Viikko 4 + synnintunnustus

Viikon 4 liikunnat: 

• maanantai: kävely 24 min + HIIT ja vatsat 28 min 
• tiistai: baletti 1 h 3 min 
• keskiviikko: kävely 32 min + HIIT 24 min 
• torstai: kävely 31 min + baletti 1 h 9 min 
• perjantai: kävely 21 min + 31 min 
• lauantai: sali 57 min + kävely 25 min 
• sunnuntai: 24 min kävely + tennis 1 h 20 min 
• yhteensä: 8 h 39 min
  

Viimeisen parin viikon ajan olen nukkunut hieman tavallista huonommin ja on tuntunut siltä, että vaikka näennäisesti arkeni on ollut todella yksinkertaista niin silti pääni on ollut aivan sekaisin. En tiedä onko sitä huomannut täällä blogin puolella, mutta itse olen ainakin tuntenut sen, että olen kokenut jotain ihmeellistä identiteettikriisiä ja miettinyt sitä, onko tämä sittenkään minun juttuni. Onko täällä näkyvä minä se oikea minä.

Olen pohtinut paljon ajankäyttöäni, sillä tuntuu siltä, että en oikeasti vain ehdi tekemään kaikkea sitä, mitä haluaisin. Viime viikolla olin jopa helpottunut siitä, että treenasin vähemmän, koska siten ehdin tekemään enemmän kaikkea muuta. Mutta sitten toisaalta tuonkin osalta tiedän tavoitteeni enkä saavuta niitä vain kävelyllä, baletilla ja HIIT-treeneillä. Lisäksi en voi kyllä sanoa puhtaalla omallatunnolla, että nopeiden HIIT-treenien jälkeen olisin käyttänyt loppuillan edes mihinkään oikeasti järkevään, kuten opiskeluun... Eli se siitä "järkevämmästä" ajankäytöstä!

Viime viikolla oli myös useita päiviä, kun söin todella vähän ja päivittäinen miinus olikin reilusti yli tuhat kaloria. Lähdin kokeilemaan hieman tiukempaa dieettiä sillä ajatuksella, että halusin sulkea menneisyyden ovet. Halusin kokeilla tuota, jotta pääsisin näkemään, miten pitkälle olen päässyt mieleni kanssa ja miten erilaista diettaaminen on minulle nykyään, koska en tee sitä itsevihaa täynnä.

Lisäksi myönnän kyllä, että halusin myös laihtua mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti ja olin niin valmis siihen, että olisin voinut tyyliin maaliskuun alussa tulla tänne mielettömän kehomuutoksen kera ja kertoa, miten helposti nää tulokset on syntyneet ja miten oon saanut nää aikaan tyyliin vaan sillä, että en oo syönyt roskaruokaa. So simple and easy, you guys!

Pureuduin lähes pakkomielteisesti syvälle vanhoihin ruokapäiväkirjoihin ja kokeilin, millaista olisi edelleen syödä niin. Ja vaikka silloiseen aktiivisuusmäärääni ja mielialaani nähden söinkin aika "paljon" niin nykyiseen elämäntapaani tuollainen ei sovi enää ollenkaan! Vielä tänään tein HIIT-treenin pääkivusta kärsien, koska olin taas syönyt liian vähän ja totesin, että mä en oikeasti edes halua pystyä enää tälläiseen. Mä haluan pystyä treenaamaan!! Lisäksi en halua kärsiä ummetuksesta niin kuin entinen minäni kärsi, koska en vain yksinkertaisesti syönyt tarpeeksi kuitua ja söin todella minimaalisesti kasviksia ja hedelmiä. 

 

Tiedän, että tää kaikki kuulostaa typerältä, mutta mä sain aika helposti perusteltua itselleni sen, miksi mä voisin ihan hyvin kävellä aika samoja askeleita kuin joskus kävelin, saavuttaa sen mun silloisen unelmakropan, joka oli aika samanlainen kuin nykyinenkin unelma ja sitten tehdä se, mitä mä en koskaan aiemmin osannut tehdä: pysyä siellä unelmakropassa eikä ahmia itseäni taas kymmentä kiloa painavemmaksi.

Tässä suunnitelmassa vain on se ongelma, että nykyään mä tiedän niin paljon enemmän kuin tuolloin joskus. Nykyään mulla on moraali ja haluan olla rehellinen enkä elää mitään kaksoiselämää. Nykyään mä myös haluan urheilla, kun taas aiemmin mun liikunta oli oikeastaan vaan kävelyä eikä mitään muuta. Mä haluan pystyä täysin puhtaalla omallatunnolla sanomaan, et oon saanut kroppani terveellisin keinoin ja säkin voit sen tehdä!

Mä en saa ikinä tulevaisuutta, jos oon katse kiinni menneissä ja mä tiedän, että se on mun ja monen muunkin tapa handlata esim. stressiä tai pelkoa tulevaisuudesta. Mutta toi ei vain vie mihinkään sellaiseen, jota nykyinen minä haluaa. Luulen, että tää tuleva kilpailu ja sen mukanaan tuomat uudet kuviot on se, mikä on laittanut mut hakeutumaan "turvaan" menneisyyteen, mut mä en halua sitä, mitä menneisyydellä on mulle antaa. Muutenhan mä eläisin edelleen niin kuin oon joskus elänyt. 

Joten tässä oli mun pieni confession, jonka kirjoittaminen on tuntunu paljon enemmän vapauttavalta kuin mitä ajattelin ku aloin kirjoittamaan tätä. Tein typerän dippauksen menneeseen, mut muutan mun kurssini tässä ja nyt!