lauantai 25. kesäkuuta 2022

Ajatuksia ruuasta

Aivan ihana ja rentouttava viikko takana ja oli kyllä niin oikea päätös tulla tänne lomailemaan! Keskiviikon salitreeni oli mahtava ja tuli jopa päästeltyä pari ärräpäätä muutaman setin lopussa. ='D Tänään tuli taas käytyä salilla, mutta en tehnyt ihan niin rankkaa treeniä kuin keskiviikkona ja lisäksi sain myös kehonkoostumusmittauksen ja mun lihasprossa on noussut, jes! Rasvaprosentti on tiukasti paikoillaan samassa kuin kuukausi sitten oli, mutta tuo lihasmassan nousu on mahtavaa nähdä, koska en ole kuitenkaan treenannut ihan hirveän rankasti viime aikoina eli en odottanut muuta kuin pientä nousua. Olen päivittänyt liikuntaseuranta-, luvut- ja edistymiskuvasivut eli noista voi käydä kurkkimassa tarkempaa tilannetta! =) 

Salitreenien lisäksi on tullut käveltyä aiiiivan hulluna, mutta oon toki myös ehtinyt vain loikoilemaan auringossa kirjan parissa ja olen myös vihdoinkin taas päässyt kiinni kunnon meditointiin eli ihan vain istun hiljaa esimerkiksi puolen tunnin ajan ilman mitään taustanauhaa tai opastusta. En toki aloittanut heti puolesta tunnista vaan aluksi taisin meditoida vain alle 10 minuuttia, mutta hassua kyllä tuo aika pitkittyi ihan luonnostaan heti seuraavana päivänä. En siis ole asettanut itselleni mitään aikalimittiä, vaan olen antanut itseni meditoida juuri niin kauan kuin mikä on tuntunut hyvältä!

Tänään tuli syötyä hieman raskaammin, mutta muuten olen jatkanut kevyesti, terveellisesti ja tuoreesti syömistä täällä ja aion kyllä ehdottomasti ottaa tämän ruokamuutoksen mukaani, kun palaan takaisin kotiin! Olen oikeastaan syönyt vain maksimissaan yhden lämpimän ruuan eli päivällisen ja muuten on tullut elettyä pääasiassa tuoreilla hedelmillä ja voi että, mun ruuansulatuselimistö on rakastanut tätä. Ei ole ollut minkäänlaisia mahaongelmia ja edes tuo päivällinen ei ole aiheuttanut yhtään mitään vaikka olenkin välillä syönyt sellaisia ruokia, joista olen yleensä saanut jonkinlaista todella pahaa mahan turvotusta ja jopa mahakramppeja. Niin hassua, että saan tällä hetkellä lähes kaiken anteeksi ihan vain, koska en jatkuvasti pommita ruuansulatuselimistöä ja suolistoani hitaasti sulavilla ja raskailla ruuilla.

Olen toki jo aiemmin huomannut, että tämän tyyppinen eläminen on tuonut parhaimman mahdollisen olon minulle, mutta jotenkin tuo on aina tuntunut niin äärimmäiseltä tavalta syödä ja moni läheiseni on aina selvästi alkanut huolestua. Ja tavallaan ymmärrän sen, sillä mulla on totta kai syömishäiriöhistoriaa, mutta olen itse jo niin valmis päästämään noista ajoista irti ja katsomaan tulevaisuuteen. Ja tulevaisuuden osalta haluaisin oppia ruokkimaan kehoani siten, että kehoni pystyy toimimaan niin hyvin kuin mahdollista, mikä tarkoittaa sitä, että minun täytyy joka tapauksessa ottaa huomioon ruoka-aineet, joita en voi syödä tai joita täytyy vältellä. Joten kaipa samalla kertaa voisin sitten syödä ihan 100%:sesti siten, mistä kehoni tykkää!


Tämä oli hieman ajatuksen virtaa liittyen ruokaan ja näihin havaintoihin, joita olen tehnyt tällä viikolla. Tuntuu hassusti siltä, että olen jonkinlaisen kunnon läpimurron edessä ja olen kyllä niin valmis siihen! Olen ollut jo niin pitkään jumissa terveysongelmineen ja muineen, joten nyt ei tosiaankaan haittaa, että asiat menevät hypähdyksittäin eteenpäin ja mulle aukeaa uudenlainen tulevaisuuden näkymä. I am so damn ready for that! =) 

Huomenna olisi tarkoitus postata resepti havaijilaisiin soijarouhepulliin ja liikuntana on luultavasti kävelyä, sillä suunnitelmissa on käydä patikoimassa. Nyt tuli tässä mieleen, että niin, nythän on juhannus. =D Eli hyvää juhannusta kaikille ja toivottavasti olette saaneet nauttia lämmöstä ja hyvästä säästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti