Miksi odotamme avioliittoon?

Etenkin, kun kumpikin on ensimmäisen kertansa jo käynyt läpi? Tälläisen kysymyksen äärelle tipahdin yhtäkkiä helmikuussa, kun keskustelimme Mr. P:n kanssa kaikista läpikäymistämme ahdistavista ja kaduttavista asioista. Hän nimittäin kertoi miettineensä todella pitkään, että hän haluaisi seuraavassa suhteessaan odottaa avioliittoon ennen seksin harrastamista. En ole mitenkään ensimmäistä kertaa tälläisen teeman äärellä, sillä tunnen ainakin neljä pariskuntaa, jotka ovat myös halunneet tehdä tuollaisen päätöksen. En vain koskaan ajatellut, että minä olisin yksi heistä.

Tämä teema toi mieleeni aluksi valtavan määrän muilta ja muualta kuultua kunnes pääsin sen kaiken sotkun keskeltä siihen, miten minä itse asian näen ja mitä haluan. Ensimmäinen ajatus oli kai jonkinlainen kauhu siitä, että mitä, jos sitten ei olekaan yhtään samalla aaltopituudella sen toisen kanssa ja on jumissa avioliitossa, jossa seksi ei toimi. Mutta sitten tajusin, että kyllähän kaikki opettelevat tuntemaan sen toisen joka tapauksessa ja kokeilemalla ja keskustelemalla etsitään sellaisia yhdessäolon muotoja, joista kumpikin pitää. Ja niin monesta asiasta voi ja pitääkin keskustella ennen kuin menee naimisiin eikä seksin tarvitse olla poikkeus! 

Toinen mieleen tullut ajatus oli se, että apua, mitä jos emme pystyisikään siihen ja rikkoisimme toisillemme antaman lupauksen, jolloin ensimmäinen kertamme yhdessä muuttuisi vain kamalaksi virheeksi ja katumus olisi varmasti todella suuri. Mutta tässä kohtaa täytyykin tietää se miksi tuon päätöksen tekee ja tärkeää on myös se, että etsii lähelleen sellaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät valintaasi, joilta voi kysyä neuvoa ja joille voi räntätä, kun siltä tuntuu. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että heivaat kaikki nykyiset ystäväsi pois ja vaihdat heidät vaan sitä, että hankit lähellesi edes muutaman samaa läpikäyvän ihmisen, joihin voit luottaa ja joiden kanssa viihdyt - oli keskustelun aihe mikä tahansa!

Itselleni tämän uudenlaisen kaveriporukan löytäminen ei ole erityisen vaikeaa, sillä kristillisessä yliopistossa on mahdotonta olla törmäämättä pareihin, jotka ovat tehneet samanlaisen lupauksen toisilleen. (Tähän väliin huomautettakoon kuitenkin, että ainakin oman kokemukseni mukaan suurin osa yliopistoni opiskelijoista on ihan okei esiaviollisen seksin kanssa eivätkä poikkea valtaväestöstä mitenkään!) Oli kuitenkin jännittävää huomata, että minulle oli pinttynyt kuva siitä, millaiset ihmiset tekevät toisilleen tälläisen lupauksen. Kuvittelin heidät aika ujoiksi ja hiljaisiksi tyypeiksi, jotka käyvät aina sunnuntaisin perheensä kanssa ensiksi kirkossa ja menevät sieltä sitten yhteiselle lounaalle. He pukeutuvat siististi ja ehkä hieman tylsästi perus Henkkamaukkaan ja kuuntelevat pelkästään kristillistä musiikkia. 

 

Oli hassua joutua kasvotusten sen kanssa, miten ahdas näkemys minulla oli toisilleen luvanneista henkilöistä, vaikka en ole koskaan tätä asiaa kovin paljoa ajatellut tai ollut siitä millään tavalla kiinnostunut. Mutta vuosien saatossa minunkin mieleeni oli piirtynyt tietynlaiset hahmot, jotka jouduin toteamaan vääriksi, sillä oikeasti kukaan ei voi päälle päin nähdä sitä, ketkä ovat luvanneet toisilleen. Sitä ei voi päätellä vaatteista, harrastuksista, musiikkimausta tai perhetaustasta. Niinpä itsekin koin, että pystyin jotenkin rentoutumaan asian kanssa: minun ei tarvitse olla tai tulla tietynlaiseksi, jotta voisin tehdä tämän lupauksen.

Toinen asia, mihin sain helpotuksen oli se, mitä itse epäröin alkuun todella paljon: ei, ei tarvitse olla neitsyt tehdäkseen tälläistä lupausta. Omalta osaltani näen tämän lupauksen jonkinlaisena tilanteen nollaamisena. Olen antanut itsestäni aivan liikaa sellaisille, joille ei olisi kuulunut yhtään mitään minusta ja nyt haluan, että kumppanini saa minusta jotain sellaista, mitä muut eivät saaneet: täydellisen sitoutumisen vain yhteen henkilöön ja myös tiedon siitä, että koen kumppanini henkilöksi, jota minun kannattaa odottaa. Haluan odottaa, jotta kaikki aiemmat sekoilut ovat jo niin vanhoja juttuja, että en enää muista niitä, kun vihdoinkin olemme Mr. P:n kanssa ihan kokonaan toistemme.

Luulin aiemmin, että lupauksen tekeminen kieltää kaiken vähänkään seksiin viittaavan toiminnan, mutta nyt olen oppinut, että jokainen pari määrittelee itse sen, missä raja kulkee. Toisille se on oikeasti aivan 100%:sesti vaatteet koko ajan päällä ja edes vaatteiden päällä ei saa kosketella. Joillekin taas sallittua on esimerkiksi käsillä touhuaminen. En avaa tarkemmin, mihin me olemme sopineet rajamme, mutta olen iloinen ja helpottunut siitä, että kumpikin oli samalla aaltopituudella! Toiset parit ovat joutuneet käymään pitkiä neuvotteluja ja joskus tuo kaikki on jopa johtanut eroon. 

Yleisesti ottaen avioliittoon odottamisen osalta suuriksi plussiksi nostetaan vahvemman pohjan luominen parisuhteelle, kontrollin oppiminen, sen oppiminen jo heti aluksi, että seksi on vain yksi osa parisuhdetta eikä sen keskiö ja se, että avioliitto tuntuu suuremmalta ja tärkeämmältä asialta, koska se ei todellakaan ole vain nimet paperilla tai pelkkä uudenlaiselta tuntuva asema, vaan se oikeasti tuo suhteeseen aivan uuden ja aiemmin kokemattoman ulottuvuuden. Miinuksiksi osa etenkin naisista kokee sen, miten paljon opittavaa heillä on ja miten "kiusallista" seksi oman aviomiehen kanssa on aluksi ollut.

Itse koen tuon aspektin jopa helpottavana, sillä haluaisin todella kokea ihan "oikean" ensimmäisen kerran sellaisen ihmisen kanssa, josta oikeasti välitän. Toisaalta ymmärrän myös sen, miten paljon moni kokee stressiä siitä, että avioliitossa seksin "täytyy" toimia ja olla täydellistä, koska kumpikin on odottanut ja ei halua, että toinen pettyy kaiken sen odotuksen jälkeen. Uskon kuitenkin, että keskustelemalla tuollaisestakin pääsee yli, sillä kaikki nuo tunteet ovat luonnollisia ja on hyvin mahdollista, että kumppanisi pelkää aivan samoja asioita kuin sinäkin. 

Tällä hetkellä olen ihan sinut tämän hassun tilanteen kanssa tai ei se enää tunnu hassulta vaan juuri oikealta ja luonnolliselta suunnalta. Vanhempani, sukulaiseni ja kamuni ovat suhtautuneet tähän hyvin, vaikka etenkin kamut ovat heti kysyneet, miten ihmeessä aion jaksaa odottaa. Kukaan ei kuitenkaan ole torjunut tätä, mitä pelkäsin eniten, vaan asia on lähinnä monelle niin uusi, että he eivät oikein osaa navigoida tälläisen asian kanssa. Vanhemmilleni tämä oli tietenkin isoin uutinen, sillä he tietävät sen jäävuoren huipun sekoiluistani ja yksin jo se on tuonut heille paljon huolta ja tälläisen lupauksen tekeminen on varmasti viimeinen asia, mitä he minulta odottivat.

Kuitenkin nyt he tietävät, että olen löytänyt henkilön, josta oikeasti välitän ja jonka kanssa oikeasti haluan sitoutua ja tämä on selvästi tuonut heille rauhaa. Vaikka tietty mainittakoon se, että en ole enää vuosiin sekoillut, mutta ymmärrän toki, että vanhemmat eivät useinkaan tiedä, millaista elämää heidän lapsensa elää ja menneisyydessä tapahtuneet jutut saattavat edelleen huolettaa vanhempia. Mitä jos se tietynlainen käyttytyminen ei kokonaan loppunutkaan, vaan nyt sitä piilotellaan tarkemmin kuin aiemmin....

Joka tapauksessa tämä kaikki yllä oleva tietenkin tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä suunnitelmissamme on avioitua muutaman vuoden sisällä, mutta en osaa vielä kunnolla sisäistää koko asiaa, sillä hädin tuskin osaan miettiä, mitä kesällä tapahtuu. =D Tämä kaikki tuntuu kuitenkin hyvältä ja vieläkin välillämme on outo tunne siitä, että meidän on oikeasti täytynyt joskus liikkua samassa porukassa, sillä niin tutulta se toinen on tuntunut heti alussa. Kuin olisi palannut pitkältä matkalta takaisin kotiin. En osaa kuvitella, että ottaisin tälläistä askelta kenenkään muun kanssa ja olen todella kiitollinen siitä, että Mr. P on tullut elämääni. 

You're my home. ❤️