Pienin askelin kohti jotain järkevää?
Toivon ainaki niin. Lauantaina huomasin et muutuin iha kokonaa ku olin syöny ja must tuli tosi hiljane ja ahdistunu. Ainoo mitä pystyin ajattelee oli se mun täynnä oleva maha ja miten se ruoka vello siel. Vaati iha tosi paljo et sain serkuille väännettyy ilost naamaa ja yritin heittää vitsii ja kaikkee. En tiiä menikö läpi... Sunnuntain otin kaikist vähäkalorisimman jäätelön ku käytii ulkon, sit söin vähä pähkinöit enkä mitää muut. Eile heti aamust ruoka vaa ahisti, syöminen ahisti, en pystyny. Jossain kohtaa päivää ahistus vähä laantu mut en saanu esim. treenattuu ollenkaa ku en vaa pystyny. Kai seki sit jotenki ahisti, en tiiä...
Tänää oon tsempannu sillee et kävin ostaa valmiit protskujuomii ja vedän niitä nyt ku en vaa pysty jostai syyst juomaa enää protskujauheesta tehtyi juomii. Illal syön varmaa taas salaattii ja sit soijajogurttii mut oon jo laskenu et tän päivän ruuist tulee n. 1300 kalorii joten se on ihan okei! Yritän palaa treenaamisen parii sillä et alotan nyt vaa niist 10 minuutin HIIT-treeneist ja katotaa sit mihin päädyn ja miten jaksan.
Ei saa haukkaa liia isoo palaa kerral. En tajuu miten täs kävi näi ja joteki tosi nopeesti? Iha vähä aikaa sit olin vaa innoissani terveellisest ruuast ja kaikkee ja nyt oon sit pisteessä jossa mua pelottaa syödä. Tai no ei esim. nyt pelota mut oonki koko päivän jo tsempannu itteeni siihe et täytyy syödä oikeesti järkevästi.
Mä toivon et pääsen täst vaiheesta yli ilman mitää sen ihmeellisempää koska mä en kestä sitä jos joutuisin nyt kaiken keskel sit tulemaa siihe lopputulemaa et tarviin ammattiapuu. En sano et missään nimessä ois huono asia et totee tarvitsevansa apua, se on enemmän ku hyvä, mut mä en haluu uskoa et oisin niin syvällä etten pääsis kunnolla tsemppaamal nyt ite takasin järkevään elämäntyyliin. Loppujen lopuks kai se et annan periks sille "ei mun tartte syödä ku tää yks banaani" on ihan sama asia ku et antaisin joka päivä periks sille et "osta sipsiä ja dippiä ja vedä ne". Jos oon oppinu pitää itteni erossa roskaruuast nii kyl mun pitäis pystyy kans pitää itteni eros syömättömyydest!
Musta tuntuu et must on taas kadonnu vilpitön ilo mut mä aijon tuoda sen takasin!!!!! Elämä on iha liian ihanaa et haluisin kattoo ku se valuu hukkaa ja todeta vuosien pääst et hitto mulla on menny vuosia iha johonki turhaan säätämiseen!! Jo nyt mua kaduttaa nää viimeset pari viikkoo nii miltä tuntuis jos tästä nyt tulis mun loppuvuos? Not today satan. Not today.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti