Tunnen syyllisyyttä siit et mulla on nii paljon, enemmä ku monil on koko elämänsä aikan ja silti must tuntuu et jotai puuttuu. Joku pala joka ei oo loksahtanu paikoillee ja jota nyt vaa odotan ja odotan ja toivon et se tapahtuu. Muutamast asiast tiiän jo iha suoraa et miks ne häiritsee. Mä voisin iha hyvin antaa paikkani niille jotka on tehny enemmä töit kaiken etee ku mä ite eikä mua ees haittais.
Mut mut halutaan pitää tekemäs asioit joist siis kyl nautin niinku laulamine ja esiintymine mut en ehkä kuitenkaa tällee muide kustannuksel. Kaikki alko sattumast mut se mikä koko asian ratkas mun hyväks oli se miten mä ite vastasin siihen koko tilanteesee. Et periaattees alkotöytäsyn jälkee tää kaikki on ite tehtyy ja hankittuu. Mut silti....
Mul on joku ihmeelline tarve repästä itteni iha kokonaa juurilt ja rakentaa itteni uudestaa. Mut emmä voi aina tehä tällee sillon ku kaipaan vaihteluu tai jotai. Ei elämää voi elää sillee et tyylii polttaa kaikki sillat. No okei emmä sillee tekis. Hoitaisin kaiken nii et kenenkää harteil ei jäis mitää mun taakkoi vaan hoitaisin kaiken kunnial loppuun. Ja täski on sit se ongelma et oon nii kärsimätön. Haluisin kaiken nyt ja heti enkä oo kovin hyvä tälläsis ihme ns. pelaamises pidemmän aikaa.
Varsinki ku en ees tiiä onks lopputulos se mitä täl hetkel toivon. Tietty tähän oloon varmaa liittyy kans S. Tää on raastavaa ku haluis olla toisen nii paljo ja tietää et se toinenki kärsii siit et tää ei vaa tapahdu. Kaikki oli iha ok ku oltii kummatki toisel puolel maapalloo mut nyt me asutaan samas kaupungis. Ja sit toisaalt mietin et jos me vaa oltais kärsivällisii? Pelattais just sitä hidast pelii koska oikeest ei täs ees oo pitkä aika odottaa.
Mut emmä vaa voi odottaa koska siihe hajoo pää. Pitää keksii jotai sellasiiki juttui jotka tapahtuu täs piakkoin. Joten yks juttu on se et opettelen pelaa tennist koska siihe on nyt nii hyvä mahollisuus ja toine juttu on se et keskityn siihe et en enää ahmi huonoo ruokaa ja etenkää sit oksenna sitä. Mä luulen et otan laihuttamisen kans nyt ruuan osalt vähä iisimmin eli lisään hedelmii, marjoi ja vihanneksii miettimättä kaloreit iha liikaa. Ja sit kaikkii superfoodei.
Vaik kyl mä tiiän et jos terveellisiiki ruokii syö liikaa nii ei laihu. Mut luotan kyl siihen et mul oikeest on sisäne kyky tietää paljo syön ja mun keho ilmottaa kyl et mitä se tarvii vai tarviiks se mitää. Perjantaist sunnuntaihi saan aina jotai herkkuu iha vaa sen takii et sit uskoisin et ei tuu nii helposti vedettyy sellast "syön tänää ihan sikan kaikkee ja alotan sit nollatoleranssin huomen!!!!" mättöö. Et perjantain esim. joku ite tehty kunnon ruoka tyylii täysjyvä spagettii ja ite tehtyi kasvispyöryköit ja joku jogurtti jälkkäriks. Lauantain kans tota ruokaa ja sit tyylii pieni karkkipussi ja sunnuntain... No varmaa jotai aika samanlaist!
Voisin tehä joka päiväl ja viikol oman tavotteen joho keskityn ja koht ennen ku huomaankaa nii on jo vuos 2019 ja sit ihan koht kevät ja sit kesä. Ja sit koht ens vuoski loppuu ja sit kaikki mun tavotteet onki toteutunu! Okei nyt ku kirjotin täst kaikest nii on jotenki levollisempi olo ja sellanen et tasasesti mennään kohti hyvää eikä mul oo mitää hätää tän suhtee. Onneks tulin kirjottaa ku eka aattelin et en jaksa tai haluu tai et kyl tää tunne menee ohi ja ihan sama. Mut ei varmasti ois olo helpottunu näi nopee jos en ois kirjottanu ajatuksii ylös.
Eli mun huomisen tavote on jatkaa terveellisen ruokalinjal ja sit alottaa tennistreenit. Ja tän viikon tavote ylipäätää on se et saan maanantain sanoo et oon ollu kaks viikkoo ahmimatta ja oksentamatta!
