Huh, huh! Kirjoitustauon ei pitänyt venyä ihan näin pitkäksi, anteeksi! =( Aluksi yritin päästä takaisin kärryille Losiin palattuani ja viime viikon lopulla jouduin taas fyysisten oireiden takia käymään yhden kierroksen päivystyksessä, kun lauantai-iltana alkoi aivan kamala vatsakipu. Kyseessä oli jo elämäni toinen sappikivikohtaus tai ainakin näin epäilen, sillä tällä kertaa asia todettiin ihan virallisesti, mutta edellisellä kerralla kipu vain poistui ja asiaa ei tutkittu sen enempää. Sunnuntaina muutaman tunnin yöunien jälkeen pelko ja ahdistus fyysisestä olemuksesta katosi ja loppuaamun vain harmitti, etten huonosto olosta johtuen päässyt seurakunnan kokoukseen. Onneksi kuitenkin etäyhteydet toimivat!
Kyseinen terveydellinen ongelma kuitenkin sai taas miettimään elämää ja valintojani ja tämä on ehdottomasti ollut tammikuun suuri teema. Sen takia iso osa minusta kokeekin suurta helpotusta siitä, että huomenna saa sanoa hyvästit tälle kuulle ja jatkaa helmikuuhun uusin silmin. En ole surullinen kaikista näistä töyssyistä, vaan enemmänkin kiitollinen siitä, että pystyn näiden kautta taas arvostamaan sellaista, mikä on aiemmin ehkä ollut näkymätöntä tai liian taka-alalla. Samalla olen joutunut huomaamaan, miten joidenkin asioiden suhteen minun on todellakin tehtävä töitä asenteeni kanssa!
Ehkä siis voisi nyt jo käydä läpi tammikuun kohokohdat ja myös ne ei niin kivat asiat, jotka kuitenkin ovat olleet hyvin opettavaisia!
1. Liikunta: Olen selvästi nyt oikein kunnolla innostunut liikkumaan ja huomaan sen kehossani! Painojen määrää ja toistoja saa koko ajan olla nostamassa ja liikunta on muuttunut ajatukseksi kehon muokkaamisesta ja fyysisestä terveydestä sen sijaan, että liikunta olisi kaloreiden kuluttamista niin kuin se on jo pitkään valitettavasti ollut. Myös niinä oikeasti hyvinä ja syömishäiriöstä vapaina aikoina. Onneksi tähän on kuitenkin tullut muutos! Lisäksi olen todella iloinen siitä, että olen oikeasti pitänyt liikuntapäiväkirjaa, koska jostain syystä omassa mielessäni en ole liikkunut juuri ollenkaan, mutta nyt tuota katsoessa olen ihan iloinen siitä, että onhan tuossa jo todella hyvä runko liikunnalliselle elämäntavalle. Not there yet, mutta hyvä alku!
2. Ruokavalion tarkentuminen: Joo, ruokailut eivät ole menneet ihan ++ ja sen huomaa kasvojen ihossa, ruuansulatuselimistössä ja siinä, että fyysisestä kehittymisestä huolimatta kirjaimellisesti mitään ei oikeastaan näe ulospäin ja vaatteet istuvat edelleen aivan liian tiukkoina makkarankuorina päälläni. Minulla ei varsinaisesti ole todettu ruoka-aineallergioita, mutta tiedän olevani herkkä tietyille aineille ja jotenkin olen taas antanut itseni tipahtaa siihen "kyllähän mä voin tätä syödä" loukkuun. Mutta nyt ainakin on taas varmistunut, että minun kehoni kulkee parhaiten puhtaalla, kasvis- ja hedelmäpainotteisella ruokavaliolla, jossa on minimaalisesti viljoja ja maitotuotteita! Lihaa en oikeastaan ole kunnolla syönyt vuosiin enää.
3. Keho-mieli-yhteys: Nämä kytkeytyvät sekä tuohon yllä olevaan kohtaan että myös ihan vain päähäni. Myönnän, että olen viime aikoina jotenkin antanut itseni lipsua siinä, että pysyisin positiivisena enkä hermostuisi ja suuttuisi turhasta, sillä tuollainen usein vain tekee siitä tilanteesta pahemman tuntuisen. Ja sitten raivoat lisää ja itseään ruokkiva kehä on valmis. Olen myös antanut itseni ujuttaa sanastooni kirosanoja, vaikka en ole kiroillut kunnolla enää vuosiin. Ei hyvä, joten ensi kuuhun haluan astella rauhallisena ja tyynenä ja lopettaa taas kiroilun. Ja ei, ei aina voi olla sunshine and rainbows, mutta suurin osa asioista, joita päiväni aikana kohtaan, ovat sellaisia, että ne tuntuisivat itsestänikin vähemmän inhottavilta, jos en laittaisi huonolla asenteella bensaa liekkeihin.
4. Positiivisempi näkemys tulevasta vuodesta: Jonkun aikaa minua on jo vaivannut tunne, että en pysty millään tavalla vaikuttamaan elämääni tai ainakaan en tarpeeksi. Tuntui siltä, että elämäni alkoi hiljalleen kääntyä huonoon suuntaan ja minua pelotti, että minustakin tulisi sellainen, jonka elämä vaan luisuu pois raiteiltaan. Että jokainen pienikin asia, mikä voi mennä pieleen, menee. Mutta nyt tuntuu siltä, että olen taas saanut maata jalkojeni alle ja huomaan heti, miten paljon hyvää alkaa tapahtua ja asioita tippua syliin, kun vain itseni otan jonkun positiivisen askeleen eteenpäin. Oli se sitten yksi vapaaehtoistyökeikka enemmän, uusien yhteistyökuvioiden solmiminen, tahmealta tuntuvan aamun aloittaminen yhdellä tunnelmaa kohottavalla biisillä ja tanssimalla... Olen myös huomannut, miten paljon ympärilläni oikeasti on samoin tuntevia ihmisiä, kunhan vain avaan suuni ja sanon, miltä minusta tuntuu tai mitä elämältäni haluan.
Aina, kun alan pyörittelemään tapahtuneita asioita päässäni ja mietin, pitäisikö kirjoittaa jonkinlaiset plussat ja miinukset, se tuntuu turhalta. "Kyllähän mä nyt tiedän, mitä on tapahtunu ja mitä ei ja suurin osa asioista on sellasia, että en haluakaan muistaa niitä!" Mutta kuitenkin jotenkin siinä vaiheessa, kun alkaa kirjoittamaan, mitä ne huonotkin asiat ovat opettaneet, tulee sellainen olo, että nämähän ovat loppujen lopuksi ihan hyviä asioita! Eivät mukavia, mutta opettavaisia. Ja ne tuovat aina eteen prioriteetit: jos joku asia ei harmittaisi tai ärsyttäisi, ei siihen myöskään liittyisi minkäänlaisia toiveita ja asia olisi yhdentekevä.
Tällaisia ajatuksia tähän maanantaiaamuun, tammikuun viimeiseen päivään. Eikä kello ole vielä edes kahdeksaa eli tästä on tulossa ilmeisesti aiiiiikamoinen päivä! =')
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti