Tykityksellä: valmistuminen, 5 vk projekti, terveys, työt, tulevat kilpailut...

 

Huh huh, millainen kuukausi onkaan takana! Oli multa ehkä maailman typerin asia aloittaa kunnon blogiprojekti juuri high schoolin loppuvaiheissa, sillä huhtikuun loppu ja toukokuun alkupuoli meni viimeisiin kokeisiin valmistautuessa ja niitä läpi puristaessa. Ja nyt sitä on sitten oikeasti tullut vihdoinkin valmistuttua high schoolista! Kunnon tunteiden myrsky ollut päällä, koska tämä tuntuu todella oudolta ja jopa vähän ahdistavaltakin, kun on niin pitkään ajatellut, että ei koskaan tule valmistumaan ja koko loppuelämä on vain lukion kasaan puristamista.

Aloitin siis lukion Suomessa ja silloinkin myöhässä muista. Olin todella hukassa itseni kanssa ja bulimiaoireiluni alkoi myöskin tuolloin 2018, jolloin tein kyllä paljon promohommaa ja minulla oli tanssiryhmä, jonka kanssa esiinnyimme eli näennäisesti kaikki oli hyvin. Mutta aina yksin ollessa lähdin vaeltelemaan todella syviin vesiin, aloin masentumaan ja oireilemaan todella paljon. Olin viettänyt kesän 2018 Losissa ja Suomeen paluu oli kunnon märkä rätti vasten kasvoja. Kuvailisinkin noita peruskoulun jälkeisiä aikoja kunnon pakoiluksi, jolloin pintaan alkoi nousta todella paljon ahdistusta monista aiemmista tapahtumista, joita en ollut edes pitänyt mitenkään erityisen isoina tai traumatisoivina aikoina elämässäni.

Vuoden 2019 sekoilin rapakon toisella puolella, jonne olin paennut tuon vuoden keväällä ja syksyllä vanhemani lähettivät minut takaisin Suomeen, jolloin aloitin vihdoinkin lukion. Sekoilu kuitenkin jatkui ja tässä vaiheessa se oli sellaista peura ajovaloissa tyyppistä paniikkia, jolla yritin vain hiljentää koulun loppumisen jälkeen pintaan tulleet muistot. Vuonna 2020 tuo kaikki kulminoitui ja minua hävettää edelleenkin se, millainen olin tuolloin keväällä ja kesällä. Lukio eteni hitaasti, kävin taas hetken aikaa ottamassa vauhtia Losissa, palasin Suomeen.... Tässä vaiheessa minulla ei enää ollut Suomessa oikeasti enää kunnon ystäviä ja ne "kaverit", jotka ympärilläni olivat, eivät todellakaan tuoneet elämääni mitään hyvää. Heitä kiinnosti vain se, millaiset puitteet perheeni pystyi heille tarjoamaan. 

Pahimpina aikoina en välttämättä käynyt suihkussa kahteen viikkoon, koko kämppä oli täynnä roskia ja pölyä enkä saanut itsestäni mitään irti. Surullista kyllä tämä kaikki ei todellakaan näkynyt lukioni arvosanoissa, sillä suoritin kursseja lähes kympin keskiarvolla ja olin oppinut piilottamaan tuon likaisen totuuden kaikilta. Jopa vanhemmiltani ja tämä on asia, josta tunnen edelleen syyllisyyttä vaikka olemmekin puhuneet kaiken läpi perheeni kanssa myös perheterapiassa. Losiin palasin viime vuonna ja tiesin, että Suomi oli minun osaltani koettu ja päätin suorittavani lukion loppuun täällä. Losiin paluu ei kuitenkaan tietenkään ollut mikään automaattinen kytkin, joka olisi muuttanut itsesabotoivat tapani käsitellä tunteitani, joten kesällä 2021 kävin todella lähellä kuolemaa ja valitettavasti toisen kerran lähes samanlainen tilanne tapahtui syksyllä. Tarkoitukseni ei siis ollut lähteä, mutta en vain tiennyt rajojani.

Syksy jatkuikin vieroituksella, johon sitouduin enemmän kuin mielellään, sillä oikeasti halusin elämäni kuntoon. Aloin myös käymään terapiassa ja opettelemaan järkeviä tapoja käsitellä tunteitani ja muistojani. Jotenkin tämän kaiken pyörteissä lukio eteni ja tämän vuoden tammikuussa tajusinkin, että apua, minähän tulen oikeasti valmistumaan! Tällöin hain yhteen ainoaan yliopistoon ja pääsin sisään (älkää tehkö näin, hakekaa useaan paikkaan =D). Ja tässä sitä nyt ollaan: suomalaisista ikätovereistani vuosi ja jenkkilukiolaista kaksi vuotta jäljessä, syömishäiriö- sekä päihdekoukku läpi käytynä, kaksi kertaa ensiavussa elvytettävänä ja kuitenkin lakki päässä muiden mukana hymyillen, nauraen, eläen. Kaiken lisäksi valmistuin honors-tutkinnolla eli olen suorittanut lukioni keskivertoa korkeammilla arvosanoilla ja tehnyt vaativampia kursseja. Näin jälkikäteen kylläkin mietin, olisinko päässyt hieman pienemmällä henkisellä taakalla, jos olisin vain tyytynyt tekemään lukion ihan perus tasoisesti, mutta toisaalta opiskelu ja ylimääräiset ryhmätyöt ovat myös auttaneet jaksamaan ja tuoneet sisältöä elämään! Ja onhan tuo kultainen lisänauha kai ihan kiva. =') (Sain muutakin kuin nauhan, ei hätää!)

Koulu loppuu virallisesti 3.6., mutta kokeet ovat nyt ohi ja ei tarvitse enää stressata! Viiden viikon projektista kirjoittelu on siis jäänyt koulun varjoon, mutta en edes koe siitä huonoa omaatuntoa, koska tämä oli ehkä elämäni tärkein puristus tähän asti ja nyt onkin kolme kuukautta aikaa keskittyä treenaamiseen ja terveellisesti syömiseen ennen kuin yliopisto alkaa elokuun lopulla!

Tätä kirjoittaessa herkistyn koko ajan, sillä muistan, kun aloitin tämän blogin ja mietin, kirjoitanko edes lukion loppuun saattamista yhdeksi tavoitteekseni ja tuolla se sivupalkissa edelleen kököttää muistona. Tuo tavoite tuntui jotenkin niin kaukaiselta ja suoraan sanottuna mietin vain mitä kaikkia lisäesteitä eteeni ihan varmasti vielä tulisi. Mutta niin absurdia kuin se onkin, tämä koskee vihdoinkin myös minua: Congratulations to the class of 2022! 🎓

 

Kokeisiin lukemisen aikana keskityin pääasiassa vain tenttaamiseen, mutta liikuntaa on silti tullut harrastettua tasaisesti viikottain. Baletti on nyt jäänyt tauolle ja kesäkurssi alkaa ensi viikolla, yeah buddy! Kokeisiin lukemisen lisäksi tuli siis treenattua kevätesityksiä varten ja itselläni noita esityksiä oli kaksi: yksi oman ryhmäni kanssa ja yksi kovakärkisten kanssa. Jälkimmäisessä oli mukana pari tanssijaa minun ryhmästäni ja loput esiintyjät olivat yhtä tasoa korkeammalta luokalta.  

Esitykset menivät todella hyvin ja etenkin tuo kovakärkisillä tehty esitys oli kunnon serotoniinibuusti, sillä se jännitti aivan kamalasti. Oli kuitenkin aivan mahtavaa päästä esiintymään kokeneempien tanssijoiden kanssa eikä tätä kokemuseroa oikeastaan edes loppujen lopuksi huomannut, jos ei tiennyt, mitä etsiä. Side note: älkää tehkö niin kuin minä ja hankkiko uusia kovakärkisiä paria päivää ennen h-hetkeä! Eihän siinä kovin kauaa mene, että kengät pehmenevät etenkin kun omani ovat uutta mallistoa eli niissä on lämmöstä muotoutuva pohja toisin kuin vanhemmissa kengissä. Mutta kyllä se on silti kuumottelevaa tanssia ei niin kovin tutuissa kengissä ja nauhojenkin ompelu jäi esityspäivän aamuun, aaaaa.... Kuvassa balettitossujen yllä olevat valkoiset "möykyt" ovat muuten lampaan villaa, jos joku ihmettelee! =')

Baletin jäädessä tauolle olen nyt muutaman viikon ajan liikkunut pääasiassa kävelemällä ja olen toki iloinen, että olen pysynyt aktiivisena, mutta tiedostan, että käveleminen ei riitä siihen, että saavuttaisin kehotavoitteeni. Eli nyt on taas tarkoitus aloittaa HIIT-treenit sekä salilla treenaaminen. Käveleminen ja baletti ovat kummatkin minulle todella tärkeitä lajeja ja ne kyllä hoikistavat minua kunhan syön terveellisesti, mutta minusta tulee todella pehmeä, jos en myös tee kunnon hikitreenejä ja nostele painoja.

Terveyden kanssa on myös ollut hieman ongelmia ja pari viikkoa sitten minulla todettiinkin se, mitä olin jo jonkun aikaa epäillyt eli lisäaineyliherkkyys. Kehoni tulehdusarvot olivat siis jatkuvasti hieman koholla ja olen edelleen tavallista enemmän täynnä vettä. Enää olo ei ole niin tukala kuin yhdessä vaiheessa, mutta en vieläkään tunne oloa ihan normaaliksi, joten tehtävää ja korjattavaa riittää! Tällä hetkellä siis clean eating ei ole mitään sanahelinää, vaan se on terveyteni kannalta ainoa mahdollinen tapa elää. Lääkärini arvelee, että koulusta ja kevätesityksistä johtunut stressi on saattanut laukaista tuon ja toki olen kärsinyt kaikenlaisista terveysongelmista jo jonkun aikaa, joten en sinänsä ole yllättynyt tästä.

Nyt kun loppukokeet ovat ohi pystyn taas keskittymään liikunnan ja terveyden hoitamisen lisäksi töihin eli olen edellisten kolmen vuoden aikana tehnyt keikkaa promoilujen saralla sekä lisäksi pääasiassa jazz-keikoilla. Hieman harvemmin on tullut tehtyä tanssiesityksiä, mutta niitäkin oli etenkin joitakin vuosia sitten, kun minulla oli tanssiryhmä, mutta nyt ei kyllä aika riittäisi enää koreografioiden tekemiseen kaiken muun lisäksi. Niin hauskaa kuin se olikin! En ole ollut kovin itsevarma ulkonäköni osalta viime aikoina, sillä stressi, kiire ja terveysongelmat näkyvät kasvoillani ja kropassani suurena turvotuksena. 

Mutta toivon, että liikunnan lisääminen ja lisäaineista luopuminen laskevat vihdoinkin vesipainoa enkä ole enää niin kuoreeni vetäytynyt. Promokeikkoja on nimittäin buukattu ensi viikonlopulle ja kesästä on näillä näkymin tulossa aika kiireinen pitkästä aikaa ja odotan tätä kyllä innolla! Toinen asia mitä odotan ovat muutamat kilpailut, jotka sijoittuvat enemmän syksyyn ja alkutalveen, mutta niitä varten täytyy ehdottomasti jo alkaa treenaamaan. Aion siis edelleen jatkaa missikilpailuihin osallistumista, mikä jäi nyt alkuvuodesta Ukrainan sodan jalkoihin, ja lisäksi olen bongannut pari muutakin kauneuteen ja terveyteen liittyvää kilpailua, joihin haluan osallistua.

PT:llä riittää siis töitä, jotta saadaan tästä mimmistä potkittua kunnon teräsnainen tämän kesän aikana ja tämä on pallo, josta olen todellakin valmis ottamaan kopin! Let's do thiiissss! Huominen tulee alkamaan PT:n tapaamisella, jossa hiotaan tavoitteet ja se, miten niihin päästään ja sen jälkeen alkaa kunnolla treenaaminen ja itsestä huolta pitäminen. Olen todella helpottunut tuosta yliherkkyysdiagnoosista, koska nyt tiedän taas enemmän, mitä kehossani on tekeillä ja tiedän, millaisella ruokavaliolla voin lähteä matkaan. Jollain oudolla tavalla en myöskään edes koe tätä harmillisena asiana, sillä eiväthän lisäaineet ole terveellisiä kenellekään meistä, joten tämä on mahtava lisäbuusti terveelliseen elämään!

Tässä nyt kunnon tykitys tämän hetken kuulumisista ja ehkä joku pääsi tänne asti eli onneksi olkoon sinulle, joka tätä lausetta juuri luet! =D Yritin tiivistää tekstiä niin paljon kuin mahdollista, mutta kuukaudessa on ehtinyt tapahtumaan vaikka ja mitä ja tulevaisuudenkin suunnitelmat ovat alkaneet oikeasti muuttua ajankohtaisiksi. Osittain huominen punnitus ja kehonkoostumusmittaus pelottaa ja toisaalta olen kai jo tottunut siihen, että naama vääntyy rusinaksi aina, kun näen mittojani, sillä eiväthän ne ole olleet hyviä enää pitkään aikaan. Sen sijaan kuitenkin, että jäisin voivottelemaan tilannettani, haluan miettiä sitä iloa ja onnea, kun pääsen näkemään oikeasti terveellisen elämän tuloksia!

Olen tässä, elossa, ja minulla on vielä kaikki mahdollisuudet muuttaa tulevaisuuteni ja terveyteni.