tiistai 4. tammikuuta 2022

2022

Hyvää uutta vuotta! =) Uusi vuoteni meni hyvässä seurassa muutaman kamun kanssa ja loppujen lopuksi tulikin tanssittua aamuviiteen, woppaa, mut mitäs pienistä! Kamut tulivat siis luokseni perjantaina, tehtiin namia kermaista uunilohta, parit+yhet+vieläyhet pinkit ginit, pelattiin lautapelejä ja käytiin kattomassa ilotulituksia, kun vuosi vaihtu. Sen jälkeen korkattiin valkkari ja jatkettiin hetken aikaa pelaamista, kunnes tanssijalkaa alko vipattaa ja siirryttiin meidän talon alakertaan/kellarikerrokseen. Hauskaa oli ja lauantai alkoikin sit vain siskonpedistä leffoja katsellessa, kunnes jaksettiin nousta ja käytiin tunnin kävelyllä, jonka aikana saateltiin kaksi kamua koteihinsa. Illalla kahden jäljelle jääneen kamun kanssa katottiin taas leffoja, tehtiin mani&pedi ja kasvohoidot ja korkattiin kuplivaa. Sunnuntaille tehtiin kunnon brunssi ja sit kävin saattelemassa myös nuokin kamut koteihinsa hieman yli tunnin kävelyn lomassa. 

Ihana chilli uusi vuosi siis takana, mut eilinen sitten taas alkoi jotenkin todella oudosti ja jopa ahdistuneessa olotilassa. Jotenki heräsin koko päivään olotilassa "kaikki on aina tätä samaa vanhaa, mä en ikinä muutu ja mikään ei ikinä muutu, mun elämä on ohi". Mun elämässä on joo tällä hetkellä muutama aika isokin asia, jotka häiritsee mua ja potentiaalisesti vaikuttaa mun mielialaan melkein joka päivä, mut se eilinen olo oli jotenkin uskomattoman vahva ja sellainen et ihan kuin elämässäni ei mikään olisi hyvin, vaikka niinhän ei todellakaan ole! Jotenkin koko vuos 2022 tuntui jo eilen pelkältä mustalta, loppumattomalta tunnelilta ja se oli tosi puskista tullut olo.


Tänään noi muutamat asiat ovat joo vaikuttaneet mun mielialaan, mutta aloin myös tekemään sellaista scripting-asiaa eli kirjoitan elämäni eri osa-alueista asioita niin kuin ne olisivat jo osa mun elämää, mutta käytännössä siis asioita, joita haluan tulevaisuudessa elämääni. Olen tehnyt tätä aiemminkin ja uskomatonta kyllä ne kirjaamani asiat oikeasti yksi kerrallaan toteutuivat! Mutta valitettavasti niin kuin usein käy niin myös ton suhteen keskittyminen herpaantui ja osa asioista palautui takaisin aikaan "ennen", osa muutoksista pysyi ja loput eivät ehtineet tulla todeksi. 

Nyt kuitenkin kai epätoivo on niin suurta, että tämä taas houkuttelee ja kieltämättä tämä tuo todella paljon toivoa ja motivaatiota. Etenkin kun pohjalla on eilisen treeni, jonka aikana huomasin, et ei hitto, mun vähän aikaa sitten ostamani 3 kilon painot alkaa osassa liikkeistä olla tehottomia ja sillan kanssa kokeilin tämän hetken isointa painoa minkä saan tehtyä eli 10 kiloa ja sekin luultavasti tulee pian olemaan liian vähän. Viime viikollahan mä pystyin vain 7 kiloon eikä toistojenkaan määrää tarvinnut eilen vähentää?! Kroppa on siis todellakin tekemisen vauhdissa, joten mieliki täytyy saada siihen mukaan et nyt mennään eikä todellakaan enää odotella ja ihmetellä!

Listasin omaan scriptiini asioita seuraavista kategorioista: luonne, keho, terveys, ulkonäkö, tavat, työ, tulevaisuus. En listaa tähän nyt kaikkea, mutta alla on esimerkkejä.

  • Luonne: Olen rauhallinen, positiivinen ja nautin hiljaisuudesta. Muiden negatiivisuus, stressaaminen ja epäsuko ihmeitä kohtaan eivät vaikuta omaan energiaani. 
  • Terveys: Pysyn tasaisesti omissa ruoissani enkä enää diettaa tai mene mukaan muiden elämäntapoihin tai laihdutuskuureihin. Tiedän, mikä toimii minulle ja pitäydyn siinä. 
  • Tavat: Kotini on aina siisti ja iltarutiineihini kuuluu kodin järjestely. Nautin kotitöistä ja pitäydyn siivouksen ja pyykkäyksen osalta viikkorutiinissani. En enää täytä hiljaisuutta YouTube-videoilla, vaan keskityn elämään nykyhetkessä ja iltaisin luen kirjoja videoiden katsomisen sijasta.

Nyt kaiken ylös kirjoitettuani tuntuu siltä, että mulla on jotain mitä tavoitella ja tämä vuosi alkaa näyttää mukavalta projektilta. Lisäksi aina epätoivon iskiessä palautan mieleeni kaikkia niitä hetkiä, kun olen ajatellut ettei asiat ikinä muutu ja sitten aivan puskista onkin tullut se käänteen tekevä töytäisy oikeaan suuntaan. Tämän hetkinen tilannekin on vain pieni "testi" siitä haluanko oikeasti ylös kirjoittamiani muutoksia ja olenko oikeasti valmis muutoksiin. 

Tälläisiä kevyitä fiiliksiä heti vuoden alkuun! ='D Onneksi tänään on tanssi, sillä olen halunnut pitää itseni tikissä myös loman aikana, joten olen pyrkinyt tanssimaan kerran viikossa tanssilomankin aikana. Etenkin venyttely on asia, jota täytyy muistaa harrastaa jokainen päivä, jotta kehittyy. No joo, ehkä tämä riittää tähän tiistaihin! Toivottavasti muut ovat aloittaneet vuoden iloa ja motivaatiota täynnä! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti