Sorority rush ja omat kokemukseni rushista

Rush on ohi ja edellinen viikko on tuntunut kestäneen ainakin kuukauden, huhhuh! ='D Oli jopa pakko siirtyä tiistaina vesipaastolta mehupaastolle, koska muuten ei olisi ikinä ollut energiaa loppuhuipentumaan eli bid nightiin. Panttaan oman loppuhuipentumani tämän tekstin loppuun eli ei mitään juonipaljastuksia heti tähän alkuun...

Eli ajattelin kirjoittaa tähän postaukseen sorority rusheista ylipäätään ja samalla myös kertoa omista kokemuksistani. Sororityt ovat siis oppilasjärjestöjä, ja ihmiset jakautuvat hyvin vahvasti kahtia näiden osalta. Jotkut pitävät näitä jopa hengenvaarallisina kultteina ja toiset taas vilpittöminä ystäväryhminä ja jopa lähes toisena perheenä.

Osavaltiosta ja yliopistosta riippuen näillä oppilasjärjestöillä voi olla todella huono maine, sillä usein näihin järjestöihin kuuluu yliopistoja rahoittavien perheiden lapsia, jolloin järjestöjen juhlissa tapahtuneita seksuaali- ja välivaltarikoksia yritetään vaientaa. Kuitenkin niin kuin monessa muussakin asiassa niin mun yliopistoni kohdalla asiat ovat vähän... Noh, ei niin dramaattisia, koska kyseessä on koko Amerikan mittakaavassa loppujen lopuksi aika pieni ja ennen kaikkea kristillinen yliopisto.

Omassa yliopistossani rushin jälkeen jokaiselle uudelle jäsenelle kuuluu mm. pakollisena "kursseja", joiden aikana käydään läpi juurikin noita ylempänä mainittuja asioita eli seksuaalisen häirinnän tunnistamista ja siitä ilmoittamista sekä alkoholinkäytöstä valistamista.

Mikäli kursseja ei suorita, uusi jäsen joutuu jopa oikeasti maksamaan sakon ja jokaisen uuden jäsenen on suoritettava kyseiset kurssit tai hänet potkitaan pois järjestöstä. Oma yliopistoni ei siis ole yksi niistä aivan kreiseistä yliopistoista, joiden rushit ja vaaralliset hazing-nimiset uusien jäsenten "kastajaisjuhlat" tunnetaan surullisista uutisista ympäri maailmaa. Oman yliopistoni kampuksella ei edes saa juoda ollenkaan alkoholia (toki tätä tapahtuu aika ajoin salassa ja myös party hard kampuksen rajojen ulkopuolella on asia =D).

Yliopistossani on siis yhteensä seitsemän sororityä (tytöille) ja neljä fraternityä (pojille). Joissain yliopistoissa on jopa yhteensä yli 60 oppilasjärjestöä, mikä on aivan älytön määrä! Eli oma yliopistoni on aika "pieni ja harmiton" tässäkin suhteessa. It ain't like in Arizona or Alabama here. =') Yliopistojen sororityt ja fraternityt kuuluvat samalla koko Amerikan ja mahdollisesti myös Kanadan kattavaan/kattaviin kattojärjestöihin. 

Eli esimerkiksi yhdellä yliopistoni sororityllä voi olla yli sata "sisarsororityä" ympäri maata ja näiden eri osavaltioiden sisarsororityjen kesken tietenkin järjestetään yhteisiä tapahtumia. Jotkut sororityt tekevät myös paljon yhteistyötä tiettyjen kattojärjestöjen fraternityjen kanssa esimerkiksi yhteisten hyväntekeväisyystapahtumien järjestämisessä.

Rekrytointiprosessi yliopistossani on vähän erilainen riippuen siitä onko hakija hakemassa sororityyn vai fraternityyn eli jälkimmäiseen kuuluu esimerkiksi haastattelu, kun taas sororityjen rekryyn ei kuulu tuollaista, vaan sororityn jäseniin tutustutaan erilaisissa illanistujaistyyppisissä tilaisuuksissa. Lisäksi aikataulut ovat hieman erit eli jätkien viimeiset rushpäivät ovat vasta edessä!

Joka tapauksessa sorority rush eli uusien jäsenten rekrytointiviikko on usein suurin piirtein samanlainen yliopistosta riippumatta. Ennen rushin alkua, jokainen rekisteröityy lomakkeen kautta ja usein näihin voi laittaa esimerkiksi videoesittelyjä itsestään. 

Yleensä on tarkoitus kertoa mahdollisimman paljon hakijasta, hänen harrastuksistaan, yliopiston kurssien arvosanoista, mahdollisesta yliopiston extra curricular activities -toiminnasta (eri kerhoihin ja työpajoihin osallistumiset), töistä jne. Etenkin työt tai vapaaehtoistyöt, jotka liittyvät tiettyjen sororityjen omiin hyväntekeväisyyskohteisiin ovat tärkeitä mainita!

Jos tunnet jo etukäteen joitain jäseniä he voivat lobata sinua muille. Tälläisestä on välillä draamaa ihan syystäkin, koska osa kokee, että henkilökohtaiset suhteet vaikuttavat aivan liikaa uusien jäsenten rekrytointiin eli jos joku tuntee jonkun sororityn jäsenen, se on lähes varma suora tie sisälle. Usein kuitenkin samanlaiset ihmiset vain hakeutunut samoihin sororityihin ja on paljon parhaimpia ystäviä, jotka eivät missään nimessä halua samaan sororityyn. Mutta en yhtään epäile etteikö tälläinen etukäteen hypettäminen voisi vaikuttaa lopputulemaan!

Ennen virallisen rushin alkamista meillä oli elo-syyskuun vaihteessa muutama piknik, jotka eivät olleet mitään kunnon tutustumista sororityihin tai niiden tyttöihin, vaan todella kasuaalia hengailua ja ehkä enemmänkin meidän potential new memberseihin eli PNM:hin tutustumista. Lisäksi lähes kaikki PNM:t kävivät sororityjen kojuilla ottamassa ensimmäisiä kontakteja tyttöihin, mutta nämä olivat ainakin omalla kohdallani vähän kiusallisia ja epäluontevia kohtaamisia.

Ensimmäinen päivä eli orientaatio oli meillä keskiviikkona 6.9. ja sen aikana käytiin läpi koko virallista rekrytointiprosessia: mitä on luvassa, miten kannattaa lähteä mukaan ja millainen prosessi on yleensä ollut mukaan lähteneille. Lisäksi PNM:t tapaavat Rho Gammat ja Rho Gamma-ryhmät, joissa pari ensimmäistä rushpäivää vietetään ainakin osittain. 

Rho Gammat ovat ns. rekryavustajia, jotka on valittu jokaisesta sororitystä ja rekryprosessin ajan heidän omaa sororityään ei tuoda esiin eli se paljastetaan vasta, kun bid daynä eli kun koko virallinen rekryprosessi on ohi. He eivät myös saa vaikuttaa mitenkään PNM:ien valintaprosessiin oman sororitynsä etuja ajaen eli heidän täytyy olla kokonaan puolueettomia ja vain yksinkertaisesti auttaa rekrytointiprosessin käytännön asioiden kanssa.

Rush jännittää usein siihen osallistuvia, sillä yleensä rushaajilla on kaksi pelkoa: mitä, jos en bondaakaan minkään sororityn kanssa/etenkään sen kanssa, johon luulin haluavani tai mitä, jos en saakaan tarjousta siltä sororityltä, johon haluan. 

Itse olin kallistunut kahteen sororityyn ennen rushin alkua, mutta minua jännitti todella paljon se, bondaisinko oikeasti face to face kummankaan sororityn tyttöjen kanssa. Ja jos bondaisin niin riittäisikö se mukaan pääsemiseen. Olin itse aloittanut sororityjen tutkimisen jo aiemmin ja lähtenyt liikkelle siitä, mitä hyväntekeväisyystyötä jokainen sorority tekee. Jokaisen kohde on todellakin tärkeä, mutta huomasin heti, että kaksi nousi ylitse muiden. Sen jälkeen kävin pikaisesti skrollailemassa kummankin sororityn someja ja totesin, että nämä on valintani tulevalle kierrokselle!

 

Toisena päivänä (perjantai 8.9.) oli sitten avointen ovien päivä eli me PNM:t kierrettiin jokaisessa seitsemässä sororityssä ja saatiin ensimmäisen kunnon pintaraapaisu sororityistä. 

Tässä kohtaa pääsi siis ensimmäistä kertaa näkemään millaisia tyttöjä missäkin sororityssä on ja minulla pysyi edelleen ne kaksi suosikkiani, mutta aloin kyllä saman tien kallistua vain toisen suuntaan. Jotenkin tuntui heti siltä, että noihin tyttöihin haluaisin tutustua ja uskoin, että kemiat kohtaisi heidän kanssaan todella hyvin, jos vain pääsisi istumaan heidän kanssaan pidempään ja juttelemaan!

Toisen päivän lopussa oli jo ensimmäinen äänestyskierros eli sororityjen jäsenet äänestivät kenet he halusivat mukaan kolmannen päivän ohjelmaan ja samoin me PNM:t valittiin mihin sororityihin me haluttiin tutustua enemmän. Valitsin itse kummatkin minua kiinnostaneet sororityt ja hekin halusivat tutustua minuun paremmin, jee! =) 

Pahimmassa tapauksessa PNM saattaisi jo tässä kohtaa huomata, että ei helkkari, se sorority, josta itse pidän ei bondaakaan yhtään kanssani enkä pääse tutustumaan heihin pintaraapaisua enempää! PNM:t kutsutaan siis yliopistossani maksimissaan viiteen eri sororityyn kolmanneksi päiväksi. Kuulin, että isoimmissa yliopistoissa kutsutaan maksimissaan 16 sororityyn ja tuossa kyllä onkin jo ihan kunnon rushin tuntua, kun yrität saada noin monesta sororitystä imettyä kaiken irti, voi apua! =D

Toisesta päivästä lähtien alkaakin jo viimeistään olla todella tärkeää, että sinut muistetaan, mutta oikeista syistä: ei kannata feikata, koska tällöin koko rushisi saattaa lähteä ihan väärään suuntaan jo ihan alussa! 

Toki sororityt tsekkaavat aina myös hakemukset, mutta vääränlaisella kasvotusten annetulla kuvalla saatat pahimmassa tapauksessa koko rushin lopuksi saada "väärältä" sororityltä  "tarjouksen" sinusta vaikka tiesit, että olisit oikeasti bondannut paremmin jonkun toisen sororityn kanssa. "Don't pretend or you won't find your sisters" onkin toisesta päivästä lähtien se tärkein asia, mitä PNM:eille voisi sanoa!

Kolmantena päivänä (lauantaina 9.9.) eli sisterhood-päivänä jatkettiin kunnolla noihin valittuihin sororityihin tutustumista eli toinen päivä oli pelkkä pintaraapaisu kaikista sororityistä ja kolmannen päivän aikana mentiin sitten ihan kunnolla pintaa syvemmälle jokaisen sororityn sisterhood-perinteisiin, talouteen, aktiviteetteihin ja kaikkeen, mitä sororityjen toimintaa kuuluu.

Tässä kohtaa saattaa myös niin sanottuja rush crusheja eli sellaisia PNM:ejä, jotka moni sorority haluaa mukaansa ja he ovat valmiita taistelemaan. Varmaan jokainen PNM unelmoi siitä, että Juuri Minä olisin se maaginen crush. =D Mutta loppujen lopuksi tälläisiä koko sororityn crusheja tuntuu olevan aika vähän, sillä moni löytää kuitenkin aika nopeasti juuri sen yhden sororityn, josta on myös itse valmis taistelemaan!

Sisterhood-päivä oli joillekin todella pitkä päivä, sillä se alkoi kahdelta ja loppui vasta kymmeneltä! Eli saatoit pahimmassa tapauksessa joutua odottelemaan viimeistä sisterhood-tapaamista monta, monta tuntia. Tämä päivä oli jopa minulle jotenkin todella raskas: tiedät, että nyt täytyy tsempata ja samalla kuitenkin olla niin rento ja oma itsesi kuin mahdollista. Olet koko ajan tuntemattomien tyttöjen ympäröimänä ja kaikki tietävät, että tällä yhteisellä ajalla on joku määrätty päämäärä. Oma sänky ei hetkeen ole ollut niin pehmeä kuin tuon päivän päättyessä!

Neljäs päivä eli preference night (sunnuntai 10.9.) oli todella, todella hermostuttava ja tämän päivän aamulla tajusin, miten kamala hylkäämisen pelko minulle on yhtäkkiä kehittynyt. =D Vaikka itse olinkin kolmannen päivän lopulla aivan sataprosenttisen varma siitä, mihin sororityyn halusin, niin silti jotenkin pelkäsin, että he eivät haluaisi minua. Ja myöskin mietin, mikä pettymys olisi, jos tuo toinen kakkossijalla ollut sorority ei enää haluaisikaan minua, vaikka mitä ihmeen väliä?! Niin typerää, mutta tälläisiä ajatuksia pyöri mielessäni, kun heräsin tuohon sunnuntaihin.

Neljänneksi päiväksi piti siis nimensä mukaisesti löytyä ne 1-2 sororityä, joihin PNM halusi ehdottomasti ja muut täytyi jättää. Yksi samassa asunnossa asuva tyttö joutui pähkäilemään todella kovasti ja jopa hieman ahdistuneena sitä, minkä yhden sororityn hän pullautti pois, mutta isolla osalla PNM:eistä oli kuitenkin tässä kohtaa jo selvät kuviot. Voin vaan kuvitella, että noissa monen kymmenen sororityn yliopistoissa tämä vaihe on todella vaikea monille! 

Tämä valinta tehtiin siis alkuiltapäivästä ja itse lähdin riskillä tuohon päivään, sillä aamuisten ajatusten selkiydyttyä totesin, että en oikeasti halua kuin tähän yhteen sororityyn, joten jos saisin tarjouksen siitä toisesta, olisin todella pettynyt. Joten totesin, että jos en pääse tähän yhteen niin sitten olen mieluummin kokonaan ilman tarjousta. Näin ollen päätin, että minulla oli vain yksi preference sorority, meni syteen tai saveen!

Joissain yliopistoissa tämä vaihe aiheuttaa suurta draamaa: jotkin sororityt/fraternityt saattavat kokea etteivät halua preference nightiin sellaisia PNM:eitä, jotka eivät valitse ainoastaan heitä, vaan haluavat vielä antaa toisellekin järjestölle mahdollisuuden. 

Yksi paljon puhututtanut sabotointitaktiikka on myöskin se, että PNM:lle luvataan tässä kohtaa jo paikka tietyssä järjestössä, jolloin he eivät enää edes yritä tutustua muihin. Kuitenkin lopullisen äänestyksen kohdalla paljastuukin, että kyseinen etukäteen paikan luvannut järjestö ei oikeasti halua PNM:tä, jolloin hän jää kokonaan ilman tarjousta eikä näin ollen pääse mihinkään järjestöön kyseisenä hakukierroksena!

Pahimmillaan siis sororityt ja fraternityt ohjailevat lopputuloksia vahingolliseksi toisten järjestöjen kannalta. Toki joissain tapauksissa tuollaisissa "sun sisäänpääsy on varma nakki"-möläytyksissä voi olla kyse vain sororityn jäsenen typeryydestä. Joka tapauksessa rule number one sororityille on se, että kenellekään ei saa luvata paikkaa etukäteen!

Preference nightina (tai "night", koska ohjelmaa oli klo 15-19) PNM:t pääsevät siis osallistumaan suosikkisororityjen tekemään omaan spesiaaliin ja sororityn näköiseen juhlaan ja näiden juhlien tarkoitus on seal the deal. Enkä voi edes sanoin kuvailla sitä helpotusta, kun sain tietää, että juuri tämä yksi sorority halusi myös tavata vielä minut! Tuo päivä oli todella ihana ja nyt taas nousee kyynelet silmiin, ääh. =') 

Tuon päivän aikana minulle tuli jotenkin kunnon rauha siitä, että minut on huomattu, minusta pidetään, minua kuullaan, bondaan sororityn tyttöjen kanssa ilman ongelmia ja näkemättä vaivaa. Minulla on jotain mitä tuoda pöytään, minulla on juuri se, mitä he haluavat jäsenilleen ja jäseniltään ja minä saan myös heiltä paljon motivaatiota tavoitella omia unelmiani! 

Huomasinkin, että aiempien toksisten ystäväsuhteiden vanhat haamut nousivat selvästi pintaan ja siksi tuo päivä oli ja on näemmä edelleen aika tunteita herättävä minulle. Surullista kyllä ajatus siitä, että minun seurassani oikeasti halutaan viettää aikaa, on edelleen sellainen, että en välttämättä täysin luota siihen, mutta tuo päivä toi taas rutkasti itseluottamusta!

Illanistujaisten/juhlan jälkeen oli sitten tehtävä se viimeinen päätös, mikä taas omalla kohdallani ei todellakaan ollut vaikea. Mutta jotkut joutuivat tekemään vasta tässä kohtaa valinnan kahden väliltä ja ne kaksi saattoivat kumpikin olla todella mieluisia. Kukapa haluaisi kaiken tämän jälkeen päätyä väärään sororityyn? Siinä vaiheessa, kun olin lähettänyt oman elektronisen "ääneni", ei minusta oikeastaan tuntunut yhtään miltään. Odotin kauheaa tunteiden mullistusta, mutta menin nukkumaan oudon rauhallisin mielin.

Loppuhuipentuma eli bid night (tiistai 12.9.) oli kuitenkin tuosta preference nightin rauhastani huolimatta jännittävä päivä ja tuntui siltä, että koko päivä valui ihan hukkaan opintojen ja liikunnan suhteen, koska en pystynyt keskittymään mihinkään. 

Siinä vaiheessa, kun kävelimme alkuillasta korissaliin, minulla oli oikeasti jopa vähän paha olo jännityksestä. Olinko tehnyt oikein, kun riskeerasin kaiken ja valitsin vain yhden suosikkisororityn ja tulisiko minusta se surkea tapaus, joka ei saisi tarjousta. Tuntui siltä, että jos en saisi tarjousta, haluaisin vain paeta koko yliopistosta häpeän takia.

Istuin muutaman ihanan PNM:n kanssa käsi kädessä tuon tapahtuman ajan ja tässä vaiheessa meille muun muassa paljastettiin Rho Gammojen sororityt. Tuo paljastus selvästi aiheutti lievää paniikkia joissain PNM:eissä, mukaan lukien minussa, sillä sitä alkoi tahtomattaankin miettiä liikaa. "Apua, tuo Rho olikin tuosta sororitystä ja meillä kohtasi tosi hyvin kemiat, voi ei, olenko nyt lukenut kaiken ihan väärin!" Vaikka realistisesti ajatellen totta kai tulet toimeen myös muiden sororityläisten kanssa kuin sen oman ykkössuosikkisi. =D

Loppujen lopuksi jokainen sai valkoisen omalla nimellä varustetun kirjekuoren, jonka sisällä oli "tarjous" eli virallinen sororityn presidentin/johtajan ja rekryjohtajan allekirjoittama liittymiskutsu sororityyn. Taaksepäin lasku kymmenestä nollaan ei ole edes salilla painojen kanssa treenatessa tuntunut ikinä niin pitkältä ajalta. Kun kuoret sai avata paniikki alkoi nousta, kun ympäriltä alkoi jo kuulua iloisia kiljahduksia ja tytöt nousivat halaamaan toisiaan pomppien samaan aikaan, kun itse vielä taistelin kuoren kanssa. 

Viereinen PNM:ini sai oman kuorensa auki ja liittymiskutsun esiin paljon nopeammin kuin minä ja kun näin hänen pääseen samaan sororityyn kuin mihin itse halusin, minusta tuntui heti siltä, että minulle ei ole paikkaa. Ei vain voi olla. Näinkö tässä oikeasti tulee käymään... Olin juuri innostunut noihin tyttöihin tutustumisesta, vähän ehkä jopa suunnitellut, mitä kaikkea ihanaa tuleva talvi tulee sorority-touhujen kanssa näyttämään ja se kaikki viedään minulta tässä ja nyt.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen sain kutsuni esiin ja heti, kun näin kuoren sisällä olevassa paperissa sororityn logon, sydän tuntui pysähtyneen. Mutta kukaan ei uskalla vielä siinä vaiheessa hihkua, vaan lyhyt liittymiskutsuteksti piti lukea vielä varuiksi läpi. Onhan tämä oikeasti totta.... "[toivomani sorority] cordially invites [me!] to become a new member".  

Tuossa vaiheessa olisin halunnut sekä itkeä että nauraa samaan aikaan, mutta muiden iloisten kiljumisien, pomppimisen ja tanssimisen keskellä valitsin saman reaktion. Nousin vierustovereitani halaten ylös pomppimaan ja sitten juoksimme tuon toisen PNM:in kanssa uusien siskojemme luokse (kyseinen PNM on tuossa ylemmässä kuvassa kanssani ruusujen kanssa 💝)! Jokaiselle uudelle jäsenelle oli askarteltu oma nimikyltti, joka paljastettiin vasta, kun kyseinen jäsen oli lukenut oman tuloksensa ja lisäksi saimme kangaskassit, joiden sisällä oli mm. sororityn paitoja ja pientä spessua juuri tälle syksyn '23 hakukierrokselle!

Lopulta kaikki sororityt siirtyivät omiin juhlapaikkoihinsa ja kyllähän sitä sitten tulikin juhlittua! =D Tietenkin kaikessa on oma alkuhuumansa, mutta minusta tuntuu niin vahvasti siltä, että olen vihdoinkin löytänyt porukan, jossa voin olla oma itseni. Ja etenkin oma itseni sellaisena kuin olen juuri nyt eikä sellaisena, jollaisena niin pitkään minut on haluttu nähdä tiettyjen (ex-)kamujen toimesta. 

Tämä tuntuu suurelta helpotukselta ja heräsinkin keskiviikkoon niin täynnä energiaa ja iloa kuin olla ja voi! Tätä iloa vahvistaa Havaiji, jonne olen itse asiassa juuri tällä hetkellä matkustamassa eli terveiset lentokoneesta. Oli pakko saada tämä rush-päivitys pois alta ennen kuin tulee taas muita asioita. Rushing the rush, yeah buddy. =') Tälläisen tehoviikon jälkeen tuntuu niin hyvältä päästä hetkeksi vain omien ajatusten pariin, vaikka viikko onkin ollut täynnä niin paljon hyvää!

Kaiken kaikkiaan siis oma rushini oli todella onnistunut ja olen ollut aivan seitsemännessä taivaassa eilisestä lähtien, mutta olin ehdottomasti aliarvioinut sen, miten raskas tuo viikko oikeasti on. Aluksi käyt normaalit luennot aamusta iltapäivään ja yrität myös saada edistettyä kurssitehtäviä. Ja sitten suurin piirtein heti luennon jälkeen käyt huoneessasi vaihtamassa vaatteet ja laittautumassa ja sitten kiirehditkin jo sorority-juttuihin ja palaat huoneeseesi takaisin kymmenen aikoihin.

Jokaisessa tapaamisessa olet keskellä uusia ihmisiä ja koko ajan täytyy olla vähän tuntosarvet koholla. Kaikki tilaisuudet luoda suhteita täytyy käyttää, mutta et saa olla liian tyrkky. Sinun täytyy herättää sororityn huomio, mutta ei liian selvästi. Olisinko tehnyt jotain toisin, hmm... Rehellisesti sanottuna en. Vaikka välillä negatiivisia tunteita tulikin pintaan niin pidin kuitenkin itseni aika rauhallisena. 

Näin ollen rush has been rushed ja tämä oli kyllä aivan mahtava kokemus! Voin vain toivoa, että vieläkin parempaa on edessä! =)

 

* Tämän postauksen kuvista iso osa on muiden ottamaa materiaalia, koska itse olin niin kiinni rushaamisessa, että en tullut edes kovin paljoa ottaneeksi kuvia koko prosessin aikana! Kaikki kuvat ovat julkisia eli en levittele kenenkään yksityismateriaalia.