Taas täällä, siellä ensimmäisessä kodissa. Helsingissä.
En ees halua alkaa kirjata tämän vuoden tapahtumia, sillä niitä on ollut niin paljon. Mut tiivistettynä olen muuttanut tämän vuoden aikana kolmeen eri maahan ja asunut viidessä eri kaupungissa. Ja nyt oon taas takaisin täällä. Aluks surullisissa merkeissä, mut sitten kuin ihmeen kaupalla täti laittoi asuntonsa myyntiin ja se oli merkki. Mun vanhemmillakin on ollut aika ajoin ikävä Suomea ja Helsinkiä, joten täällä sitä nyt ollaan, uskomatonta kyllä!
Tuntuu oudolt olla samaan aikaan tutussa ja kuitenki myös uudessa ja tää takaisin paluu toi myös pintaan ajatuksia siitä millast elämää haluan elää ja millanen ihminen haluan olla. Näennäisest täydellisen kulissin takana on tapahtunu paljon ja etenkin tänä vuonna oon käynyt läpi todella paljon sellasiaki traumoja, joiden olemassa oloa en edes tiennyt tai joita en pitänyt niiiiiin pahoina. Oon itkeny yksinäni osaamatta ees kunnolla saada kiinni mun tunteista ja ajatuksista. Oon sättinyt itseäni siitä, et miksi oon näin sekaisin ja eihän mulla pitäisi olla mitään hätää. Mutta mielenterveysongelmat ei aina kysele millaista elämää elät, millaiseen perheeseen synnyit ja miten paljon teillä on rahaa, tavaraa ja miten nätti tai lahjakas olet.
Joten mun oli vain hyväksyttävä se, et mä en ole okei. Ja siinä pysyn edelleen. Eli tervetuloa seuraamaan mun matkaa, jonka aikana aion vihdoinkin saavuttaa sen, mitä oon yrittäny tavoitella jo niin pitkään: tasapainon, terveyden, IB-lukion kasaan ja sisäsen rauhan. Meidän aika täällä on oikeesti todella lyhyt enkä halua käyttää sitä enää turhuuteen, itseni sabotoimiseen tai laiskotteluun, koska mä ansaitsen niin paljon enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti