Tässäpä sunnuntaina 21.8. otetut uudet kehokuvat ja nyt nuo Luvut-numerot ja käyrätkin täytetty oikein eli muutosta löytyy seuraavanlaisesti 25.6. otettuihin lukuihin:
- Paino: 63 kg -> 60 kg
- Rasvaprosentti: 28,3 -> 25,2%
- Lihasprosentti: 30,4 -> 31,7%
Tuon lihasprosentin nähtyäni ei yhtäkkiä ihmetyttänytkään enää se, miten hyvin treenit on kulkeneet viime viikolla vaikka totta kai treenailuun liittyy paljon muutakin kuin puhtaasti lihaksen määrä. Mutta vertauksena vuoden alkuun niin mulla oli läpi koko tammi-helmikuun tuo noin 30% lihasprosentti eli kyllä tässä on jotain kehitystä tapahtunut noihin aikoihin nähden!
Aluksi ajattelin, että on aivan turhaa ottaa kehokuvia, koska mitään erityistä muutosta ei ole tapahtunut, mutta false, kun vertasin kesäkuun kuviin. Ja siitä innostuinkin tekemään pienen aikajanan, koska hitto vie, vihdoinkin tästä on oikeasti tulossa nimensä mukainen blogi eli taviksesta fitiksi!
 |
| Kuvan saa näkymään kokonaisena klikkaamalla kuvaa tai tästä! |
Eli onhan kiinteytymistä tapahtunut ihan kunnolla ja noissa vertailuissa ei näy, mutta maha on kyllä pienentynyt huomattavasti, minkä huomaan etenkin suihkun jälkeen, kun harjaan hiuksiani ja näen itseni peilin kautta hieman sivusta. Yläkroppa ja ylämaha näyttävät niin paljon sirommilta ja naisellisimmilta nykyään! Nyt kun katson noita tämän blogin alkuajan ja pelkästään kesäkuunkin kuvia niin ne näyttävät jotenkin tosi tukalilta ja kehoni näyttää epäterveeltä. Tulee todella rasvainen ja tunkkainen olo. Sellainen, kun heräät maanantaina kamalan hiilari-, sokeri- ja rasvapöhön keskeltä ja vaan tunnet sen, miten täynnä moskaa kroppasi on.
Tietenkin kuvien näkemiseen liittyy myös se, millaiselta muistan olon tuntuneen etenkin viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa. Esimerkiksi maaliskuinen teksti Kohta parikymppinen ihmisraunio tuntuu tällä hetkellä tooooodella kaukaiselta vaikka toki muistan nuo tunteet ja myöskin etenkin yölliset pelot siitä kuolenko sydänkohtaukseen. Lisäksi selasin läpi tuotakin vanhemman tekstin eli 13.1.2022 kirjoitetun Kuolemaa sivuten, jossa kirjoitin: "elänkö mä tällä hetkellä sellaista elämää, et siitä huomaa miten lähellä oon käyny kuolemaa? Ja valitettavasti vastaus taitaa olla, et suurimmaksi osaksi en." Nyt seitsemän kuukautta myöhemmin voin ylpeästi vastata tuohon samaan kysymykseen: todellakin elän!
Eli tähän uuteen viikkoon ja sen myötä myös kokonaan uuteen elämänvaiheeseen olen kyllä saanut lähteä todella kiitollisin ja hyvin mielin. Tänään aamulla herättyäni aamurukouksen ensimmäiset sanat olivatkin: "Kiitos Jumala, että mä saan olla edelleen elossa".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti