keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Vuoden viimeinen keskiviikko

Outoa lukee jo nyt ihmisten 2021 recappejä, kun itsellä on edelleen sellainen olo et hei tyypit, tätä vuottahan on vielä jäljellä. =D Kaipa tän vuoden aikana olen tottunut siihen, et oikeesti, kun yhtenä päivänä herään niin et tiedä, miten se päivä tulee vielä päättymään. Niin hyvässä kuin pahassakin. Tää vuosi on ehdottomasti ollut paras tähän asti lähinnä sen takia, että olen oppinut niin paljon itsestäni ja siitä, mitä haluan mun elämältä. Ei sen takia, et se ois ollu jotenki helppo vuos. Kaksi kertaa meinasi kirjaimellisesti lähteä henkikin, ei tarkoituksella. Vahingossa, mutta pelottavaa se on silti ollut ja ehdottomasti vaikuttanut haluuni elää rauhallista, yksinkertaista ja omanlaistani elämää mahdollisimman pienessä piirissä.

Ehkä kirjoitan jonkun tarkemman recapin itsekin, mutta ainakin tällä hetkellä haluan vielä fiilistellä elämistä vain tässä ja nyt enkä puida jo tapahtunutta! Tänään tuli oltua miittingissä liittyen ensi vuoden työkuvioihin ja oon tosi innoissani niistä. Moni asia on edelleen pielessä ja paljon traumoja on korjattavana, mut mä aion keskittyä näihin iloisiin asioihin ja puristaa läpi tän vähän vaikeamman vaiheen, koska tiiän et se on sen arvoista. Menneisyys tapahtu jo ja nyt tavotteena on päästä siihen pisteeseen, et voin vilpittömästi sanoo kaikest, et onneks asiat meni just niin ku ne meni, koska muuten en ois nyt tässä.

Tämän aamun nami aamupala! Soijajugua sokeroimattomalla mustikkakeitolla, kookoshiutaleilla, mantelilla ja mulperimarjoilla

Liikuntana on ollut maanantaina sali ja tänään balettia ja olipa ihanaa olla tehnyt jo päivän treenit ennen kello kymmentä! Maanantain salitreenin uusi ohjelma toimi, mutta painoja täytyy edelleen nostaa ja luulen, että vähennän sarjojen määrää, koska olen usean liikkeen kohdalla jo 15 toistossa, mitä moni pitää maksimimääränä. Settejä teen aina kolme. Voisin tehdä treenipostauksen joku päivä, mutta varoituksen sanana, että treenaan ainoastaan kotona eli mitään hienoja laitteita ei multa löydy, mutta mun mielestä ei tarvitsekaan! Oikeastaan musta on jopa ihan hauskaa tutkia, miten saisin tehtyä kotiversioita salilaitteilla tehtävistä liikkeistä. 

Kotitreeneissä käytän siis ainoastaan kahta eri painosettiä, jumppanauhaa ja pilatesrengasta. Luulen, että tulevaisuudessa kannattaa panostaa sellaisiin käsipainoihin, joihin saa ostettua eri painoisia levyjä. Etenkin kun näemmä oikeesti pystyn nostamaan painoja tosi nopeesti enkä ehkä itekää oo oikein tajunnut, että voin nostaa painoja niin pian. On siis ollut aivan omaa tyhmyyttä ja toki treenin epäsäännöllisyyttä, et en ole kehittynyt niin hyvin kuin olisin voinut tässä kuussa. Mutta now I know ja viisaampana eteenpäin!

Huomisen highlightit on jatkaa tulevan vuoden suunnittelua, pestä pyykit, käydä jo ostamassa uuden vuoden skumpat, tehdä salitreeni ja käydä shoppailemassa Ruohonjuuressa. Muuten katsotaan mihin päivä vie. Ihanaa vuoden viimeistä keskiviikkoa kaikille! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti