. Tällä hetkellä olo on hieman ahdistunut tuosta inhottavasta tunteesta polvissani, koska tätä ongelmaa on ollut aikaisemminkin ja pelkään, että en pääse enää ikinä juoksemaan niin pitkiä lenkkejä kuin oikeasti haluaisin ilman tälläisiä jatkuvia ongelmia.

Mutta täytyy vain taas huoltaa kehoa ja treenata polvia vahvemmiksi! Polvissa tuntui siis vielä eilen perjantainakin oudolta, vaikka torstaina istuin melkein koko päivän. Noh, se, että kuntoilija ei tervettä päivää näe pitää siis edelleen paikkaansa, mutta onneksi tiedän, että moni on onnistunut kuntouttamaan esimerkiksi polvensa aika pienellä vaivalla.

 


Tällä viikolla ei siis tosiaan ole tullut liikuttua läheskään niin paljon kuin olisin halunnut ja syötykin on Havaijista palattuani vähän miten sattuu. Ihanat retriitiltä saadut syötävät lahjat eli itsetehdyt kaurakeksit ja maapähkinävoikupit menivät nassuun heti torstaina, samoin pizzaa tuli syötyä, lauantaina muutama lasi valkoviiniä ja liian rasvaista ruokaa jne jne. 

Ei siis ideaali terveysviikko, mutta yritän olla lyömättä itseäni liian lujaa, sillä etenkin eilen lauantaina tein opiskelujuttuja todella paljon pois rästistä ja olen oikeasti todella ylpeä tuosta, koska minulla itse asiassa oli vaikka ja mitä muuta suunniteltuna tuolle päivälle. =D Lisäksi on ollut ihanaa huomata, miten nämä roskaruuat eivät oikeasti ole tuoneet hyvää oloa ja varmasti nekin ovat olleet yksi mielialaa laskenut ja v-käyrää nostanut asia.

Lauantain viini ei maistunut miltään, samoin syömäni rasvainen kung po tofulla ei oikeasti maistunut yhtään millekään muulle kuin rasvalle. Annos, josta yleensä olen nauttinut aivan kunnolla! Nyt ainoa asia, mitä kaipasin oli jotain tuoretta, kylmää, mehukasta ja oikeasti ravitsevaa. Tälläisestä sisäisestä kompassista täytyykin ehdottomasti ottaa nyt koppia ja antaa keholle sitä ruokaa, mitä se fiksuna tajuaa pyytää. 

Toivottavasti ensi viikolla voisin postata vähän treenipitoisempaa tekstiä, mutta jos ei muuta niin ainakin suunnittelemani ruokailusuunnitelma pääsee kokeiluun, joten siitä tulen postaamaan! =)

maanantai 18. syyskuuta 2023

Loppuvuoden ääriviivoja

Tuntuu, että pää on jotenkin aivan sekaisin ja kuitenkin samaan aikaan tulevan syksyn ja talven askeleet ovat selvemmät kuin koskaan. On ollut niin terapeuttista istua keskellä ei mitään, lähes sademetsässä ja kuunnella luonnon ääniä. Toisaalta ikävä Malibuun uusien siskojen luokse on suuri ja harmittaa, että minulta jäi välistä sororityn yhteinen piknik. Ja kuitenkin nyt jo alle viikossa täällä Havaijilla olevat hymyilevät kasvot tuntuvat kodilta ja toivoisin, että voisimme jatkaa kaikki täällä vielä ainakin toisen viikon.

Ohjelma on alkanut vasta seitsemältä aamulla, joten olen herättyäni kirjoittanut ylös ajatuksia ja toiveita loppuvuodesta ja ajayttelin jakaa niitä tänne. Osa kysymyksistä on esitetty meille täällä ja osa on omiani. Ehkä näistä voi olla jotain apua jollekin toisellekin loppuvuotta kartoittamaan!

Miten kuvailisit vuotta tähän asti?

Tämä on ollut rohkeiden siirtymien ja priorisointien vuosi, jolloin olen muuttanut arkeani todella paljon oikeaan suuntaan ja jättänyt taakseni monta ihmistä, ajattelumallia ja identiteettiä, jotka eivät vain enää ole parhaakseni. 

Kuitenkin samaan aikaan tuntuu siltä, että tänä vuonna olisi tapahtunut vähemmän edistystä kuin viime vuonna? Ehkä siihen vaikuttaa se, että tänä vuonna ottamani askeleet ovat sellaisia, että olen haaveillut niistä jo vuosia, joten nyt, kun ne ovat toteutuneet, ne ovat jo valmiiksi tuntuneet tutuilta. Ovathan ne kuitenkin eläneet mielessäni jo vuosia.

 

Mitkä olivat kaksi isointa haastetta, joihon jouduit ja joista pääsit yli? Miten pääsit niistä yli ja mitä uutta opit niistä?

Treenaamisesta johtuneet fyysiset ongelmat jaloissa: pysähdyin, rauhoituin ja totesin, että nyt täytyy panostaa kehon huoltamiseen eikä vain mennä ja tehdä sokeana. En ole koskaan aiemmin opetellut niin paljon kehon huoltoa kuin tänä vuonna!

Ahmimis-näännytyskierre: Istutin itseni alas ja mietin unelmaminääni ja millaisia tapoja tällä minällä on. Mitä enemmän uppouduin siihen, millaista unelmaelämäni on, sitä vähemmän houkuttelevilta nuo entiset toimintamallit tuntuivat. Sitten tein ensimmäisen viikon aikataulusta kiireisen, jotta en ehtinyt miettiä syömistä liikaa ja potkin elämäni takasin normaaleihin rutiineihin! 

 

Mistä työkaluista, tavoista ja/tai ihmisistä on ollut tänä vuonna iso apu?

Unelmaelämän ja -minän ajattelu, meditointi ja uudet ystävät, jotka eivät näe minua menneisyyteni kautta vaan sen, mihin olen matkalla.

 

Mitä yllättäviä tajuamisia olet kokenut ja miten nämä ovat ohjanneet vuottasi?

Fyysisten oireiden hoitaminen itse ilman ammattiauttajaa toi ihanalla tavalla kokemuksen siitä, että minä osaan ja pystyn pitämään itsestäni hyvää huolta! Luottamus itseeni kasvoi ja tämä vei myös pelkoa pois siltä kauhuskenaariolta, että liikunnan huomattava lisääminen saattaisi jopa heikentää terveyttäni. Nyt tiedän, että pärjään kyllä opettelemalla uudenlaisia tapoja pitää itsestäni huolta!

Ymmärrys lopullisesta vapautumisesta toksisista suhteista helpotti elämää todella paljon ja oikeestaan tuntuu typerältä, että vaikka nuo ihmiset eivät enää olleet läheisyydessäni pitkään aikaan niin silti en uskaltanut olla ihan sataprosenttisesti minä. 

Tajuaminen tapahtui yhdellä ihan tavallisella aamukävelyllä ja sen jälkeen aloin ottaa elämääni ihan kunnolla omiin käsiini. Annoin itselleni luvan pitää juuri sellaisesta musiikista kuin pidän, sellaisesta tyylistä, josta pidän. Annoin itseni syödä siten, mikä hyödyttää kehoani eniten ja annoin itseni luvan innostua taas liikunnasta (miinus toki nuo muutamat huonot jaksot tänä vuonna). Annoin luvan joogaan ja meditointiin, itsetutkiskeluun ja siihen, että haluan aktiivisesti rakentaa elämääni enkä ole passiivinen olosuhteiden uhri.

Lisäksi olen uskaltanut ottaa yhteyttä ihmisiin aivan eri tavalla tänä vuonna ja saanut huomata, että minun seurastani oikeasti nautitaan! Tämä on tuonut luottamusta siihen, että minulla on kyllä taidot ja persoona, jolla rakentaa tulevaisuudelle hyviä ja kestäviä ihmissuhteita.

 

Mistä olet eniten ylpeä tähän astisessa vuodessasi? 

Huomattava kehittyminen liikunnassa ja omien aiempien äärirajojen yli meneminen kerta toisensa jälkeen. Rankatkin priorisoinnit oman jaksamisen ja hyvinvoinnin takia sekä uskallus lähteä ihan julkisestikin muuttamaan ruokavaliota enemmän raakaruokapainotteiseksi. 

 

Miltä haluat olosi tuntuvan, kun elät loppuvuotta?

Itsevarma ja rauhallinen. Koko ajan toki oppii uutta itsestään, mutta haluaisin lähteä loppuvuoteen ajatuksella "I'm already there" sen sijaan, että näen edessäni jonkun hillittömän vuoren uusine haasteineen.  Luulen, että teen usein asioista paljon vaikeampia kuin ne ovat ja tämä laihdutussaaga on ehdottomasti yksi niistä!

 

Mitkä kaksi uutta tapaa aiot ottaa osaksi arkeasi vielä loppuvuoden aikana?

Uusina-vanhoina aamu- ja/tai iltameditaatiot. Näille olisi oikeasti aikaa, jos vain käyttäisi ajan järkevästi, joten nämä haluan ehdottomasti takaisin! Ihan kokonaan uutena haluan viikottaiset check-init itseni kanssa: miten edellinen viikko meni? Mikä oli hyvää, mikä olisi voinut mennä paremmin? Millaisella asenteella ja päämäärällä lähden ensi viikkoon?


Mitä haluat kokea lisää ihmissuhteissasi loppuvuonna?

Enemmän säännöllistä yhteydenpitoa, enemmän extempore-tapaamisia ja rentoutumista sen äärellä, että minusta kyllä välitetään enkä ole jatkuva ongelma. 

 

Miten saat syvennettyä tunnetta siitä, että olet turvassa itsesi kanssa?

Pidän itselleni asettamat lupaukset eli esimerkiksi noudatan viikon liikuntasuunnitelmaa tai hoidan pakolliset tehtävät asiat pois alta enkä jätä niitä roikkumaan. Kohtelen itseäni hellästi tilanteissa, joissa olen selvästi väsyny, ahdistunut tai pettynyt. Muistan joka päivä kehua itseäni pienistäkin onnistumisista! 

 

Mitkä ovat kaksi konkreettista tavoitettasi loppuvuodelle ja miten aiot saavuttaa ne?

Terveellinen elämäntapa (liikunta+ruoka) vihdoinkin oikeasti kunnossa!! Keskityn vain omaan tekemiseen ja haen inspiraatiota vain hyvin rajatusta somesisällöstä. En ole sokea tai tyhmä, mutta tässä kohtaa minun täytyy vaientaa kaikki ylimääräiset äänet, jotta pääsen kunnolla alkuun. Tähän bonustasona se, että haluan pystyä taas juoksemaan yli 20 kilsaa vuoden loppuun mennessä.

Enemmän luovia projekteja eli kuvauksia, jazz-keikkoja, pr-keikkoja, teemajuhlia yms! Täytyy itse olla aktiivinen, sanoa kyllä kaikkiin mahdollisuuksiin ja pyytää muita mukaan sen sijaan, että odottaisi, että joku muu olisi se aloitteen tekijä. 

 

Mikä on loppuvuoden mantrasi?

Luota omaan polkuusi ja matkaasi. Se vie juuri sinne minne sinun täytyykin mennä ja juuri ne ihmiset, joiden kuuluukin olla vieressäsi, seuraavat kyllä sinua.


Loppuvuoden osalta haluan ottaa kunnon loppukirin, jotta voin sitten uutena vuotena katsoa tätä vuotta taaksepäin todeten, että I freaking did it! Haluan taas palata takaisin siihen elämään, jossa totean uutena vuotena, että ensi vuoden lupaukseni on jatkaa samaan malliin kuin tähänkin asti. Nyt en nimittäin todellakaan ole halunnut pariin vuoteen enää todeta noin!

Haluan vihdoinkin eroon vanhasta identiteetistäni ja olen tehnyt paljon töitä rakentaakseni sitä pohjaa, jolle valan arkeni. Tämän vuoden onnistumiset eivät todellakaan jää vain yksittäisiksi tapahtumiksi, vaan haluan rakentaa tulevaisuuden tuollaisten aivan huippuhetkien ympärille. Olen jotenkin hiljalleen antanut itseni tottua keskinkertaiseen ja siihen, että arjessa ei ole mitään suuria projekteja, tunteita ja onnistumisia. Iso tekijä tässä ovat valitettavasti olleet ne ihmiset, joiden kanssa olen eniten viettänyt aikaa, joten paljon on siis tänä vuonna tullut järjesteltyä ystävyyssuhteita uusiin uomiin.

Joka tapauksessa blogin kannalta tämä kaikki tarkoittaa mm. sitä, että ajan säästämiseksi en tästä lähtien enää päivitä erikseen liikuntaseuranta-sivua vaan teen viikottaiset raportit tänne blogin puolelle ja niitä voi sitten halutessaan etsiä tägien avulla kaikkien muiden postauksien seasta. Pidän myös tarkempaa kirjaa siitä, mitä syön eli myös jonkinlainen viikottainen ruokaraportti on tulossa!

Edistymiskuvat otan kerran viikossa, samoin painon ja mitat. Kehonkoostumusmittauksessa käyn seuraavan kerran lokakuun alussa ja sen jälkeen kerran kuussa kunnes vuosi vaihtuu.

Vaikka täällä onkin aivan ihanaa niin en voi kieltää ettenkö laskisi tunteja siihen, että pääsen kotiin normaaliarjen pariin! I am ready to kick some ass! =D

torstai 14. syyskuuta 2023

Sorority rush ja omat kokemukseni rushista

Rush on ohi ja edellinen viikko on tuntunut kestäneen ainakin kuukauden, huhhuh! ='D Oli jopa pakko siirtyä tiistaina vesipaastolta mehupaastolle, koska muuten ei olisi ikinä ollut energiaa loppuhuipentumaan eli bid nightiin. Panttaan oman loppuhuipentumani tämän tekstin loppuun eli ei mitään juonipaljastuksia heti tähän alkuun...

Eli ajattelin kirjoittaa tähän postaukseen sorority rusheista ylipäätään ja samalla myös kertoa omista kokemuksistani. Sororityt ovat siis oppilasjärjestöjä, ja ihmiset jakautuvat hyvin vahvasti kahtia näiden osalta. Jotkut pitävät näitä jopa hengenvaarallisina kultteina ja toiset taas vilpittöminä ystäväryhminä ja jopa lähes toisena perheenä.

Osavaltiosta ja yliopistosta riippuen näillä oppilasjärjestöillä voi olla todella huono maine, sillä usein näihin järjestöihin kuuluu yliopistoja rahoittavien perheiden lapsia, jolloin järjestöjen juhlissa tapahtuneita seksuaali- ja välivaltarikoksia yritetään vaientaa. Kuitenkin niin kuin monessa muussakin asiassa niin mun yliopistoni kohdalla asiat ovat vähän... Noh, ei niin dramaattisia, koska kyseessä on koko Amerikan mittakaavassa loppujen lopuksi aika pieni ja ennen kaikkea kristillinen yliopisto.

Omassa yliopistossani rushin jälkeen jokaiselle uudelle jäsenelle kuuluu mm. pakollisena "kursseja", joiden aikana käydään läpi juurikin noita ylempänä mainittuja asioita eli seksuaalisen häirinnän tunnistamista ja siitä ilmoittamista sekä alkoholinkäytöstä valistamista.

Mikäli kursseja ei suorita, uusi jäsen joutuu jopa oikeasti maksamaan sakon ja jokaisen uuden jäsenen on suoritettava kyseiset kurssit tai hänet potkitaan pois järjestöstä. Oma yliopistoni ei siis ole yksi niistä aivan kreiseistä yliopistoista, joiden rushit ja vaaralliset hazing-nimiset uusien jäsenten "kastajaisjuhlat" tunnetaan surullisista uutisista ympäri maailmaa. Oman yliopistoni kampuksella ei edes saa juoda ollenkaan alkoholia (toki tätä tapahtuu aika ajoin salassa ja myös party hard kampuksen rajojen ulkopuolella on asia =D).

Yliopistossani on siis yhteensä seitsemän sororityä (tytöille) ja neljä fraternityä (pojille). Joissain yliopistoissa on jopa yhteensä yli 60 oppilasjärjestöä, mikä on aivan älytön määrä! Eli oma yliopistoni on aika "pieni ja harmiton" tässäkin suhteessa. It ain't like in Arizona or Alabama here. =') Yliopistojen sororityt ja fraternityt kuuluvat samalla koko Amerikan ja mahdollisesti myös Kanadan kattavaan/kattaviin kattojärjestöihin. 

Eli esimerkiksi yhdellä yliopistoni sororityllä voi olla yli sata "sisarsororityä" ympäri maata ja näiden eri osavaltioiden sisarsororityjen kesken tietenkin järjestetään yhteisiä tapahtumia. Jotkut sororityt tekevät myös paljon yhteistyötä tiettyjen kattojärjestöjen fraternityjen kanssa esimerkiksi yhteisten hyväntekeväisyystapahtumien järjestämisessä.

Rekrytointiprosessi yliopistossani on vähän erilainen riippuen siitä onko hakija hakemassa sororityyn vai fraternityyn eli jälkimmäiseen kuuluu esimerkiksi haastattelu, kun taas sororityjen rekryyn ei kuulu tuollaista, vaan sororityn jäseniin tutustutaan erilaisissa illanistujaistyyppisissä tilaisuuksissa. Lisäksi aikataulut ovat hieman erit eli jätkien viimeiset rushpäivät ovat vasta edessä!

Joka tapauksessa sorority rush eli uusien jäsenten rekrytointiviikko on usein suurin piirtein samanlainen yliopistosta riippumatta. Ennen rushin alkua, jokainen rekisteröityy lomakkeen kautta ja usein näihin voi laittaa esimerkiksi videoesittelyjä itsestään. 

Yleensä on tarkoitus kertoa mahdollisimman paljon hakijasta, hänen harrastuksistaan, yliopiston kurssien arvosanoista, mahdollisesta yliopiston extra curricular activities -toiminnasta (eri kerhoihin ja työpajoihin osallistumiset), töistä jne. Etenkin työt tai vapaaehtoistyöt, jotka liittyvät tiettyjen sororityjen omiin hyväntekeväisyyskohteisiin ovat tärkeitä mainita!

Jos tunnet jo etukäteen joitain jäseniä he voivat lobata sinua muille. Tälläisestä on välillä draamaa ihan syystäkin, koska osa kokee, että henkilökohtaiset suhteet vaikuttavat aivan liikaa uusien jäsenten rekrytointiin eli jos joku tuntee jonkun sororityn jäsenen, se on lähes varma suora tie sisälle. Usein kuitenkin samanlaiset ihmiset vain hakeutunut samoihin sororityihin ja on paljon parhaimpia ystäviä, jotka eivät missään nimessä halua samaan sororityyn. Mutta en yhtään epäile etteikö tälläinen etukäteen hypettäminen voisi vaikuttaa lopputulemaan!

Ennen virallisen rushin alkamista meillä oli elo-syyskuun vaihteessa muutama piknik, jotka eivät olleet mitään kunnon tutustumista sororityihin tai niiden tyttöihin, vaan todella kasuaalia hengailua ja ehkä enemmänkin meidän potential new memberseihin eli PNM:hin tutustumista. Lisäksi lähes kaikki PNM:t kävivät sororityjen kojuilla ottamassa ensimmäisiä kontakteja tyttöihin, mutta nämä olivat ainakin omalla kohdallani vähän kiusallisia ja epäluontevia kohtaamisia.

Ensimmäinen päivä eli orientaatio oli meillä keskiviikkona 6.9. ja sen aikana käytiin läpi koko virallista rekrytointiprosessia: mitä on luvassa, miten kannattaa lähteä mukaan ja millainen prosessi on yleensä ollut mukaan lähteneille. Lisäksi PNM:t tapaavat Rho Gammat ja Rho Gamma-ryhmät, joissa pari ensimmäistä rushpäivää vietetään ainakin osittain. 

Rho Gammat ovat ns. rekryavustajia, jotka on valittu jokaisesta sororitystä ja rekryprosessin ajan heidän omaa sororityään ei tuoda esiin eli se paljastetaan vasta, kun bid daynä eli kun koko virallinen rekryprosessi on ohi. He eivät myös saa vaikuttaa mitenkään PNM:ien valintaprosessiin oman sororitynsä etuja ajaen eli heidän täytyy olla kokonaan puolueettomia ja vain yksinkertaisesti auttaa rekrytointiprosessin käytännön asioiden kanssa.

Rush jännittää usein siihen osallistuvia, sillä yleensä rushaajilla on kaksi pelkoa: mitä, jos en bondaakaan minkään sororityn kanssa/etenkään sen kanssa, johon luulin haluavani tai mitä, jos en saakaan tarjousta siltä sororityltä, johon haluan. 

Itse olin kallistunut kahteen sororityyn ennen rushin alkua, mutta minua jännitti todella paljon se, bondaisinko oikeasti face to face kummankaan sororityn tyttöjen kanssa. Ja jos bondaisin niin riittäisikö se mukaan pääsemiseen. Olin itse aloittanut sororityjen tutkimisen jo aiemmin ja lähtenyt liikkelle siitä, mitä hyväntekeväisyystyötä jokainen sorority tekee. Jokaisen kohde on todellakin tärkeä, mutta huomasin heti, että kaksi nousi ylitse muiden. Sen jälkeen kävin pikaisesti skrollailemassa kummankin sororityn someja ja totesin, että nämä on valintani tulevalle kierrokselle!

 

Toisena päivänä (perjantai 8.9.) oli sitten avointen ovien päivä eli me PNM:t kierrettiin jokaisessa seitsemässä sororityssä ja saatiin ensimmäisen kunnon pintaraapaisu sororityistä. 

Tässä kohtaa pääsi siis ensimmäistä kertaa näkemään millaisia tyttöjä missäkin sororityssä on ja minulla pysyi edelleen ne kaksi suosikkiani, mutta aloin kyllä saman tien kallistua vain toisen suuntaan. Jotenkin tuntui heti siltä, että noihin tyttöihin haluaisin tutustua ja uskoin, että kemiat kohtaisi heidän kanssaan todella hyvin, jos vain pääsisi istumaan heidän kanssaan pidempään ja juttelemaan!

Toisen päivän lopussa oli jo ensimmäinen äänestyskierros eli sororityjen jäsenet äänestivät kenet he halusivat mukaan kolmannen päivän ohjelmaan ja samoin me PNM:t valittiin mihin sororityihin me haluttiin tutustua enemmän. Valitsin itse kummatkin minua kiinnostaneet sororityt ja hekin halusivat tutustua minuun paremmin, jee! =) 

Pahimmassa tapauksessa PNM saattaisi jo tässä kohtaa huomata, että ei helkkari, se sorority, josta itse pidän ei bondaakaan yhtään kanssani enkä pääse tutustumaan heihin pintaraapaisua enempää! PNM:t kutsutaan siis yliopistossani maksimissaan viiteen eri sororityyn kolmanneksi päiväksi. Kuulin, että isoimmissa yliopistoissa kutsutaan maksimissaan 16 sororityyn ja tuossa kyllä onkin jo ihan kunnon rushin tuntua, kun yrität saada noin monesta sororitystä imettyä kaiken irti, voi apua! =D

Toisesta päivästä lähtien alkaakin jo viimeistään olla todella tärkeää, että sinut muistetaan, mutta oikeista syistä: ei kannata feikata, koska tällöin koko rushisi saattaa lähteä ihan väärään suuntaan jo ihan alussa! 

Toki sororityt tsekkaavat aina myös hakemukset, mutta vääränlaisella kasvotusten annetulla kuvalla saatat pahimmassa tapauksessa koko rushin lopuksi saada "väärältä" sororityltä  "tarjouksen" sinusta vaikka tiesit, että olisit oikeasti bondannut paremmin jonkun toisen sororityn kanssa. "Don't pretend or you won't find your sisters" onkin toisesta päivästä lähtien se tärkein asia, mitä PNM:eille voisi sanoa!

Kolmantena päivänä (lauantaina 9.9.) eli sisterhood-päivänä jatkettiin kunnolla noihin valittuihin sororityihin tutustumista eli toinen päivä oli pelkkä pintaraapaisu kaikista sororityistä ja kolmannen päivän aikana mentiin sitten ihan kunnolla pintaa syvemmälle jokaisen sororityn sisterhood-perinteisiin, talouteen, aktiviteetteihin ja kaikkeen, mitä sororityjen toimintaa kuuluu.

Tässä kohtaa saattaa myös niin sanottuja rush crusheja eli sellaisia PNM:ejä, jotka moni sorority haluaa mukaansa ja he ovat valmiita taistelemaan. Varmaan jokainen PNM unelmoi siitä, että Juuri Minä olisin se maaginen crush. =D Mutta loppujen lopuksi tälläisiä koko sororityn crusheja tuntuu olevan aika vähän, sillä moni löytää kuitenkin aika nopeasti juuri sen yhden sororityn, josta on myös itse valmis taistelemaan!

Sisterhood-päivä oli joillekin todella pitkä päivä, sillä se alkoi kahdelta ja loppui vasta kymmeneltä! Eli saatoit pahimmassa tapauksessa joutua odottelemaan viimeistä sisterhood-tapaamista monta, monta tuntia. Tämä päivä oli jopa minulle jotenkin todella raskas: tiedät, että nyt täytyy tsempata ja samalla kuitenkin olla niin rento ja oma itsesi kuin mahdollista. Olet koko ajan tuntemattomien tyttöjen ympäröimänä ja kaikki tietävät, että tällä yhteisellä ajalla on joku määrätty päämäärä. Oma sänky ei hetkeen ole ollut niin pehmeä kuin tuon päivän päättyessä!

Neljäs päivä eli preference night (sunnuntai 10.9.) oli todella, todella hermostuttava ja tämän päivän aamulla tajusin, miten kamala hylkäämisen pelko minulle on yhtäkkiä kehittynyt. =D Vaikka itse olinkin kolmannen päivän lopulla aivan sataprosenttisen varma siitä, mihin sororityyn halusin, niin silti jotenkin pelkäsin, että he eivät haluaisi minua. Ja myöskin mietin, mikä pettymys olisi, jos tuo toinen kakkossijalla ollut sorority ei enää haluaisikaan minua, vaikka mitä ihmeen väliä?! Niin typerää, mutta tälläisiä ajatuksia pyöri mielessäni, kun heräsin tuohon sunnuntaihin.

Neljänneksi päiväksi piti siis nimensä mukaisesti löytyä ne 1-2 sororityä, joihin PNM halusi ehdottomasti ja muut täytyi jättää. Yksi samassa asunnossa asuva tyttö joutui pähkäilemään todella kovasti ja jopa hieman ahdistuneena sitä, minkä yhden sororityn hän pullautti pois, mutta isolla osalla PNM:eistä oli kuitenkin tässä kohtaa jo selvät kuviot. Voin vaan kuvitella, että noissa monen kymmenen sororityn yliopistoissa tämä vaihe on todella vaikea monille! 

Tämä valinta tehtiin siis alkuiltapäivästä ja itse lähdin riskillä tuohon päivään, sillä aamuisten ajatusten selkiydyttyä totesin, että en oikeasti halua kuin tähän yhteen sororityyn, joten jos saisin tarjouksen siitä toisesta, olisin todella pettynyt. Joten totesin, että jos en pääse tähän yhteen niin sitten olen mieluummin kokonaan ilman tarjousta. Näin ollen päätin, että minulla oli vain yksi preference sorority, meni syteen tai saveen!

Joissain yliopistoissa tämä vaihe aiheuttaa suurta draamaa: jotkin sororityt/fraternityt saattavat kokea etteivät halua preference nightiin sellaisia PNM:eitä, jotka eivät valitse ainoastaan heitä, vaan haluavat vielä antaa toisellekin järjestölle mahdollisuuden. 

Yksi paljon puhututtanut sabotointitaktiikka on myöskin se, että PNM:lle luvataan tässä kohtaa jo paikka tietyssä järjestössä, jolloin he eivät enää edes yritä tutustua muihin. Kuitenkin lopullisen äänestyksen kohdalla paljastuukin, että kyseinen etukäteen paikan luvannut järjestö ei oikeasti halua PNM:tä, jolloin hän jää kokonaan ilman tarjousta eikä näin ollen pääse mihinkään järjestöön kyseisenä hakukierroksena!

Pahimmillaan siis sororityt ja fraternityt ohjailevat lopputuloksia vahingolliseksi toisten järjestöjen kannalta. Toki joissain tapauksissa tuollaisissa "sun sisäänpääsy on varma nakki"-möläytyksissä voi olla kyse vain sororityn jäsenen typeryydestä. Joka tapauksessa rule number one sororityille on se, että kenellekään ei saa luvata paikkaa etukäteen!


Preference nightina (tai "night", koska ohjelmaa oli klo 15-19) PNM:t pääsevät siis osallistumaan suosikkisororityjen tekemään omaan spesiaaliin ja sororityn näköiseen juhlaan ja näiden juhlien tarkoitus on seal the deal. Enkä voi edes sanoin kuvailla sitä helpotusta, kun sain tietää, että juuri tämä yksi sorority halusi myös tavata vielä minut! Tuo päivä oli todella ihana ja nyt taas nousee kyynelet silmiin, ääh. =') 

Tuon päivän aikana minulle tuli jotenkin kunnon rauha siitä, että minut on huomattu, minusta pidetään, minua kuullaan, bondaan sororityn tyttöjen kanssa ilman ongelmia ja näkemättä vaivaa. Minulla on jotain mitä tuoda pöytään, minulla on juuri se, mitä he haluavat jäsenilleen ja jäseniltään ja minä saan myös heiltä paljon motivaatiota tavoitella omia unelmiani! 

Huomasinkin, että aiempien toksisten ystäväsuhteiden vanhat haamut nousivat selvästi pintaan ja siksi tuo päivä oli ja on näemmä edelleen aika tunteita herättävä minulle. Surullista kyllä ajatus siitä, että minun seurassani oikeasti halutaan viettää aikaa, on edelleen sellainen, että en välttämättä täysin luota siihen, mutta tuo päivä toi taas rutkasti itseluottamusta!

Illanistujaisten/juhlan jälkeen oli sitten tehtävä se viimeinen päätös, mikä taas omalla kohdallani ei todellakaan ollut vaikea. Mutta jotkut joutuivat tekemään vasta tässä kohtaa valinnan kahden väliltä ja ne kaksi saattoivat kumpikin olla todella mieluisia. Kukapa haluaisi kaiken tämän jälkeen päätyä väärään sororityyn? Siinä vaiheessa, kun olin lähettänyt oman elektronisen "ääneni", ei minusta oikeastaan tuntunut yhtään miltään. Odotin kauheaa tunteiden mullistusta, mutta menin nukkumaan oudon rauhallisin mielin.

Loppuhuipentuma eli bid night (tiistai 12.9.) oli kuitenkin tuosta preference nightin rauhastani huolimatta jännittävä päivä ja tuntui siltä, että koko päivä valui ihan hukkaan opintojen ja liikunnan suhteen, koska en pystynyt keskittymään mihinkään. 

Siinä vaiheessa, kun kävelimme alkuillasta korissaliin, minulla oli oikeasti jopa vähän paha olo jännityksestä. Olinko tehnyt oikein, kun riskeerasin kaiken ja valitsin vain yhden suosikkisororityn ja tulisiko minusta se surkea tapaus, joka ei saisi tarjousta. Tuntui siltä, että jos en saisi tarjousta, haluaisin vain paeta koko yliopistosta häpeän takia.

Istuin muutaman ihanan PNM:n kanssa käsi kädessä tuon tapahtuman ajan ja tässä vaiheessa meille muun muassa paljastettiin Rho Gammojen sororityt. Tuo paljastus selvästi aiheutti lievää paniikkia joissain PNM:eissä, mukaan lukien minussa, sillä sitä alkoi tahtomattaankin miettiä liikaa. "Apua, tuo Rho olikin tuosta sororitystä ja meillä kohtasi tosi hyvin kemiat, voi ei, olenko nyt lukenut kaiken ihan väärin!" Vaikka realistisesti ajatellen totta kai tulet toimeen myös muiden sororityläisten kanssa kuin sen oman ykkössuosikkisi. =D

Loppujen lopuksi jokainen sai valkoisen omalla nimellä varustetun kirjekuoren, jonka sisällä oli "tarjous" eli virallinen sororityn presidentin/johtajan ja rekryjohtajan allekirjoittama liittymiskutsu sororityyn. Taaksepäin lasku kymmenestä nollaan ei ole edes salilla painojen kanssa treenatessa tuntunut ikinä niin pitkältä ajalta. Kun kuoret sai avata paniikki alkoi nousta, kun ympäriltä alkoi jo kuulua iloisia kiljahduksia ja tytöt nousivat halaamaan toisiaan pomppien samaan aikaan, kun itse vielä taistelin kuoren kanssa. 

Viereinen PNM:ini sai oman kuorensa auki ja liittymiskutsun esiin paljon nopeammin kuin minä ja kun näin hänen pääseen samaan sororityyn kuin mihin itse halusin, minusta tuntui heti siltä, että minulle ei ole paikkaa. Ei vain voi olla. Näinkö tässä oikeasti tulee käymään... Olin juuri innostunut noihin tyttöihin tutustumisesta, vähän ehkä jopa suunnitellut, mitä kaikkea ihanaa tuleva talvi tulee sorority-touhujen kanssa näyttämään ja se kaikki viedään minulta tässä ja nyt.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen sain kutsuni esiin ja heti, kun näin kuoren sisällä olevassa paperissa sororityn logon, sydän tuntui pysähtyneen. Mutta kukaan ei uskalla vielä siinä vaiheessa hihkua, vaan lyhyt liittymiskutsuteksti piti lukea vielä varuiksi läpi. Onhan tämä oikeasti totta.... "[toivomani sorority] cordially invites [me!] to become a new member".  

Tuossa vaiheessa olisin halunnut sekä itkeä että nauraa samaan aikaan, mutta muiden iloisten kiljumisien, pomppimisen ja tanssimisen keskellä valitsin saman reaktion. Nousin vierustovereitani halaten ylös pomppimaan ja sitten juoksimme tuon toisen PNM:in kanssa uusien siskojemme luokse (kyseinen PNM on tuossa ylemmässä kuvassa kanssani ruusujen kanssa 💝)! Jokaiselle uudelle jäsenelle oli askarteltu oma nimikyltti, joka paljastettiin vasta, kun kyseinen jäsen oli lukenut oman tuloksensa ja lisäksi saimme kangaskassit, joiden sisällä oli mm. sororityn paitoja ja pientä spessua juuri tälle syksyn '23 hakukierrokselle!

Lopulta kaikki sororityt siirtyivät omiin juhlapaikkoihinsa ja kyllähän sitä sitten tulikin juhlittua! =D Tietenkin kaikessa on oma alkuhuumansa, mutta minusta tuntuu niin vahvasti siltä, että olen vihdoinkin löytänyt porukan, jossa voin olla oma itseni. Ja etenkin oma itseni sellaisena kuin olen juuri nyt eikä sellaisena, jollaisena niin pitkään minut on haluttu nähdä tiettyjen (ex-)kamujen toimesta. 

Tämä tuntuu suurelta helpotukselta ja heräsinkin keskiviikkoon niin täynnä energiaa ja iloa kuin olla ja voi! Tätä iloa vahvistaa Havaiji, jonne olen itse asiassa juuri tällä hetkellä matkustamassa eli terveiset lentokoneesta. Oli pakko saada tämä rush-päivitys pois alta ennen kuin tulee taas muita asioita. Rushing the rush, yeah buddy. =') Tälläisen tehoviikon jälkeen tuntuu niin hyvältä päästä hetkeksi vain omien ajatusten pariin, vaikka viikko onkin ollut täynnä niin paljon hyvää!

Kaiken kaikkiaan siis oma rushini oli todella onnistunut ja olen ollut aivan seitsemännessä taivaassa eilisestä lähtien, mutta olin ehdottomasti aliarvioinut sen, miten raskas tuo viikko oikeasti on. Aluksi käyt normaalit luennot aamusta iltapäivään ja yrität myös saada edistettyä kurssitehtäviä. Ja sitten suurin piirtein heti luennon jälkeen käyt huoneessasi vaihtamassa vaatteet ja laittautumassa ja sitten kiirehditkin jo sorority-juttuihin ja palaat huoneeseesi takaisin kymmenen aikoihin.

Jokaisessa tapaamisessa olet keskellä uusia ihmisiä ja koko ajan täytyy olla vähän tuntosarvet koholla. Kaikki tilaisuudet luoda suhteita täytyy käyttää, mutta et saa olla liian tyrkky. Sinun täytyy herättää sororityn huomio, mutta ei liian selvästi. Olisinko tehnyt jotain toisin, hmm... Rehellisesti sanottuna en. Vaikka välillä negatiivisia tunteita tulikin pintaan niin pidin kuitenkin itseni aika rauhallisena. 

Näin ollen rush has been rushed ja tämä oli kyllä aivan mahtava kokemus! Voin vain toivoa, että vieläkin parempaa on edessä! =)

 

* Tämän postauksen kuvista iso osa on muiden ottamaa materiaalia, koska itse olin niin kiinni rushaamisessa, että en tullut edes kovin paljoa ottaneeksi kuvia koko prosessin aikana! Kaikki kuvat ovat julkisia eli en levittele kenenkään yksityismateriaalia.

lauantai 9. syyskuuta 2023

Kuri: itsevihan lähde vai itsestä huolehtimisen alku?

Piti tulla kirjoittamaan ihan vain kuulumisia, mutta tänään aamukävellylä mieleen tulikin paljon syvällisempiä asioita. Joten nopeasti viime aikaiset kuulumiset ja sitten itse otsikon asiaan! Kirjoitan myöhemmin enemmän näistä tässä listassa olevista asioista!

Eli:

  • Tämän viikon keskiviikkona on alkanut sorority rush ja se jatkuu vielä ensi viikon tiistaihin asti, jolloin olet toivottavasti valinnut haluavasi juuri siihen sororityyn, joka myös haluaa sinut. Minulla on kiikarissa yksi tietty sorority, mutta myös toinen kiinnostaa, joten tänään pääsen kunnolla tutustumaan kummankin sororityyn ja sororityjen tyttöihin ja olen tosi innoisani tästä! (Koska Suomessa ei ole tälläistä samanlaista kulttuuria käytän tässä yhteydessä sisarkunnan sijasta aina sanaa sorority =D)
  • Sain yllätystilaisuuden lähteä eräälle pienen porukan retriitti-tyyppiselle irtiotolle Havaijille ensi viikolla. En alunperin hakenut mukaan, koska ajattelin, että se tulee kaiken tielle, mutta kuin taivaan lahjana mahdollisuus osallistua tipahti syliin, päätin hypätä mukaan ja tämäkin tuo jo nyt hymyn huulille ja perhoset vatsaan! Työpajoja, treeniä, Havaijin kauniista luonnosta ja tuoreesta nauttimista ja uusia ihania ihmisiä ympärillä... Ah, parasta!

 

Tuossa siis tämän viikon tähtihetket, mutta sitten niihin vähän negatiivisempiin asioihin. Tai eivät ne kai negatiivisia varsinaisesti ole, koska näiden kautta opin taas jotain uutta. Mutta toisaalta olisin jo niin valmis siihen, ettei tarvitsisi koko ajan käydä läpi tälläisiä "tajuamisia". =')

Eli pohdiskelin kävelyllä sitä, miksi minun on niin vaikeaa elää niin kuin oikeasti haluan ja tajusin, että aina, kun ilmaisen haluni saada jotain ihan kunnolla aikaiseksi, läheiseni alkavat saman tien hokea lauseita "muista nyt sit levätäkin" tai "pitääks sitä aina saada niin paljoa aikaseks?" Ennen tätä viikkoa en koskaan ollut nähnyt noita näennäisesti pieniä sanoja ja asenteita sellaisina, jotka vaikuttaisivat omaan käyttäytymiseeni ja niihin valintoihin, joita teen. 

Mutta nyt palaset ovat jotenkin loksahtaneet paikoilleen, kun olen tavannut sellaisia ihmisiä, jotka estottomasti kannustavat minua eteenpäin ja tavoittelemaan unelmiani. Ja tajusin, mitä tuo läheisteni käyttätyminen on: vähättelyä ja/tai aivan turhaa huolta asioista, joita ei ole edes tapahtunut. En voi tietää jokaisen yksittäisen henkilön syitä tuolle käytöksellä, mutta isolla osalla tunnistan sen, että he ovat itse enemmän kuin usein asettaneet jonkinlaisia tavoitteita itselleen, ovat vuodesta toiseen feilanneet ja silti life goes on. 

Heillä on ihan ok elämät vaikka tuo yksi asia (esimerkiksi laihduttaminen) roikkuu jatkuvasti heidän tehtävälistoillaan. He aloittavat uusia kuntokuureja, kokeilevat uusia dieettejä, käyttävät hirveästi rahaa ja ajatuksia teoille, jotka eivät kuitenkaan kestä useinkaan viikkoa pidempään.

Toiset taas lähestyvät asiaa siitä näkökulmasta, että heillä asioiden tekeminen ja saavuttaminen on mennyt överiksi ja nykyään he näkevätkin itsekurin liiallisena itsensä piiskaamisena. He ajattelevat, että koska heillä meni överiksi, on muidenkin kokemuksen oltava samanlainen.

 

 

Olen elänyt itse läpi esimerkiksi sellaisen jakson, jonka aikana elin todella kurinalaisesti kehoni ja ruokieni suhteen. Ja noita jaksoja kuvaisin itsekin enemmän sairaiksi kuin terveiksi. Niiden jälkeen olenkin elänyt luvan kanssa melkein kuin sika pellossa enkä ole vaatinut itseltäni mitään ja muutama vuosi sitten huomasin, miten vaikeaa minun on nykyään pitää itsekuria yllä, koska yhdistän sen saman tien sairauteen.

Eivätkä läheisteni kommentit todellakaan auta asiaa! Kun olen käynyt kamujen tai perheen kanssa keskusteluja urheilusta ja terveellisesti syömisestä niin huomaan, että se mikä tuo minulle vilpittömästi eniten iloa, sisältöä ja mikä tuntuu omalta tavalla olla, on yleensä ollut muiden mielestä sairasta. Heidän mielestään se "herään viideltä aamulla, juon aamupalaksi smoothien treenin jälkeen, teen asioita, saan asioita aikaan, syön päivälliseksi ison namin salaatin ja meditoin illalla" on pelkkää somea varten luotua kulissia ja valhetta eikä kukaan oikeasti elä tai edes halua elää noin.

Ja olen antanut noiden heidän ajatustensa hiljalleen syöpyä omaan päähäni muka omina ajatuksiani, vaikka sitä ne eivät todellakaan ole. Kun katson videoita ja haastatteluja sellaisten ihmisten elämistä, jollaista itsekin haluaisin elää, mietin katkerana miksi minun ei anneta elää noin vaan minä olen heti sairas? Kunnes tajusin täällä viikolla, että jostain asioista ei yksinkertaisesti voi eikä pidäkään neuvotella muiden kanssa. Ja terveys ja oman elämän mielekkyys on yksi isoimpia tuollaisia asioita.

Minun yksi isoin lähes salainen haaveeni on se, että söisin pääosin raakaruokaa ja oikeasti olisin 100% vegaani enkä antaisi aina periksi muiden seurassa. Haluan olla henkilö, joka urheilee ja liikkuu päivittäin tavalla tai toisella ja joka saa asioita aikaan eikä surkuttele vuodesta toiseen sitä, miten tuokin joku projekti on edelleen tekemättä. 

 

 

Tällä hetkellä tuntuu, että olen yksin, mutta tiedän, että en ole ja olen saanut siitä jo ihanaa esimakua tällä viikolla etenkin rushin merkeissä! Minun täytyy vain rohkeasti viedä energiani ja unelmani sinne, missä saan niille vastakaikua. Voiko elämä olla ihan okei, vaikka et koskaan pääsisi painotavoitteeseesi tai saisi avattua omaa kampaamoasi tai aloitettua jotain tiettyä harrastusta? Ehdottomasti! Mutta kysymys kuuluukin: tarvitseeko sinun tyytyä elämään ilman sitä, mitä haluat?

Vanhojen ihmisten suurin yksittäinen katumisen syy on se, että jätti jotain tekemättä. Jätti hyppäämättä tuntemattomaan ja takertui tuttuun eikä koskaan ottanut selvää, mitä ihanaa ja upeaa sen oven toisella puolella olisi ollut. Minä en voi elää noin! Tiedän, että minut on kutsuttu elämään ehkä hieman unconventionally ja monessa asiassa olisi helpointa vain mennä muiden mukana leveämpää tietä pitkin. Mutta tämä on minun tarinani ja helppous ei ole hyvän elämän peruspilari. 

Joten... Olen nyt eilisestä lähtien laskeutunut kolmen päivän vesipaastoon, jonka aloitan huomenna sunnuntaina ja sen jälkeen siirryn elämään oikeasti tuoretta ruokaa syöden niin kuin minun kuuluukin. Ja hakeudun rohkeasti sellaisten ihmisten läheisyyteen, jotka tukevat minua tavoitteissani! En ole hylkäämässä ketään läheistäni, mutta minun oman terveyteni takia minun on pakko nyt täyttää elämääni hieman tavallista enemmän ihmisillä, jotka ovat yhtä halukkaita muutokseen niin kuin minäkin.

En jaksa enää olla vain sellaisten ympäröimänä, jotka rypevät omissa epäonnistumisissaan tai ajattelevat, että elämän kääntäminen 180-astetta olisi jotenkin mahdotonta. En jaksa enää sitä, että kaikissa omaa elämää hankaloittavissa asioissa ajatellaan sokeasti, että tälläinen minä nyt vain olen enkä voi tälle mitään. No minä ainakin haluan voida! 

 

Näiden ajatusten saattelemana päädyin pohdiskelemaan sanaa "kuri". Sillä on suomeksi mielestäni pahempi kaiku kuin englannin sanalla "disclipline" ehkä siitä syystä, että suomenkielinen sana on käytössä sellaisissa sanoissa kuin kuritushuone tai kurinpitolaitos (usein kai Suomessa vankilaan verrattavissa) jne. Kuri on jotain inhottavaa, jopa mahdollisesti henkisesti tai fyysisesti haavoittavaa. Ja silti meistä jokainen tarvitsee sitä arjessa. 

Kuri on paljon monipuolisempi ja arkipäiväisempi tapa olla ja elää kuin moni ehkä ajatteleekaan. Kuri on sitä, että menet aamuisin työpaikalle tai oppilaitokseesi. Kuri on sitä, että teet päivällisen, vaikka väsyttää tai että pyykkäät pyykit. Kuri on sitä, että et osta jotain, josta et ole ihan varma, pidätkö siitä. Kuri ei ole mikään iso musta mörkö, joka traumatisoi, vaan se on arjessa tarvittava taito, jonka avulla saamme tehtyä meitä loppujen lopuksi hyödyttäviä asioita, vaikka juuri sillä hetkellä haluaisimme jotain muuta.

Minulle kuri on muuttunut sairauden selkeästä olemassaolon merkistä itsestä huolehtimisen merkiksi. Kun pidän kurin, en syö ruokia, jotka eivät tuo minulle mitään hyvää, en jätä treenejä välistä, en juo alkoholia enkä ajaudu tuntien ajoiksi tuijottamaan aina vain uusia loppujen lopuksi aivan turhia videoita YouTubesta. Kuri on voima, jonka avulla pystyn navigoimaan sille omalle pienelle polulleni, jolla minun kuuluukin olla ja pitämään silmät ja korvat kiinni kaikilta muilta aivan turhilta ärsykkeiltä.

Kurin avulla saavutan asioita, jotka muuten jäisivät joko kokonaan aloittamatta tai vähintään ne jäisivät puoleenväliin, mikä puolestaan söisi itseluottamustani. Tai "söisi": on syönyt. Vaikka loppujen lopuksi ei ole kyse siitä, etten pystyisi noihin asioihin vaan kyse on ainoastaan siitä, että välillä täytyy yksinkertaisesta rakastaa itseään kurin kautta. Kuri on kuin ankkuri, johon on kirjattu juuri se, mitä oikeasti haluat ilman jatkuvasti vaihtelevia tunteiden muutoksia, ulkona olevaa säätilaa, lähellämme olevien ihmisten elämien heittelehtimistä ja muita jatkuvasti meidän arjessamme liikkeellä olevia palikoita.

Kurin ei pitäisi olla kirosana, vaan yksi työkalu monien muiden joukossa, joka auttaa meitä eteenpäin. Toimintamalli, jonka kautta saamme hetken helpotuksen sijaan jotain isompaa ja parempaa. Kuri ei myöskään poissulje lepoa ja muunlaista huolenpitoa, jota meidän tulisi kohdistaa itseemme. Se, että kiellät lapsiasi menemästä enää ulos leikkimään naapurin lasten kanssa ei tarkoita ettet rakastaisi lapsiasi, vaan sitä, että heidän täytyy levätä, jotta jaksavat huomenna leikkiä. Toisin kuin he jaksaisivat liian lyhyiden yöunien jälkeen.

On ollut todella helpottavaa saada purettua nämä kuriin liittyvät ajatukset vihdoinkin järkeviksi sanoiksi ja lauseiksi! Sillä aikaisemmin kaikki tämä on kyllä näkynyt toiminnassani, mutta en ole päässyt kunnolla käsiksi siihen, mikä voima minua liikuttaa tai ymmärtänyt sitä, miten paljon läheisteni kommentit ylläpitävät tuota ajatusvääristymää. Lähdenkin tästä taas lisää viisautta keränneenä eteenpäin ja täytän elämääni vieläkin enemmän ihmisillä, jotka haluavat minulle oikeasti parasta. Eivätkä vain parasta heidän omasta näkökulmastaan ja kokemuksistaan katsottuna!

sunnuntai 3. syyskuuta 2023

Aloituskuvat, -luvut ja miksi tulen onnistumaan juuri nyt

Paino: 60.4 kg
Rasvaprosentti: 26.3%

 Mitat

  • Vatsan ohuin kohta: 72,5 cm
  • Vatsan paksuin kohta: 85 cm
  • Lantio: 97 cm
  • Reidet: 57,5 cm
  • Pohkeet: 36,7 cm (o), 37 (v)
  • Käsivarret: 26,2 cm (o), 26 cm (v)

 

Uusi kuukausi on alkanut iloisin mielin ja suurta helpotusta on tuonut se, että vesipainoa on onneksi lähtenyt muutama kilo pois ja olo on paljon helpompi fyysisesti. Lisäksi tällä viikolla on tapahtunut niin paljon kaikkea ihanaa, että tuntuu monella tapaa siltä kuin aloittaisi kunnon kehoprojektin vasta ensimmäistä kertaa. Eikä niin, että kantaisi aiempien feilausten painolasteja mukana.

Kuitenkin tiedän, että tämä on vain sitä ns. "alkuhuumaa" ja huonoina päivinä tarvitsen jotain muutakin motivoivaa kuin vain kauniita korulauseita. Aiemmat kuntokuurini ovat yleensä aina päättyneet jonkinlaiseen itsesabotaasiin. Oli se sitten sitä, että suunnitelmamuutos syöksee minut tilaan "pieleen meni jo, ihan sama" tai sitten onnistun niin hyvin, että alan yhtäkkiä jollain todella absurdilla tavalla kaivata sitä vanhaa tuttua eli entisiä elämäntapoja.

Olen aiemminkin kirjoittanut epäonnistujan identiteetistäni esimerkiksi tässä linkin takana olevassa tekstissä ja tuo nousee aina pintaan silloin, kun menee todella hyvin. Tänä vuonna kehoprojekti on myös tuntunut olevan kesällä tauolla siitäkin syystä, että en vain jotenkin ole jaksanut enää edes yrittää tsempata itseäni kohti unelmiani, koska miksi tämä kerta muka olisi erilainen?

Senpä takia ajattelinkin kirjoittaa ajatuksiani siitä, miksi tämä kerta oikeasti tulee olemaan erilainen! 

 

1. Tasainen elämäntilanne
Siitäkin huolimatta, että tänä vuonna on tullut aina välillä palattua sh-mörön vaikutuksen alle niin tällä hetkellä elämäntilanteeni on onnellisimmillaan ja tasaisimmillaan kuin pitkään, pitkään aikaan. Joten normi arki rullaa hyvin niin kauan, kun pidän etenkin puhelimen ja somen kaukana enkä anna sen maailman viedä minua mukanaan, jolloin kulutan aivan turhaa aikaa ei mihinkään. Lisäksi minun täytyy muistaa pitää mieleni rauhallisena ja positiviisena huolimatta siitä, miten mahdollisesti muut ihmiset käyvät ympärilläni läpi.

2. Itsevarmuuteni on palautunut suurin piirtein ennalleen
Olen aiemmin kirjoittanut siitä esimerkiksi täällä, että olin vuosien ajan todella toksisessa kaveriporukassa, mutta ajattelin myöhemmin kirjoittaa noista ajoista ihan kunnolla erikseen, sillä olisin toivonut, että olisin itse tajunnut tilanteeni aiemmin ja pistänyt kaikelle stopin. Joten toivon, että voin omalla kokemuksellani ehkä mahdollisesti auttaa muita huomaamaan nuo tilanteet nopeasmmin! Joka tapauksessa nuo kokemukset olivat todella pelottavia, ahdistavia ja repivät itseluottamukseni aivan totaalisesti pohjamutiin.

Viime vuonna esimerkiksi jätin tekemättä minulle iloa tuovia asioita ihan vain sen takia, koska nuo muka-ystävät olivat saaneet oloni tuntumaan siltä, että olin maailman huonoin ihminen enkä ansainnut mitään hyvää. Nykyään on kuitenkin toisin, sillä olen saanut rakennettua itseluottamukseni ainakin suurimmaksi osaksi takaisin ja tiedän, että ansaitsen olla onnellinen! 

Huono itseluottamus on ollut yksi isoimpia tekijöitä siinä, miksi olen tipahtanut itsesabotaasiin ("epäonnistun kuitenkin, koska en osaa edes olla hyvä ystävä, joten voin jo heti luovuttaa"), joten nyt onneksi olen päässyt pahimmasta alhosta pois.

3. Olen tänä vuonna saanut kokea ennätysmäärän isoja onnistumisia
Olen uskaltanut kokeilla uusia asioita ja yllätyksekseni onnistunut niissä! Nuo asiat, joihin olen usein lähtenyt hetken mielijohteesta ovat tuoneet todella paljon buustia itseluottamukseen ja tuntuukin siltä, että tänä vuonna olen päässyt aivan uudelle levelille niin monessa asiassa. Olen uskaltanut laittaa kehoa ylitse mukavuusalueen ja nähnyt taas miten upeasti se kehittyy, kun annan sille tilaisuuden siihen. 

Olen uskaltanut kysyä ihmisiä elokuviin, piknikeille, lenkeille, kävelyille, tenniskentälle, shoppailemaan jne. vaikka aiemmin olen aina odottanut, että minut pyydetään jonnekin. Tämä liittyy tuohon yllä olevaan itseluottamuksen romahdukseen eli en ole aiemmin uskaltanut lähestyä ketään, koska olen pelännyt, että olisin kauhea riesa ja ihmiset joutuisivat kiusaantuneena keksimään tekosyitä, miksi eivät voi nähdä. Kuitenkin jokainen on ollut aivan vilpittömän innoissaan näkemässä ja noista tapaamisista on jäänyt aina aivan ihana fiilis!

Olen on-off treenaamisesta huolimatta ottanut yllättävän isoja edistysaskeleita baletissa etenkin kovakärkisten kanssa työskentelyssä, tasapainossa ja liikkeiden sulavuudessa. Olen ottanut juoksulenkit kunnolla mukaan uutena lajina ja säännöllisellä treenaamisella (jota ei nyt hetkeen ole ollut, hupsista...) saanut nostettua lenkit 4-5 kilometristä jopa 22 kilometriin! 

Olen löytänyt uudenlaisia työkaluja, joilla hallita mielen kaaosta ja saada luottamus tulevaan. Nämä työkalut ovat osittain myös olleet yksi syy, minkä takia huomasin, etten yhtäkkiä vain enää ollut samalla aaltopituudella entisten "ystävien" kanssa ja nyt olenkin saanut ympärilleni ihmisiä, jotka haluavat minun laillani ottaa elämää sarvista kiinni ja oikeasti muotoilla siitä juuri omanlaisensa. Me ei todellakaan olla mitään ajopuita näiden mimmien kanssa!

Lisäksi on sellaisia onnistumisia, kuten hyvän ruokavalion ja liikunnan tuoma hyvä ja helppo olo, jollaista en muista koskaan kokeneeni niin syvänä kuin tänä vuonna. Selvästi olen siis koko ajan päässyt lähemmäs ja lähemmäs sellaista elämäntapaa, joka toimii minulle parhaiten!

Onnistumisia on tietenkin paljon lisää (aiempien huonojen miessuhteiden käsittely ja parisuhde ♡, ihanat promohommat ja näiden suunnalta syksyllä/talvella tulevat uudet innostavat kuviot, ensimmäisen yliopistolukukauden kasaan saaminen jne) ja näitä täytyy ehdottomasti muistella huonoina hetkinä! Katse pois siitä, miten pitkä matka on vielä edessä ja katse mieluummin hetkeksi sinne, miten pitkälle olen jo kavunnut. 

4. Because I say so
Näiden kaikkien edellä olevien yhdistelmänä lienee ihan vain se, että onnistun, koska päätän niin. Etenkin tämän vuoden onnistumiset ovat tuoneet uskoa siihen, että tuollainen päätös on oikeasti mahdollinen. Sen ei tarvitse olla mikään vuodesta toiseen jatkuva vaikea ja kivinen polku, vaan se voi olla aivan samanlainen päätös kuin juoksemisen aloittaminen ja matkan viikottainen kasvattaminen. Oliko tuo aina mieluista ja kivaa? No ei todellakaan, but I did it anyway! 

Ja tätä samaa uudenlaista päämäärätietoisuutta aion käyttää tässä kehoprojektissanikin. Olen onnistunut niin monessa asiassa ja tämä tulee olemaan yksi niistä asioista!

Tälläisillä ajatuksilla siis uudenlaista syksyä ja talvea kohti! Ruokasuunnitelmani tulee olemaan aika samanlainen kuin aiemminkin olen avannut täällä, koska tuollainen syöminen vain toimii minulle. Liikunnan osalta mennään ainakin tällä hetkellä tälläisellä yksinkertaisella suunnitelmalla, jota voin sitten muokata syksyn ja talven kuluessa:

  • Maanantai, torstai ja lauantai: baletti
  • Tiistai ja perjantai: lenkki kasvattaen viikottaista juoksumäärää tasaisen rauhalliseen tahtiin
  • Sunnuntai: tennis

Tänään vielä viimeiset herkuttelut eli vegaanista pizzaa ja jäätelöä kamujen kanssa ja sen jälkeen laitetaan viimeinkin tää mimmi fitimmäksi kuin koskaan aiemmin! =)