Piti tulla kirjoittamaan ihan vain kuulumisia, mutta tänään aamukävellylä mieleen tulikin paljon syvällisempiä asioita. Joten nopeasti viime aikaiset kuulumiset ja sitten itse otsikon asiaan! Kirjoitan myöhemmin enemmän näistä tässä listassa olevista asioista!
Eli:
- Tämän viikon keskiviikkona on alkanut sorority rush ja se jatkuu vielä ensi viikon tiistaihin asti, jolloin olet toivottavasti valinnut haluavasi juuri siihen sororityyn, joka myös haluaa sinut. Minulla on kiikarissa yksi tietty sorority, mutta myös toinen kiinnostaa, joten tänään pääsen kunnolla tutustumaan kummankin sororityyn ja sororityjen tyttöihin ja olen tosi innoisani tästä! (Koska Suomessa ei ole tälläistä samanlaista kulttuuria käytän tässä yhteydessä sisarkunnan sijasta aina sanaa sorority =D)
- Sain yllätystilaisuuden lähteä eräälle pienen porukan retriitti-tyyppiselle irtiotolle Havaijille ensi viikolla. En alunperin hakenut mukaan, koska ajattelin, että se tulee kaiken tielle, mutta kuin taivaan lahjana mahdollisuus osallistua tipahti syliin, päätin hypätä mukaan ja tämäkin tuo jo nyt hymyn huulille ja perhoset vatsaan! Työpajoja, treeniä, Havaijin kauniista luonnosta ja tuoreesta nauttimista ja uusia ihania ihmisiä ympärillä... Ah, parasta!
Tuossa siis tämän viikon tähtihetket, mutta sitten niihin vähän negatiivisempiin asioihin. Tai eivät ne kai negatiivisia varsinaisesti ole, koska näiden kautta opin taas jotain uutta. Mutta toisaalta olisin jo niin valmis siihen, ettei tarvitsisi koko ajan käydä läpi tälläisiä "tajuamisia". =')
Eli pohdiskelin kävelyllä sitä, miksi minun on niin vaikeaa elää niin kuin oikeasti haluan ja tajusin, että aina, kun ilmaisen haluni saada jotain ihan kunnolla aikaiseksi, läheiseni alkavat saman tien hokea lauseita "muista nyt sit levätäkin" tai "pitääks sitä aina saada niin paljoa aikaseks?" Ennen tätä viikkoa en koskaan ollut nähnyt noita näennäisesti pieniä sanoja ja asenteita sellaisina, jotka vaikuttaisivat omaan käyttäytymiseeni ja niihin valintoihin, joita teen.
Mutta nyt palaset ovat jotenkin loksahtaneet paikoilleen, kun olen tavannut sellaisia ihmisiä, jotka estottomasti kannustavat minua eteenpäin ja tavoittelemaan unelmiani. Ja tajusin, mitä tuo läheisteni käyttätyminen on: vähättelyä ja/tai aivan turhaa huolta asioista, joita ei ole edes tapahtunut. En voi tietää jokaisen yksittäisen henkilön syitä tuolle käytöksellä, mutta isolla osalla tunnistan sen, että he ovat itse enemmän kuin usein asettaneet jonkinlaisia tavoitteita itselleen, ovat vuodesta toiseen feilanneet ja silti life goes on.
Heillä on ihan ok elämät vaikka tuo yksi asia (esimerkiksi laihduttaminen) roikkuu jatkuvasti heidän tehtävälistoillaan. He aloittavat uusia kuntokuureja, kokeilevat uusia dieettejä, käyttävät hirveästi rahaa ja ajatuksia teoille, jotka eivät kuitenkaan kestä useinkaan viikkoa pidempään.
Toiset taas lähestyvät asiaa siitä näkökulmasta, että heillä asioiden tekeminen ja saavuttaminen on mennyt överiksi ja nykyään he näkevätkin itsekurin liiallisena itsensä piiskaamisena. He ajattelevat, että koska heillä meni överiksi, on muidenkin kokemuksen oltava samanlainen.
Olen elänyt itse läpi esimerkiksi sellaisen jakson, jonka aikana elin todella kurinalaisesti kehoni ja ruokieni suhteen. Ja noita jaksoja kuvaisin itsekin enemmän sairaiksi kuin terveiksi. Niiden jälkeen olenkin elänyt luvan kanssa melkein kuin sika pellossa enkä ole vaatinut itseltäni mitään ja muutama vuosi sitten huomasin, miten vaikeaa minun on nykyään pitää itsekuria yllä, koska yhdistän sen saman tien sairauteen.
Eivätkä läheisteni kommentit todellakaan auta asiaa! Kun olen käynyt kamujen tai perheen kanssa keskusteluja urheilusta ja terveellisesti syömisestä niin huomaan, että se mikä tuo minulle vilpittömästi eniten iloa, sisältöä ja mikä tuntuu omalta tavalla olla, on yleensä ollut muiden mielestä sairasta. Heidän mielestään se "herään viideltä aamulla, juon aamupalaksi smoothien treenin jälkeen, teen asioita, saan asioita aikaan, syön päivälliseksi ison namin salaatin ja meditoin illalla" on pelkkää somea varten luotua kulissia ja valhetta eikä kukaan oikeasti elä tai edes halua elää noin.
Ja olen antanut noiden heidän ajatustensa hiljalleen syöpyä omaan päähäni muka omina ajatuksiani, vaikka sitä ne eivät todellakaan ole. Kun katson videoita ja haastatteluja sellaisten ihmisten elämistä, jollaista itsekin haluaisin elää, mietin katkerana miksi minun ei anneta elää noin vaan minä olen heti sairas? Kunnes tajusin täällä viikolla, että jostain asioista ei yksinkertaisesti voi eikä pidäkään neuvotella muiden kanssa. Ja terveys ja oman elämän mielekkyys on yksi isoimpia tuollaisia asioita.
Minun yksi isoin lähes salainen haaveeni on se, että söisin pääosin raakaruokaa ja oikeasti olisin 100% vegaani enkä antaisi aina periksi muiden seurassa. Haluan olla henkilö, joka urheilee ja liikkuu päivittäin tavalla tai toisella ja joka saa asioita aikaan eikä surkuttele vuodesta toiseen sitä, miten tuokin joku projekti on edelleen tekemättä.
Tällä hetkellä tuntuu, että olen yksin, mutta tiedän, että en ole ja olen saanut siitä jo ihanaa esimakua tällä viikolla etenkin rushin merkeissä! Minun täytyy vain rohkeasti viedä energiani ja unelmani sinne, missä saan niille vastakaikua. Voiko elämä olla ihan okei, vaikka et koskaan pääsisi painotavoitteeseesi tai saisi avattua omaa kampaamoasi tai aloitettua jotain tiettyä harrastusta? Ehdottomasti! Mutta kysymys kuuluukin: tarvitseeko sinun tyytyä elämään ilman sitä, mitä haluat?
Vanhojen ihmisten suurin yksittäinen katumisen syy on se, että jätti jotain tekemättä. Jätti hyppäämättä tuntemattomaan ja takertui tuttuun eikä koskaan ottanut selvää, mitä ihanaa ja upeaa sen oven toisella puolella olisi ollut. Minä en voi elää noin! Tiedän, että minut on kutsuttu elämään ehkä hieman unconventionally ja monessa asiassa olisi helpointa vain mennä muiden mukana leveämpää tietä pitkin. Mutta tämä on minun tarinani ja helppous ei ole hyvän elämän peruspilari.
Joten... Olen nyt eilisestä lähtien laskeutunut kolmen päivän vesipaastoon, jonka aloitan huomenna sunnuntaina ja sen jälkeen siirryn elämään oikeasti tuoretta ruokaa syöden niin kuin minun kuuluukin. Ja hakeudun rohkeasti sellaisten ihmisten läheisyyteen, jotka tukevat minua tavoitteissani! En ole hylkäämässä ketään läheistäni, mutta minun oman terveyteni takia minun on pakko nyt täyttää elämääni hieman tavallista enemmän ihmisillä, jotka ovat yhtä halukkaita muutokseen niin kuin minäkin.
En jaksa enää olla vain sellaisten ympäröimänä, jotka rypevät omissa epäonnistumisissaan tai ajattelevat, että elämän kääntäminen 180-astetta olisi jotenkin mahdotonta. En jaksa enää sitä, että kaikissa omaa elämää hankaloittavissa asioissa ajatellaan sokeasti, että tälläinen minä nyt vain olen enkä voi tälle mitään. No minä ainakin haluan voida!
Näiden ajatusten saattelemana päädyin pohdiskelemaan sanaa "kuri". Sillä on suomeksi mielestäni pahempi kaiku kuin englannin sanalla "disclipline" ehkä siitä syystä, että suomenkielinen sana on käytössä sellaisissa sanoissa kuin kuritushuone tai kurinpitolaitos (usein kai Suomessa vankilaan verrattavissa) jne. Kuri on jotain inhottavaa, jopa mahdollisesti henkisesti tai fyysisesti haavoittavaa. Ja silti meistä jokainen tarvitsee sitä arjessa.
Kuri on paljon monipuolisempi ja arkipäiväisempi tapa olla ja elää kuin moni ehkä ajatteleekaan. Kuri on sitä, että menet aamuisin työpaikalle tai oppilaitokseesi. Kuri on sitä, että teet päivällisen, vaikka väsyttää tai että pyykkäät pyykit. Kuri on sitä, että et osta jotain, josta et ole ihan varma, pidätkö siitä. Kuri ei ole mikään iso musta mörkö, joka traumatisoi, vaan se on arjessa tarvittava taito, jonka avulla saamme tehtyä meitä loppujen lopuksi hyödyttäviä asioita, vaikka juuri sillä hetkellä haluaisimme jotain muuta.
Minulle kuri on muuttunut sairauden selkeästä olemassaolon merkistä itsestä huolehtimisen merkiksi. Kun pidän kurin, en syö ruokia, jotka eivät tuo minulle mitään hyvää, en jätä treenejä välistä, en juo alkoholia enkä ajaudu tuntien ajoiksi tuijottamaan aina vain uusia loppujen lopuksi aivan turhia videoita YouTubesta. Kuri on voima, jonka avulla pystyn navigoimaan sille omalle pienelle polulleni, jolla minun kuuluukin olla ja pitämään silmät ja korvat kiinni kaikilta muilta aivan turhilta ärsykkeiltä.
Kurin avulla saavutan asioita, jotka muuten jäisivät joko kokonaan aloittamatta tai vähintään ne jäisivät puoleenväliin, mikä puolestaan söisi itseluottamustani. Tai "söisi": on syönyt. Vaikka loppujen lopuksi ei ole kyse siitä, etten pystyisi noihin asioihin vaan kyse on ainoastaan siitä, että välillä täytyy yksinkertaisesta rakastaa itseään kurin kautta. Kuri on kuin ankkuri, johon on kirjattu juuri se, mitä oikeasti haluat ilman jatkuvasti vaihtelevia tunteiden muutoksia, ulkona olevaa säätilaa, lähellämme olevien ihmisten elämien heittelehtimistä ja muita jatkuvasti meidän arjessamme liikkeellä olevia palikoita.
Kurin ei pitäisi olla kirosana, vaan yksi työkalu monien muiden joukossa, joka auttaa meitä eteenpäin. Toimintamalli, jonka kautta saamme hetken helpotuksen sijaan jotain isompaa ja parempaa. Kuri ei myöskään poissulje lepoa ja muunlaista huolenpitoa, jota meidän tulisi kohdistaa itseemme. Se, että kiellät lapsiasi menemästä enää ulos leikkimään naapurin lasten kanssa ei tarkoita ettet rakastaisi lapsiasi, vaan sitä, että heidän täytyy levätä, jotta jaksavat huomenna leikkiä. Toisin kuin he jaksaisivat liian lyhyiden yöunien jälkeen.
On ollut todella helpottavaa saada purettua nämä kuriin liittyvät ajatukset vihdoinkin järkeviksi sanoiksi ja lauseiksi! Sillä aikaisemmin kaikki tämä on kyllä näkynyt toiminnassani, mutta en ole päässyt kunnolla käsiksi siihen, mikä voima minua liikuttaa tai ymmärtänyt sitä, miten paljon läheisteni kommentit ylläpitävät tuota ajatusvääristymää. Lähdenkin tästä taas lisää viisautta keränneenä eteenpäin ja täytän elämääni vieläkin enemmän ihmisillä, jotka haluavat minulle oikeasti parasta. Eivätkä vain parasta heidän omasta näkökulmastaan ja kokemuksistaan katsottuna!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti