sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Lähtölaskenta viiden viikon projektiin alkaa!

Lähtötilanne viiden viikon projektiin tänään 24.4.2022.

Melkein kuukausi edellisestä päivityksestä ja tuntuu uskomattoman ihanalta tulla takaisin toteamalla, että huhtikuu on ollut aivan käsittämättömän upea kuukausi! Oon keskittynyt liikkumaan ja tekemään siitä arkipäiväisen, mutta silti nautinnollisen rutiinin. Kuntoni on kohonnut huomattavasti, vaatteet istuvat paremmin ja mieliala on suurimman osan ajan ollut korkealla. Oon käynyt laulamassa jazzia NYC:issä pitkästä aikaa, esiintynyt muutamassa tapahtumassa balettiryhmäni kanssa, päässyt taas hiljalleen tenniksen makuun pitkän tauon jälkeen ja palannut lukemaan kirjoja netin skrollailun sijasta. Lisäksi raahasin pääsiäisenä viimeisetkin tavarani omaan Malibun kaksiooni, jossa tuun asustamaan yliopiston alkamiseen asti enkä voi edes kuvailla sitä, miten ihanalta tuntuu herätä aaltojen ääniin! Ylipäätään yliopiston aloittaminen on alkanut tuntua aivan mahtavalta ja odotan jo innolla sitä, mitä kaikkea tuo tulee tuomaan tullessaan.

Joka tapauksessa, nyt tuntuu siltä, että on motivaatiota ja energiaa pistää kunnolla paukkuja treenaamiseen ja etenkin syömiseen. Oon tosiaan pääosin palannut kasvisruokavalioon, mutta en ole laskenut kaloreita tai makroja ja painoni ja kehonkoostumukseni on pysynyt aika samana. Tärkeintä on ollut kuitenkin se, että olen saanut pidettyä itseni aktiivisena ja pysynyt erossa syömishäiriökäyttäytymisestä!


Aion noudattaa tarkempaa dieettiä kuin tähän mennessä, sillä haluan panostaa makroihin ja myöskin jatkaa sen tutkimista, mikä toimii minulle ja mikä ei. Niinpä kun minulla on selvä dieettisuunnitelma pystyn pitämään kirjaa siitä, millainen ruokavalio tuottaa millaisiakin tuloksia. Suurin osa viikonloppuherkutteluista tulee jäämään pois, koska haluan antaa keholleni mahdollisuuden näyttää, mihin siitä on, kun ruokin sitä oikein! Lisäksi yritän käyttää puolivalmisteita niin vähän kuin mahdollista eli esimerkiksi kasvisproteiineina tulen käyttämään pääasiassa tofua ja lisäksi teen itse oman seitanini.

Päivittäiset kalorit tulevat olemaan suurinpiirtein 1300-1600 paikkeilla hieman päivästä ja aktiivisuustasoistani riippuen. Minulla on tapana tehdä esimerkiksi parin tunnin kävelylenkkejä, joiden aikana poltan yleensä yli 600 kaloria, koska maasto on niin kukkulaista, että jokaiseen kävelylenkkiin saa helposti mahdutettua useita rankkoja ylämäkiä. 1300 kaloria on sitten hyvin passiivisen pool side tyyppisen päivän kalorimäärä, koska lepoakin tarvitaan toki!

Päivitän blogiin viikon liikunnat ja lisäksi otan kehokuvat joka sunnuntai. Kehonkoostumusmittauksessa käyn seuraavan kerran 15.5. ja sitten vielä 29.5. eli projektin viimeisenä päivänä. Lisäksi postaan joka viikolta jonkun testaamani reseptin sellaisille, joita kiinnostaa helppo ja herkullinen kotona tehty kasvisruoka. =) Postailin paljon enemmän reseptejä mun ekaan blogiini ja nautin siitä todella paljon, joten on aika tuoda tämä elementti takaisin bloggailuun!


Koen, että tämän ei varsinaisesti tarvitse olla ainoastaan lyhyt projekti, mutta koska elämäntapa tuntuu itselleni jotenkin pelottavan isolta askeleelta ja piinaavan pitkältä matkalta, aion ajatella tämän ainakin aluksi "vain" projektina, jolla on jonkinlainen kunnon päämäärä ja päättymisaika. Tällä tavoin uskon, että tulen työntämään itseäni enemmän mukavuusalueen ulkopuolelle ja näkemään ihan kunnolla sen, mihin minusta on!

Uskon myös, että projektinomaisuus pitää minut enemmän motivoituneena kuin sen ajatteleminen, että tätä tämä sitten on seuraavat 60 vuotta. =D Olen huomannut, että mikäli yritän aloittaa liian isoja ja pitkään kestäviä projekteja, luovutan liian helposti, koska tuntuu siltä, että en tule ikinä pääsemään maaliin. Viisi viikkoa ei kuitenkaan ole ihan mahdottoman pitkä aika, joten tämä pitää minut motivoituneena antamaan kaikkeni! Lisäksi uskon, että näiden tulevien viikkojen aikana tulen oppimaan todella paljon uusia elämääni parantavia tapoja, jotka tulevat osaksi elämääni, vaikka tämä onkin "vain" viiden viikon projekti. 


Näillä siis lähdetään kohti uutta viikkoa ja uudenlaista otetta täällä blogissa, minkä kunniaksi päivitin ulkoasuakin hieman! Olen tänään jo käynyt parin tunnin aamukävelylläkin innosta puhkuen, joten motivaatio on ainakin kohdillaan vihdoinkin! =) Lisäsin muuten tänne Postausehdotukset-sivun, jonne saa anonyyminäkin laitella nimensä mukaisesti ehdotuksia siitä, mitä haluaisitte lukea täältä. Eli jos tulee jotain mieleen niin saa heittää kommenttia.

Hyvää sunnuntaita niille, joilla on vielä päivää jäljellä ja hyvää tulevaa viikon alkua niille, joilla se on enemmän ajankohtaista! =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti